Sitä saa mitä tilaa

Helmikuussa somaliporukka joukkoraiskasi Viking Amorellalla ruotsalaisnaisen. Maaliskuussa somaliporukka joukkoraiskasi Tapanilassa suomalaisnaisen. Maaliskuussa suomea ulkomaalaisittain murtaen puhunut raiskasi Turussa suomalaisnaisen. Emme ole siis ehtineet edes maaliskuun loppuun, kun jo kolme väkivaltaista raiskausta on tapahtunut Suomen rajojen sisäpuolella.

Mitä näistä opimme? Emme mitään. Poliisi ilmoittaa, ettei pidä lähteä tuntemattomien matkaan ja media, sekä suvaitsevaiset hehkuttavat, kuinka tilanteet ovat tuomittavia, mutta yksittäistapauksia, tai korkeintaan syrjäytymisestä johtuvia. Huolissaan ollaan rasismin mahdollisesta kasvusta, mutta ajatustakaan ei anneta tälläisten julmien joukko- ja puskaraiskausten lisääntymiselle, vaan ne kuitataan sillä, että raiskaavathan suomalaisetkin.

Olisiko kuitenkin niin, että Suomessa on myös yksinäisen naisen ollut suhteellisen turvallista liikkua yksin? Miksi siihen todelliseen Impivaaraan, jossa naisella piti olla miesseuraa päästäkseen tanssiravintolaan, on niin kovaa hinkua? Miksi juuri pääasiallisesti naiset puolustavat näitä patriarkaalisista kulttuureista tulleita miehiä?

Suomalaista miestä, joka on aina lähtenyt rintamalle kun on pitänyt puolustaa suomalaisia naisia ja lapsia, sekä yhteistä maatamme, saa lyödä mediassa kuin  vierasta sikaa, mutta vierasta, jotka ovat pääasiallisesti nuoria kotimaansa vaikeuksia karkuun juosseita miehiä, ei saa arvostella, ei julkaista tuntomerkkejä, eikä missään nimessä pitää kulttuurellisia eroja näiden raiskausten syynä.

Näyttää siltä, että suomalainen mies, joka varmasti syyllistyy kaikenlaiseen törkeyteen, mutta äärimmäisen harvoin esimerkiksi joukolla raiskaamiseen, on omassa maassaan toisen luokan kansalainen, jota saa leimata juopoksi, rasistiksi, impivaaralaiseksi juntiksi, peräkammarin pojaksi, tai vastaavaksi.

Herää kysymys, miksi suomalainen mies edelleen välittää ottamalla asiaan kantaa, jos itselle tuntemattomia naisia ja tyttöjä ahdistellaan?

Rasisminsa takia?

Voisiko olla niin, että suomalaiset miehet ovat huolissaan äideistään, vaimoistaan, tyttäristään, tyttöystävistään, naisystävistään, myös taustaltaan ulkomaalaisista sellaisista?

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Yleisradion ryhmäraiskaus

Yleisradio veti jälleen kerran pohjanoteerauksen aamulähetyksessään 17.3.2015. Studioon oli tuotu Suomessa syntynyt somalitaustainen nainen, joka oli itse ottanut yhteyttä Yleisradioon, päästäkseen kertomaan tunteensa siitä, miltä hänestä tuntuu Tapanilassa tapahtuneen somalien tekemän joukkoraiskauksen jälkeen.

Yleisradio ei olisi Yleisradio, jos se ei veronmaksajien rahoilla harjoittaisi laajamittaista propagandaa ja mikä pahinta, uudissanojen käyttöä. On vaikea ymmärtää mitä muuta tarkoitusta olisi näillä uusiosanoilla, kuten islamismi, ääri-islamismi ja jopa ääri-talebani, jos ei jonkin asian valkopesu, tai varjelu.

Tänä aamuna Yleisradio veti kuitenkin kaikkien aikojen pohjat muuttamalla joukkoraiskauksen ryhmäraiskaukseksi. Sanoilla on eroa. Ryhmäraiskaus ei kuulosta niin rajulta kuin joukkoraiskaus. Yleisradion ja somalivieraan käyttämä nuoret pojat, ei myöskään kuulosta samalta kuin miehet.

