Minkälainen Muhammad siis oikeasti oli?
Kysymys tulee painavammaksi joka päivä, sillä jos hän oli tosiaan rauhan mies, voidaan kohtuullisesti toivoa, että hänen esimerkistään tulisi keskeinen tekijä uudistusyrityksissä islamilaisessa maailmassa, joiden seurauksina islamilaista pyhää sotaa käyvien terroristien vaikutusvalta lopulta kuivuisi kokoon. Jos hän todella puolusti, ja oli demokratian sekä sukupuolten tasa-arvon esitaistelija, hänen esimerkkiään voitaisiin käyttää hedelmällisesti muslimien keskuudessa, jotka kunnioittavat häntä syvästi esimerkkinä inhimmillisestä käytöksestä, niin että se edistäisi näitä ihanteita islamilaisessa maailmassa.
Mutta jos taas islamilaista pyhää sotaa käyvät terroristit ovat oikeassa käyttäessään hänen esimerkkiään oikeuttamaan tekonsa, silloin islamilaisten uudistajien pitää aloittaa kunnioittava, mutta avoimin mielin suoritettu uudelleen arviointi koskien Muhammadin asemaa islamissa, mikä on jo suunnattomasti vaikeampi tehtävä.
Länsimaisten ei-muslimien täytyy tietää vastaus, jotta me voimme suunnitella yhteiskuntapolitiikkamme sen mukaisesti. Yleinen, islamin ja islamismin välillä tehty erotus, jonka valtaenemmistö yhteiskuntapolitiikan asiantuntijoista, mielipidevaikuttajista, lainsäätäjistä, ja diplomaateista hyväksyy ilman muuta totena, perustuu ajatukselle, että on olemassa keskeinen ydin-, tai ehkäpä alkuperäinen islamin muoto, joka ei opeta sotaa ei-muslimeja vastaan. Islamismia taas pidetään laajalti fasismin, tai kommunismin ”muslimijäljitelmänä”, jolla on vähän, tai ei ollenkaan tekemistä islamin todellisten opetusten kanssa.
Lontoon vuoden 2005 islamilaisen pyhän sodan inspiroimien pommi-iskujen jälkeen Ison-Britannian pääministeri Tony Blair julisti.
”Me tiedämme, että nämä ihmiset toimivat islamin nimissä, mutta me tiedämme myös, että valtava ja ylivoimainen enemmistö muslimeista sekä täällä että ulkomailla ovat kunnollisia, lakia noudattavia ihmisiä, jotka kammoksuvat terrorismia aivan yhtä paljon kuin mekin.”
Ison-Britannia, kuten Manner-Euroopankin valtiot, ovat panneet paljon peliin tämän olettamuksen varassa, kaikista näkyvimpänä esimerkkinä niiden maahanmuuttopolitiikan. Vaikka islamilaisen pyhän sodan kannattajat olisivatkin oikeassa Muhammadin suhteen, se ei tietenkään tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa muslimeista ei jatkossakin olisi lakia noudattavia ja terrorismin vastaisia. Islamissa, kuten jokaisessa uskonnollisessa traditiossa on kirjo uskoa, tietoa, ja intoa sekä hartautta. Sen perusteella, että joku identifioi itsensä muslimiksi ei voi olla varma, kuinka paljon hän tietää Koraanista ja Muhammadin elämästä. Tämä on aivan erityisen totta siksi, että islam on olennaisesti arabialainen uskonto. Muslimien tulee oppia päivittäiset rukoukset ja Koraani arabiaksi, joka on Allahin kieli. Hänen rukoilemisensa jollain toisella kielellä ei ole hyväksyttyä. Koska suurin osa nykypäivän muslimeista ei ole synnynnäisesti arabiankielisiä, ja Koraani on kirjoitettu vaikealla, klassisella kuudennen vuosisadan arabiankielellä, monilla muslimeilla, jopa niillä, jotka suhtautuvat hyvinkin vakavamielisesti uskoonsa, on vain hämärä ymmärrys siitä, mitä nämä tekstit todella sanovat.
Vaikeuksista huolimatta näitä tekstejä voi kuitenkin lukea sekä ymmärtää. Ja jos rauhanomaiset muslimit eivät ole varustautuneet niin, että he voisivat esittää iskevän vastauksen, kun pyhän sodan kannattajat viittaavat Muhammadin esimerkkiin oikeuttaakseen väkivallan, heidän joukkonsa tulee aina olemaan haavoittuvainen siinä mielessä, että pyhän sodan kannattajat, jotka esittävät itsensä ”puhtaan islamin” edustajina, jotka seuraavat uskollisesti Muhammadin esimerkkiä, pystyvät jatkuvasti värväämään uusia ihmisiä heidän joukostaan. Koraanin sekä islamilaisen tradition mukaan on selvää, että profeetta on ylin esimerkki käytöksestä, jota muslimin tulee seurata.
Muhammadin tärkeys sadoille miljoonille muslimeille ympäri maailman perustuu Koraaniin, muslimien pyhään kirjaan, johon se on juurtunut tiukasti. Lyhyesti sanottuna, ihmiset ovat saaneet hänestä ”ihanan esikuvan”. (Koraani 33:21) Hänellä on esimerkillisen ”jalo luonne”68:4) ja, todellakin, ”joka tottelee lähettilästä(Muhammad), tottelee Allahia”(4:82) Koraanin kehottaa säännöllisin välein tottelemaan Allahia sekä Muhammadia. Samalla kun tämä muslimien pyhä kirja pitää itsestään selvyytenä sitä, että Muhammad on erehtyväinen(erityisesti 48:2; 80:1-12), se myös toistuvasti opettaa muslimeja tottelemaan Muhammadia. (3:32; 3:132; 4:13; 4:59; 4:69; 5:92; 8:1; 8:20; 8:46; 9:71; 24:47; 24:51; 24:52; 24:54; 24:56; 33:33; 47:33; 49:14; 58:13; 64:12).
