Vuoden 2004 puolivälistä on suomalaisten 16 – 24 -vuotiaiden mielenterveyseläkkeelle jäävien määrä kasvanut tasaisella vauhdilla. Pelkästään alle 35-vuotiaiden yhteiskunnasta syrjäytyneiden hoitomenojen arvioidaan olevan noin 2,5 miljardia euroa vuodessa.
Monen syrjäytyneen mielenterveyseläkkeellä olevan nuoren on kuitenkin mahdollista päästä kiinni takaisin elämän syrjään kuntouttavalla toiminnalla, joka taas tarvitsee sekä julkisen sektorin, että kolmannella sektorilla toimivien sosiaali – ja terveysalan järjestöjen yhteistyötä.
Kolmannen sektorin palveluksessa työskentelee 50 000 alan ammattilaista jotka ohjaavat noin 500 000 vapaehtoisen toimintaa. Nämä puoli miljoonaa vapaaehtoista tekevät ison määrän työtunteja, joihin ei kunnilla tai valtiolla olisi yksinkertaisesti varaa.
Järjestöt tukevat myös nuoria, jotka eivät kuulu lakisääteisten palvelujen piiriin. Näin ollen voidaan todeta niiden olevan äärimmäisen tärkeässä osassa yhteiskunnan peruspalveluja tuottavien toimijoiden joukossa.
Kunnille on sote-järjestelmälaissa kirjattu velvoite tehdä yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Maakuntia koskevasta pykälästä tämä velvoite puuttuu. Kysymys kuuluukin, miten sote-uudistuksessa on varmistettu yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta, jos velvoite jää edelleen vain kiky-sopimusten heikentämien kuntien harteille?