Viiden minuutin haastattelussa kuultiin toki myös kaikki mahdolliset kliseet siitä, miten asia ei kuulu somaliyhteisölle, eikä saa yleistää nuorten poikien tekosia. Huolestuttavampaa on, että sosiaalisen median keskustelu on lähtenyt lapasesta ja somalitaustaisia ollaan jopa uhkailtu, kuten studiossa vieraillutta naista, jonka uhkailusyytöstä poliisi ei lähtenyt edes tutkimaan. Studiossa vieraillut nainen oli sitä mieltä, että kaikki stereotyypit pitäisi heittää ikkunasta ulos. Jos näin, niin olisiko kenties sitten aika lopettaa myös suomalaisten leimaaminen rasisteiksi?

Entäpä perussuomalaiset? Yli 500 000 perussuomalaisten kannattajaa voi huoletta leimata rasisteiksi ja natseiksi.

Mitenkä on somaliyhteisön kanssa, jonka sosiaalisen median jutuista saa lukea kommentteja suomalaishuorista, jotka ansaitsevat mitä tilaavat ja jotka eivät joutuisi tälläisiin tilanteisiin jos olisivat kunniallisia?

Voisi kuvitella, että kaikkein huolestuttavinta on se, että näiltä somalipojilta lähti todella pahasti lapasesta. Ivaten, herjaten ja alistaen suoritettu raiskaus metsikössä kun ei ole kovin perisuomalainen tapa.

Miltäköhän aamutelevision haastattelu mahtoi tuntua raiskatun tytön omaisista tai läheisistä? Mahdettiinko Yleisradiossa taas lainkaan ajatella asiaa siltä kannalta, että suomalainen nuori nainen on raiskattu viiden kunniattoman paskiaisen toimesta ja se viha tai tuohtumus joka sellaisesta nousee on täysin ymmärrettävää.

Mitäköhän puoluetta mahtaa raiskatun omaiset ja läheiset ensi vaaleissa äänestää? Vihreitä?

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Mitäs me helposti höynäytettävät?

Jarmo Koponen: Pidän sinua ja monia muita ihmisiä helposti höynäytettävinä. 

Näin vastasi kysymykseen pidätkö meitä muita tyhminä, Jarmo Koponen, joka on toimittaja, sananvapauden puolestapuhuja. 1990-luvulla hän työskenteli Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Hän on myös Media-asiantuntijana jonka työ vie Viestintä ja kehitys -säätiön projekteissa Keski-Aasiaan ja Kaukasukselle.Tutkijan intohimot tyydyttyvät historian väitöskirjan parissa Helsingin yliopistossa.

Kysymyksessä oli siis keskustelu paperittomien ilmaisista terveyspalveluista Suomessa, missä Koponen siteerasi Helsingin sanomia, joka syytti Kari Rajamäkeä matalamielisestä tempusta tämän todetessa, ettei ole eduskuntauransa aikana törmännyt yhtä huonosti valmisteltuun lakiesitykseen ja jonka johdosta esitys laitettiin pöydälle, eikä se tällä eduskuntakaudella siis tullut käsittelyyn.

Asiastahan voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta tosiasioista ei. Tosiasioita taas ovat: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemat asiantuntijat kritisoivat hallituksen lakiesitystä poikkeuksellisen voimakkaasti, ja että kroonisiin tartuntatauteihin liittyvästä terveysturismista on jo näyttöä muualla Euroopassa, esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa.

Suomessa on jo pitkään ollut vallalla jonkinlainen kastijako, jossa ihmiset jaetaan hyviin ja tiedostaviin, jonkinlaisen virka-aseman omaaviin, joita ei voi höynäyttää, ja helposti höynäytettäviin, jotka ovat pääasiassa tavallisia duunareita, vanhuksia,  työttömiä, tai muuten vain peräkammarin poikia, tai tyttöjä.

Kun nyt katsotaan lähihistoriaan ja nykypäivään, missä vanhukset on jätetty heitteille, ulkomaalaiset raiskailevat joukolla vaimojamme ja tyttäriämme, maassa on aidosti oikea terrorismin uhka, sanomisia ja kirjoituksia sensuroidaan ja ihmisiä viedään käräjille väärästä ajattelusta, työttömyys on historiallisen suuri, talous piiputtaa pahemmin kuin koskaan sodan jälkeen, Venäjästä on taas saatu vihollinen, niin tulee väistämättä mieleen, että tämän tiedostavan eliitin, jota siis ei voi höynäyttää, on pakko elää jossain toisessa todellisuudessa.