Jokainen muslimi suhtautuu tähän vakavasti. Muqtedar Khan, Center for study of islam and democracystä selittää:
”Yhdelläkään uskonnollisella johtajalla ei ole niin paljon vaikutusvaltaa seuraajiinsa kuin Muhammadilla(rauhan olkoon hänen päällään), islamin viimeisellä profeetalla. Ja Jumalan viimeisenä sanansaattajana Muhammad on ylivoimainen mitä tulee ilmoitukseen – Koraaniin – sekä traditioihin. Tämä on totta siinä määrin, että Muhammadin sanoista, teoista, sekä niistä kerroista, jolloin hän oli hiljaa(eli siitä, minkä hän näki, eikä kieltänyt) tuli islamilaisen lain mistään muusta riippumaton lähde. Muslimit, osana uskonnonharjoittamista, eivät ainoastaan tottele, vaan yrittävät myös jäljitellä sekäm imitoida heidän profeettaansa jokaiselle elämän osa-alueella. Näin ollen Muhammad on sekä jumalallisen lain välittäjä, että sen lähde.”
Koska sekä uudistusmieliset muslimit että verenhimoiset, islamilaista pyhää sotaa kannattavat muslimit kummatkin turvautuvat Muhammadin esimerkkiin oikeuttaakseen tekonsa, kysymyksen siitä, kumpi ryhmä pääsee todennäköisesti voitolle tulevaisuudessa, ja kumpi tulee ohjaamaan uskonnollisen herätyksen otteessa olevaa, ja yhä kasvavissa määrin länsimaita kohtaan vihamielistä islamilaista maailmaa, ratkaisee suuressa määrin Muhammad – se, minkälainen hän oikeasti oli islamilaisten tekstien mukaan.
Tutkimalla islamilaisia kirjoituksia sekä sitä, mitä ne kertovat uskonnon perustaneesta profeetasta, voimme oppia jotakin Muhammadista – vaikkakaan hänen kohdallaan ei ole ollut sellaista tieteellistä ”yritystä löytää historiallinen Muhammad” kuin on ollut, ja yhä edelleen on, mitä tulee suureen yritykseen löytää historiallinen Jeesus.
Islamin profeetan todellinen identiteetti, sanat, ja teot ovat aiheita, joita tiedemiehet ovatb tutkineet vain vähän ja pintapuolisesti, johtuen suuressa määrin varhaisten, luotettavien lähteiden niukkuudesta, sekä syvään juurtuneesta islamilaisesta vastustuksesta sen hyväksymien uskomusten minkäänlaiselle kyseenalaistamiselle, vaikka tuo kyseenalaistaminen perustuisikin ei-poleemisille, tieteellisille periaatteille. Kun historialliskriittiset raamatuntutkijat ovat toimineet vapaasti ja käyttäneet valtavan suurta vaikutusvaltaa kristityssä sekä jälkikristillisessä lännessä, islamilaisessa maailmassa sellaista tutkimusta ei käytännössä ole olemassa. Ne harvat tiedemiehet jotka tekevät tutkimusta tällä alalla, kuten Cristoph Luxenberg, saavat tappouhkkauksia ja julkaisevat salanimillä.
Mutta loppujen lopuksi yritys löytää historiallinen Muhammad, vaikka se onkin enemmän kuin kiinnostavaa sekä tärkeää, ei päätä sitä, mihin suuntaan islamilainen maailma kehittyy tulevina vuosikymmeninä. On nimittäin erittäin epätodennäköistä, että mikään sellainen tutkimus saisi mitään millään tavalla merkittävän kokoista yleisöä islamilaisessa maailmassa. Millä kuitenkin tulee varmasti olemaan vaikutusta, on Muhammadin hahmo sellaisena kuin se esiintyy Koraanissa sekä muissa muslimien hyväksymissä islamilaisissa lähteissä – etenkin hadithissa, perinnekokoelmassa profeetasta, joka on suurilta osin määrittänyt islamilaisen käytännön ja hurskkauden perustat.
Tämä taistelu raivoaa jo. Islamilaista pyhää sotaa kannattavien ryhmien jäsenet väittävät jo Koraanin sekä hadithien olevan heidän liittolaisiaan pyrkimyksissään voittaa puolelleen ne muslimit, jotka ovat muslimeja enemmän kulttuurellisista syistä. Kovan linjan muslimit ovat tehneet syviä lovia rauhanomaisten muslimien yhteisöihin saarnaamalla väkivaltaisen islamin olevan ”puhdasta islamia”, sekä kutsumalla muslimeja takaisin siihen, jonka he esittävät olevan heidän uskontonsa täydellistä noudattamista. Ja tuohon täydelliseen noudattamiseen kuuluu sota ei-muslimeja vastaan islamilaisen sosiaalisen järjestyksen hegemonian aikaan saamiseksi. Tämä värvääminen ei keskity ainoastaan Koraanin tai muiden avainasemassa olevien islamilaisten tekstien pohjalle, vaan myös Muhammadin hahmoon.
