Ovatko vasemmistonuoret vastuussa thaimaalaisten viljelijöiden kuolemista?

Mitä kuuluu thaimaalaisille marjanpoimijoille, jotka vasemmistonuoret ja pääasiassa heidän johtajansa Li Andersson yllyttivät kapinaan Suomessa? Entäpä thaimaalais-suomalaisille pariskunnille, jotka näitä marjanpoimintamatkoja järjestivät?

Vuonna 2013 tapahtuneen episodin jälkeen, ei julkisessa mediassa ole asiasta paljoa hiiskuttu, joten allekirjoittanut kävi paikan päällä Thaimaassa selvittämässä asioita.

On ymmärrettävää, ettei Li Anderssonin kaltaisella nuorella ideologistilla ole kovasti käsitystä, miten erilaisia kulttuureita maailmassa on, ja juuri sen takia olisi järkevää, ettei puuttuisi sellaisiin asioihin, mistä ei mitään ymmärrä, sillä se voi pahimmillaan johtaa viattomien toimeentulon ja jopa ihmishenkien menetykseen.

Thaimaalaiset, pääasiassa maanviljelijät, ovat jo vuosia lähteneet Eurooppaan hankkimaan lisätienestejä satokauden ulkopuolella, joilla on ostettu omalle tilalle infraa, kuten autoja, tai motorisoituja kyntövälineitä. Matkarahat on joko säästetty, tai sitten lainattu matkoja järjestäviltä tahoilta. Thaimaalaisen riisinviljelijän palkka ei ole päätä huimaava, joten marjamatkat ovat olleet tärkeä osa elämänlaadun ja oman viljelytoiminnan kannalta.

Sen lisäksi suomalais-thaimaalaiset perheet, ovat olleet tärkeässä osassa siinä miten asiat hoituvat Suomessa. Thaimaalaisille on järjestetty thaimaalaisen mittapuun mukaan erinomaiset asumisolosuhteet omine ”työmaaruokaloineen” ja kokkeineen. Thaimaalaisille on myös hankittu kulkuneuvot, tai kuljetus ”työmaalle”, mikä on jopa Suomen mittapuussa erikoista, sekä tietysti suhteellisen kallista kun pitää hommata parhaimmillaan kymmenkunta rekisteröityä, katsastettua ja vakuutettua autoa. Thaimaalaisilla on toki omia lääkkeitä omiin vaivoihinsa, mutta vetoaminen työterveydenhuoltoon tilanteessa, jossa thaimaalainen toimii turistiviisumilla yrittäjän asemassa Suomessa on surkuhupaisaa. Varsinkin, kun thaimaalainen ei saa viisumia Suomeen, jos ei ole matkavakuutusta.

Mutta sitten asiaan.

Anderssonin ja vasemmistonuorten tempauksen aiheuttamat jälkiseuraukset ovat kaikessa raadollisuudessaan ikäviä. Thaimaalaisia ihmisiä on päästetty päiviltä, koska he eivät ole pystyneet maksamaan matkaa varten ottamiaan lainoja. Tästä allekirjoittanut varoitti jo episodin aikana todeten, ettei Thaimaassa ole Lindorffeja perimässä, vaan systeemi toimii ihan muilla tavoilla. Sen lisäksi thaimaalaisia viljelijöitä on pudonnut täysin tyhjän päälle velkojen kertaantuessa ja kasvaessa korkoa maassa, jossa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää. Kirsikkana kakussa ovat suomalais-thaimaalaiset yrittäjäperheet, joille jäivät tuhansien eurojen laskut marjamatkojen järjestämisestä, sekä siihen tarvittavien asioiden kuten autojen ostamisesta.

On ymmärrettävää, että Suomessa tulisi toimia suomalaisen työlainsäädännön puitteissa, mutta. Maassa, jossa romanialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset ja monet entisen itäblokin maan asukkaat työskentelevät edelleen käsittämättömän pienillä palkoilla käsittämättömissä olosuhteissa, heitä työllistävien ulkomaisten firmojen viedessä verorahat ulos Suomesta. Ja maassa, jossa kaikenkarvaiset ulkomaalaistaustaiset ravintolayrittäjät pitävät orjia jotka asuvat kellareissa ja tekevät 15 tuntisia työpäiviä, vasemmistonuoret puuttuvat bisnekseen, jossa kaikki ovat olleet voittajia ja suomalaisfirmat maksaneet veroja Suomeen.

Tuloksena on siis ollut henkilökohtaisia tragedioita, konkursseja ja jopa ihmishengen menetyksiä ja vain sen takia, että nuori Li Andersson ei ymmärtänyt mihin soppaan hän lusikkansa tunki. Asiat kun olisi vointu hoitaa politiikassa vaikuttamalla, ei yllyttämällä thaimaalaisia kapinaan asiassa, josta thaimaalaisilla ei ollut mitään ymmärrystä.

Nyt kahden vuoden jälkeen voi hyvällä syyllä kysyä, onko Li Andersson ja vasemmistonuoret vastuussa näiden muutamien thaimaalaisten ihmisten kuolemista ja paljon useamman tyhjän päälle putoamisesta?

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.