Me suomalaiset tavalliset ihmiset, jotka maksamme tämän toisen todellisuuden kustannukset, emme pelkästään veroilla, vaan myös terveytenä, pelkona, syrjäytymisenä jne, alamme olemaan jo niin iso joukko, josta päättäjät ja sinne pyrkivät eivät ole lainkaan huolissaan, joten olisiko jo korkea aika näyttää näille niin sanotusti närhen vehkeet ja äänestää täysin väärin?

On täysin käsittämätöntä, että edustajat, jotka ovat valittu edustamaan Suomen kansaa, eivät ole valmiita leikkaamaan muihin maihin menevästä ja muiden maiden kansalaisten rahoituksesta pätkääkään. Päinvastoin. Huolissaan ollaan kyllä kovasti maassa laittomasti notkuvien paperittomien kuka tietää millaisten rikollisten terveyden huollosta, kun samaan aikaan Suomessä ikänsä töitä tehnyt ja veroja maksanut joutuu makaamaan paskavaipoissaan, kun ei ole varaa palkata henkilökuntaa.

Tätä laittomasti maassa notkuvien terveydenhoidon tarvetta perustellaan populistisesti mitä ihmeellisimmillä argumenteilla, kuten raskaina olevilla naisilla ja lapsilla, vaikka totuuden tietää kaikki,, jopa ne, joita helposti höynäytetään. Paperittomat maassa notkuvat ovat pääosin vetreitä nuoria miehiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole saaneet turvapaikkaa. Sen lisäksi Suomessa ei jätetä ketään kadulle kuolemaan, vaan hoidon saa aina, maksajaa mietitään jälkikäteen.

Muistakaa kaikki unohdetut suomalaiset äänestää ensi kuussa väärin. Minun valintani on Perussuomalaiset ja syykin on selvä. Minä olen jo niin vanha ja kokenut helposti jymäytettävä hölmö, että ymmärrän miten suomalainen vaalijärjestelmä toimii. Ymmärrän myös sen, ettei Suomessa ole vielä tilausta vallankumoukselle, sillä suurimmalla osalla menee vielä ihan liian hyvin. Neljän vuoden päästä ehkä on, kun ollaan Kreikan kanssa samalla viivalla, mikäli sama peli jatkuu, ellei sitten olla sitä ennen ryssitty perin pohjin ja taivaalta sataa ohjuksia. Sen jälkeen riittää rakentamista.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Eurooppa sairastaa Tukholman syndroomaa

Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Tämänlaisesta solidaarisuudesta voi seurata monimutkaisia ongelmia, kun vangitut alkavat auttaa vangitsijoitaan toteuttamaan suunnitelmaansa tai pakenemaan poliisilta. Syndroomasta kärsivät vangitut saattavat antaa jälkeenpäin vangitsijoistaan heille myötämielisiä todistuksia.

Eurooppaa ollaan kaappaamassa sekä USAn vapaakauppasopimuksen piiriin, että islamilaisen maailman vaikutuspiiriin, mutta mitä tekee eurooppalainen. Käyttäytyy kuin Patricia Hearst.

Vuosikymmeniä rakennettu tasa-arvo ja rauhan tila ollaan heittämässä roskakoppaan vain ja ainoastaan Tukholman-syndroomaa sairastavien päättäjien ja kansanosan halusta. Soraääniä ei kuunnella, vaan ne kuitataan vihapuheina, rasismina, impivaaralaisuutena tai minä tahansa, jotta syndroomaa sairastavien illuusio ei hajoa.

Mitä esimerkiksi liikkuu islamin uskoisten maahanmuuttoa kannattavien feministien tai naisten päässä? Entä homoseksuaalien, ateistien, tai muuta uskonsuuntausta noudattavien. Ei mitään. Ei yhtään mitään.

On helppo heitellä, ettei ISIS, Boko Haram, tai muut vastaavat kurkunkatkojakerhot ole oikeaa islamia, mutta sellaisen väitteen heittäjältä kysyn, kuinka moni muslimi kieltää profeettansa teot vääryyksinä, sillä ne historiaan kirjoitetut teot ovat juuri niitä, joihin nämä uskonsoturit omansa perustavat?

