Ei niin kauan sitten Euroopassa ja maailmassa oli hyvin yleistä viihdettä käydä katsomassa epämuodostuneita ihmisiä erilaisissa friikkisirkuksissa.
Yksi varmasti kuuluisimpia näytteillä olleista ihmisistä oli elefanttitautia sairastava Joseph Merrick, jonka tarinasta on tehty myös elokuva.
Muinaisessa Roomassa taas järjestettiin isoille massoille näytöksiä, joissa tapettiin ja kidutettiin sekä ihmisiä, että eläimiä.
Vaikka tälläisiä julkisia friikkisirkuksia ja näytöksiä ei enää sivistyneinä itseään pitävissä länsimaissa löydy, ei ihmisten mentaliteetti ole kovasti niistä ajoista muuttunut.
Ei tarvitse mennä kuin kamppailulajitapahtumaan ja voi kuulla huutoja, jotka saavat miettimään, mitä ihmisten päässä liikkuu.
Toisaalta ei tarvitse mennä Uuden Suomen puheenvuoroa pidemmälle, kun voi jo todeta, mikä ihmisiä eniten kiinnostaa.
Välillä tuntuu siltä, että suomalainen ihminen pääsee vauhtiin vasta siellä, missä sätitään, loukataan ja kadehditaan. En usko, että se on kuitenkaan koko kuva kansakunnasta, mutta erittäin hälyttävää se joka tapauksessa on.
Rohkea ihminen on sellainen, joka uskaltaa olla oma itsensä senkin uhalla, että hänet tavalla tai toisella eristetään yhteiskunnasta. Suomessa ei valitettavasti olla oikein koskaan osattu ymmärtää erilaisuutta, vaan se jostain kumman syystä tulkitaan jopa uhaksi, tai muuten vain sopimattomaksi.
Henkilökohtaisesti kunnioitan suuresti Matti Fagerhomia, eli paremmin Mike Monroena tunnettua suomalaista miestä, joka on aina ollut sellainen kuin on halunnut. 70-80-luvulla se ei ollut Suomessa todellakaan helppoa ja se on varmasti yksi syy, miksi hän asettui muuualle asumaan ja loi itselleen uran, jollaisesta moni voi vain haaveilla.
80-luvulla näytin hyvin paljon samanlaiselta vetyperoksiditukan ja meikkieni kanssa ja voin vain todeta, että jos kansakunta ei ollut silloin siihen valmis, niin osa ei ole vieläkään. Käytän edelleen silloin tällöin mustaa kynsilakkaa ja siitäkin saa kuulla silloin tällöin kunniansa, jos se ei jonkun pieneen maailmankuvaan mahdu.
Koskahan voimme elää Suomessa aikaa, jolloin ihmiset oppivat sen, että vaikka he eivät muiden touhuja hyväksyisi, niin oppisivat edes ymmärtämään?
Pahalta se välillä näyttää, sillä niin ”kaunis” on ihmisen mieli.
Jari-Petri Heino