Miksi eurooppalaiset ampuvat itseään polveen jos ja kun amerikkalaiset niin haluavat? Mistä johtuu vanhan mantereen alennustila?

Olemme me varsinaisia idiootteja, ja idiooteille käy usein äärimmäisen huonosti.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Yhden totuuden maa

Kun osallistuu huomattavassa määrin sosiaalisen median keskusteluun, tulee huomanneeksi, kuinka se kuka sanoo on paljon tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan. Sosiaalinen media on täynnä poikkitietäjiä ja ennen kaikkea niitä, jotka pystyvät yhden lauseen tai kommentin luettuaan määrittelemään mihin kategoriaan kukakin tulee sijoittaa.

Jokaisella ihmisellä tuntuu olevan ns musta piste, eli aihealue, jossa hänellä on niin vahvat mielipiteet, ettei yksikään eroava mielipide, tai edes fakta riitä saamaan keskustelua asialliseksi, eli aihetta käsitteleväksi, vaan eri mieltä oleva saa milloin minkälaisen keittiöpsykologisen diagnoosin niistä motiiveista, joiden takia hän oletusarvoisesti on eri mieltä.

Tämän hetken ehkä kuumimpia perunoita ovat Venäjä- ja Ukraina- ja NATO-aiheiset keskustelut, jotka alkavat jo muistuttaa vuoden 2009-2011 maahanmuuttokeskustelua. Huomattavan monet maahanmuuttokritiikkiä tekevät ja rasistileimasta loukkaantuvat syyllistyvät juuri samaan asiaan, mistä itse itkevät, eivätkä näytä käsittävän sellaista yksinkertaista asiaa, että keskustellaan sitten maahanmuuttopolitiikasta, tai geopolitiikasta, olisi kannattavaa keskustella itse asiasta, eikä keskustelijoista ja heidän oletetuista motiiveistaan.

Suomi näyttää olevan myös maa, johon mahtuu vain yksi virallinen totuus, Yleisradion mustavalkoinen sellainen. Suomi on myös muuttunut maaksi, jota on vaikea tunnistaa omakseen. Kansallisylpeydestä ei ole jäljellä rippeitäkään, vaan nykyajan tärkein asia on tulla hyväksytyksi muiden silmissä, johti se hyväksytyksi tuleminen sitten vaikka maansa myymiseen.

Hyvä esimerkki tästä on kommentit siitä, ettemme me suomalaiset pärjää yksin ja jos emme tee yhteistyötä lännen kanssa hyläten vaikka siitä hyvästä koko muun maailman, tulemme kuivumaan eristetyksi Impivaaraksi.

On vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, missä itsensä myyminen muuttuu hyväksyttäväksi vain sen takia, että myydään jollekin ”oikealle” aatteelle tai taholle.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Loppumaton shakki

Euroopassa on NATO eli USA -johtoisen ulkopolitiikan vuoksi tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia länsivalloille katkeria muslimeja ja määrä vain kasvaa.

NATO johtoisella ulkopolitiikalla tarkoitan USAn puuttumista itsenäisten valtioiden politiikkaan, milloin milläkin verukkeella. Irakiin mentiin ilman YKn päätöslauselmaa ja mitä tuotti operaatio Iraq freedom? Täysin sekasortoisen maan joka oli aiemmin pysynyt joten kuten ruodussa, vain ja ainoastaan Saddam Husseinin ansiosta.

Muun muassa paljon parjatut venäläiset varoittivat amerikkalaisia niistä seurauksista jotka voivat aiheutua, kun mennään hajoittamaan vuosisatoja vallinnut uskonnollinen yhteiskuntajärjestelmä viemällä sinne omaa järjestelmäänsä. Heillä oli kokemusta sekä Afganistanista, että Tsetseniasta.

Samoin kävi Libyassa. Kumpikaan herroista Hussein ja Gaddafi eivät varmasti olleet mitään enkeleitä, mutta mitä heidän toimensa ovat verrattuna ISISin toimiin? Olisiko kuitenkin niin, että nämä kaksi jäppistä olivat kivi kengässä joka piti poistaa, mutta kukaan ei ajatellut seurauksia.

Myöskään Putin ei varmasti ole mikään maailman mukavin jäppinen. Harva johtaja joka yrittää pitää aisoissa epävakaata moneen kulttuuriin perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää on kaikkien mielestä mukava. Sitä ei ole myöskään Barack Obama, vai voiko joku tosissaan väittää, että esimerkiksi lennokki-iskussa kuolleen omaiset pitäisivät häntä mukavana jannuna?

Tässä piileekin se ongelma jonka jo alussa mainitsin. Kuvitellaanpa tilannetta, jossa USA ja sen tukijoukot poistavat päiviltä Putinin ja Venäjä hajoaa pirstaleiksi. Voisi lännelle katkerien uskonsoturien lisäksi olla muitakin katkeria sotureita ympäri Eurooppaa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kansanedustajan palkkio on liian iso

Kansanedustajan työ ei ole vaativaa, eikä kansanedustajan työhön tarvita mitään koulutusta. Kansanedustajilla on käytössään paljon huonompi palkkaisia virkamiehiä ja muita asiantuntijoita, joilta kansanedustaja voi selvittää asioita, joista hän ei itse mitään ymmärrä.

Kansanedustajalla on vuodessa neljä kuukautta lomaa, ilmainen työhuone ja lukuisia muita etuisuuksia kuten ilmaiset matkat julkisilla kulkuneuvoilla, avustajat joiden palkan maksaa eduskunta, kakkosasunnosta maksettava kulukorvaus, erilaiset eduskunnan puuhastelukerhot, lobbareiden tarjoamat edut, sekä kaiken päälle sopeutumisraha, jos mokaa niin pahasti, ettei pääse toiselle nelivuotiskaudelle eduskuntaan.

Kansanedustajilla ei siis ole myöskään tekemisistään mitään vastuuta sen neljän vuoden aikana mitä hän kansaa edustaa.

Kansanedustajan tärkein taito olisikin oikeudenmukaisuus sitä kansaa kohtaan, jota hänet on edustamaan valittu. Sitä ei rahalla osteta.

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Muhammad murhautti aikansa pilapiirtäjät

Jotta voisi ymmärtää edes alkeellisesti islamin profeetan pilkkaamisesta aiheutuneita murhia, uhkailua ja kaaosta, pitää käsittää profeetta Muhammadin arvo joka ainoalle islamin uskoa tunnustavalle, oli hän sitten ns maltillinen, tai fundamentalisti.

Muhammad on jokaiselle islamin uskoa tunnustavalle pyhä profeetta, joka eli nuhteettoman ja tavoiteltavan arvoisen elämän. Yksikään, toistan, yksikään islamin uskoa tunnustava ei kritisoi mitään tekoja tai ratkaisuja, mitä Muhammad elämämänsä aikana teki, olivatpa nämä teot nykyaikaisella mittarilla sitten kuinka makaabereja tahansa.

Islamin uskon perustaja Abū al-Qāsim Muḥammad ibn ʿAbd Allāh ibn ʿAbd al-Muṭṭalib ibn Hāshim, paremmin tunnettu profeetta Muhammadina, eli 500-600-luvun vaihteessa Arabian niemimaalla. Muhammad oli uskonnollinen, sotilaallinen ja poliittinen johtaja, jonka välityksellä Jumala lähetti ihmisille lopullisen ja täydellisen ilmoituksen, joka on koottu kirjaan nimeltä koraani.

Koska Muhammadin tehtävä oli saattaa islamin usko ihmiskunnan tietoon, teki hän päätöksiä ja tekoja myös sotilaallisena, että poliittisena johtajana. Muhammadin käskystä tapettiin hänen elinaikanaan jumalan, tai profeetan pilkasta suuri määrä ihmisiä, ja sama meno on jatkunut aina meidän päiviimme asti.

Jos ja kun Muhammadin elämä oli virheetön, niin mitä ilmeisimmin hänen toteuttamansa, tai määräämänsä murhat kuuluivat Jumalan tahtoon ja näin ollen niitä ei voi yksikään muslimi kyseenalaistaa.

600-luvun pilakuviksi voisi kutsua esimerkiksi juutalaisen runoilijan Abu Afakin pilkkarunot Muhammadista ja hänen väkivaltaisesta tyylistään käännyttää ihmisiä muslimeiksi. Abu Afakin kohtalo oli täysin sama, kuin esimerkiksi Charlie Hebdon pilapiirtäjien, mutta sillä erotuksella, että itse Muhammad antoi fatwan.

Esimerkkejä on toki muitakin ja ne kaikki löytyvät islamilaisista lähteistä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että monet muslimit avautuvat mediassa ymmärtämättöminä länsimaista yhteiskuntaa ja siihen liittyvää verellä ostettua sananvapautta kohtaan, jonka yksi perustarkoituksista on saada kritisoida kyseenlaisia keinoja käyttäviä auktoriteetteja, tapahtui se sitten härskeillä kuvilla, tai asiapohjaisella kritiikillä. Perussanoma ei muutu. Sananvapaus joko on, tai ei ole.

Muslimien tulisi piiloteltujen uhkailujen(jos piirrätte, tulee iskuja) ja terroristien ymmärtämisen sijaan yrittää ymmärtää sellainen fakta, että jos ei Euroopassa olisi annettu miljoonia ihmisuhreja sananvapautemme saavuttamiseksi, mannerta hallitsisivat Espanjan inkvisaattoreiden, tai Hitlerin kaltaisten diktaattorien mustavalkoinen maailma, jossa islamia ei edes hyväksyttäisi.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Charlie on kuollut

Eurooppalaiset yli-ihmiset näyttivät jälleen kerran tekopyhyyden olevan eurooppalaisen ”sivistyksen” yksi tärkeimmistä arvoista. Tekopyhyyden huipentumana voidaan pitää Suomen pääministerin osallistumista Pariisin marssille sananvapauden puolesta, sillä faktaa on se, että joka ainoa Charlie Hebdon piirtäjistä olisi Suomessa saanut syytteen ja pahimmassa tapauksessa tuomittu kuvien julkaisemisen jatkamisesta ehdottomaan vankeuteen.

Pariisin marssi kertoo hyvin paljon eurooppalaisten suhtautumisesta muilla mantereilla asuviin ihmisiin. Ennen Pariisin iskua islamin nimissä tehdyn terrorismin uhreina oli tammikuussa 2015 kuollut jo toistasataa ihmistä, mutta yhtäkään  Charlieta, tai Alexanderia ei ole barrikadeilla nähty.

Kuvottavaksi asian tekee se, että vaikka satiirilehti oli vasemmistolainen, Charlie Hebdon piirtäjät kuuluivat ”sivistyneistön” mielestä tähän samaan islamofobeiksi leimattuun islamilaista terrorismia ja sen takapajuisia käytäntöjä vastustavaan ryhmään. Nyt heidän lattialle valunut aivomassansa kelpaa piehtarointiin suvaitsevaisuus-uskonnon makaabereissa bakkanaaleissa.

On myös hyvin kuvaavaa, että nämä samat tahot jotka ovat jo vuosia niputtaneet islamilaisesta terrorismista Euroopassa huolestuneet ihmiset äärioikeistoon tai islamofobeiksi, ovat itse mahdollistaneet ääriainesten vapaan liikkumisen Euroopassa, säteilläkseen humanitaarisuudellaan julkisuudessa, puuhaten asian taustalla hyvän toimeentulon itselleen ja systeemiin kuuluville, sekä ihmissalakuljettajille.

Sananvapautta ei voi puolustaa vain silloin kun joku sitä puolustanut on menettänyt henkensä.

Ei, teistä kukaan ei ole Charlie.

Charlie on kuollut.

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Onko islam rauhan uskonto?

On hyvin arkipäiväistä kuulla islamia kutsuttavan rauhan uskonnoksi. Pieni radikaali vähemmistö on muka kaapannut koko islamiksi kutsutun uskonnon.

Valtaenemmistö rauhanomaisista muslimeista ei ole kuitenkaan osoittanut merkkiäkään heidän nimissään käydyn, maailmanlaajuisen pyhän sodan vastustamisesta tai tuomitsemisesta. Kasvava todistusaineisto siitä, että islamilaisen pyhän sodan ideologia on itse asiassa varsin suosittua muslimien keskuudessa ympäri maailmaa, ei ole saanut länsimaisia viranhaltijoita harkitsemaan uudelleen heidän näkemyksiään islamista.

Alkuvuodesta 2006 muslimien raivo purkautui maailmanlaajuisesti tanskalaisen lehden julkaisemien profeetta Muhammadia esittävien kuvien johdosta. Vaikka mellakointi pilakuvien takia näytti länsimaalaisten silmissä lähinnä naurettavalta, ”kriisi” aiheutti diplomaattisia reaktioita, virallisia keskusteluja YKssa, ylikansallisia boikotteja ja täysin viattomien liikemiesten sekä suurlähetystöhenkilökunnan uhkailemista. Suomalaiset muistavat varmasti pääministeri Vanhasen julkisen anteeksipyynnön muslimeilta, koska yksi suomalainen mitätön verkkojulkaisu oli julkaissut yhden noin 12 islamia ja profeettaa pilkkaavasta kuvasta. Muutama esimerkki ”pilakuvakriisin” aiheuttamista reaktioista muslimimaailmassa.

– Gaza: Tammikuun loppupuolella aseistetut miehet valtasivat EUn toimiston vaatien anteeksipyyntöä Tanskalta ja Norjalta(jossa norjalainen lehti oli julkaissut myöhemmin samat kuvat). Seuraavana päivänä mielenosoittajat lauloivat. ”Sota Tanskaa vastaan, kuolema Tanskalle” ja polttivat samalla Tanskan lippuja. Islamilaista pyhää sotaa käyvä johtaja Nafez Azzam julisti: ”Me tunnemme valtavaa raivoa sen johdosta, että islamia ja islamin profeettaa vastaan hyökätään jatkuvasti ja me vaadimme Tanskan hallitusta pyytämään selkeästi ja julkisesti anteeksi tätä epäoikeudenmukaista rikosta.

– Arabimaiden sisäministerit, jotka tapasivat Tunisissa julistivat. ”Me pyydämme Tanskan viranomaisia ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin niiden rankaisemiseksi, jotka ovat syyllisiä tämän vahingon aiheuttamiseen, sekä ryhtymään toimiin, jottei vastaavanlainen toistuisi.

– Libya sekä Saudi-Arabia kutsuivat suurlähettiläänsä kotiin Kööpenhaminasta.

– Saudi-Arabiassa vihainen väkijoukko hakkasi kaksi Arla Foodsin työntekijää.

– Kaikkialla islamilaisessa maailmassa Arla Foods laitettiin boikottiin, boikottiin jota muslimiviranomaiset maailmanlaajuisesti tukivat.

– Irakin ulkoministeri Hoshiyar Zebari valitti Tanskan Bagdadin suurlähettiläälle, koska Irakissa olevat tanskalaiset joukot asetettiin valmiustilaan heti sen jälkeen kun pilakuvia koskeva fatwa oli julistettu.

Suomessakin ollaan nähty samanlaisia reaktioita, kun koraanin polttamiskeskustelubuumi oli kovimmillaan. Joukko ”turkulaisia” kurdeja lähti tilausajolla Helsinkiin osoittamaan mieltään ja vaatimaan rangaistuksia profeetan ja uskontonsa loukkaajille. Megafonista kaikuivat sanat vihollisesta, joka pilkkaa ja joka pitää poistaa pilkkaamasta. Tästä oli youtubessakin video, joka poistettiin pikaisesti heti allekirjoittaneen julkaistessa tapauksesta artikkelin Uuden Suomen puheenvuorossa. Myös artikkeli on kyseisestä palvelusta poistettu, kuten myös sen kirjoittaja.

Ongelmat joita islamin kanssa on, eivät ole seurausta pelonlietsonnasta ja mielikuvituksen tuotteista, vaan faktoista. Faktoista, joita muslimit ympäri maailmaa ovat toistuvasti painottaneet, kun he ovat tehneet väkivaltaa islamin nimissä ja oikeuttaneet tuon väkivallan sen opetuksilla. Sen paneminen merkille, kuten joissakin näissä pilakuvissa oli tehty, että Muhammadin opetusten sekä islamilaisen väkivallan välillä on olemassa yhteys, on ainoastaan tietoisuutta siitä, mitä Osama bin Laden, Ayman al-Zawahiri, Abu ab al-Zargavi, Omar Bakri, Abu Hamza, Abu Bakar Bashir ja niin monet islamilaista pyhää sotaa käyvät ovat vakuuttaneet.

Onko niin, että nämä ihmiset ja niin monet muut ymmärtävät väärin Muhammadin ja islamin opetuksia? Tämä kysymys, niin ratkaiseva kuin se onkin, on epäolennainen pilakuvien eeettisen arvioinnin kannalta. Faktaa taas on, että nämä mainitut sekä muut islamilaista pyhää sotaa käyvät terroristit pitävät Muhammadin esimerkkiä ja sanoja inspiraationaan.

Mitä ollaan opittu vuoden 2006 Tanskan tapauksesta? Ei mitään. Pariisin terrori-isku osoittaa jälleen kerran pahimmalla mahdollisella tavalla minkälainen kuilu on islamilaisen maailman ja jälkikristillisen lännen välillä, varsinkin sananvapauskysymyksissä.

On hyvin mahdollista, että kun länsimaat jatkavat palvomiensa suvaitsevaisuuden, monikulttuurillisuuden, sekä pluralismin ihanteiden kunnioittamista, ne luopuvat noista työllä, tuskalla ja verellä voitetuista vapauksista vapaaehtoisesti, kuten on jo monessa EU-maassa käynyt.

Sananvapaus sisältää täsmälleen oikeuden ärsyttää, tehdä naurunalaiseksi ja herättää pahennusta. Sillä hetkellä kun kenen tahansa ihmisen tai ideologian kriittistä tarkastelua, tai jopa naurunalaiseksi tekemistä ruvetaan pitämään kiellettynä, on sananvapauden korvannut aattellinen pakkopaita.

Vapaan maailman olisi pitänyt seisoa päättäväisesti Tanskan rinnalla puolustamassa ilmaisun vapautta. Mutta se ei tehnyt niin. Van Goghin murhan jälkeen vapaan maailman olisi pitänyt puolustaa sananvapautta. Mutta se ei tehnyt niin. Pariisin iskun jälkeen vapaan maailman olisi pitänyt puolustaa niitä arvoja, joiden takia 12 täysin syytöntä ihmistä menetti henkensä, monia haavoittui fyysisesti ja kymmenet omaiset kärsivät loppuelämänsä henkisesti, sekä tuhannet muut pelkäävät täysin aiheellisesti henkensä puolesta. Eli sanan ja ilmaisun vapautta. Mutta se ei tehnyt niin. Päinvastoin. Alkoi selittely ja puolustelu, joissa pohjat vedettiin kertomalla, ettei islam liity Pariisin iskuun.

 

Miksi Muhammadilla on väliä?

Minkälainen Muhammad siis oikeasti oli? Kysymys tulee painavammaksi joka päivä, sillä jos hän tosiaan oli rauhanmies, voidaan kohtuullisesti toivoa, että hänen esimerkistään tulisi keskeinen tekijä uudistusyrityksissä islamilaisessa maailmassa, joiden seurauksena islamilaista pyhää sotaa käyvien terroristien vaikutusvalta lopulta kuivuisi kokoon. Jos hän todella puolusti ja oli demokratian sekä sukupuolten tasa-arvon esitaistelija, hänen esimerkkiään voitaisiin käyttää hedelmällisesti niihin, jotka kunnioittavat häntä syvästi korkeimpana esimerkkinä inhimillisestä käytöksestä. Mutta jos taas islamilaista pyhää sotaa käyvät terroristit ovat oikeassa käyttäessään hänen esimerkkiään oikeuttamaan tekonsa, silloin islamilaisten uudistajien pitää aloittaa kunnioittava, mutta avoimin mielin suoritettu uudelleen arviointi Muhammadin asemasta islamissa, mikä on täysin mahdotonta.

Jos rauhanomaiset muslimit eivät ole varautuneet niin, että he voisivat esittää iskevän vastauksen, kun pyhän sodan kannattajat viittaavat Muhammadin esimerkkiin oikeuttaakseen väkivallan, heidän joukkonsa tulee aina olemaan haavoittuvainen siinä mielessä, että pyhän sodan kannattajat jotka esittävät itsensä puhtaan islamin edustajina, jotka seuraavat uskollisesti Muhammadin esimerkkiä, pystyvät jatkuvasti värväämään uusia ihmisiä heidän joukostaan. Koraanin sekä islamilaisen tradition mukaan on selvää, että profeetta on ylin esimerkki käytöksestä, jota muslimien tulee seurata.

Lähteet ja lainaukset.

Ibn Isham. Robert Spencer. Koraani. Internet.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti