Kun osallistuu huomattavassa määrin sosiaalisen median keskusteluun, tulee huomanneeksi, kuinka se kuka sanoo on paljon tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan. Sosiaalinen media on täynnä poikkitietäjiä ja ennen kaikkea niitä, jotka pystyvät yhden lauseen tai kommentin luettuaan määrittelemään mihin kategoriaan kukakin tulee sijoittaa.
Jokaisella ihmisellä tuntuu olevan ns musta piste, eli aihealue, jossa hänellä on niin vahvat mielipiteet, ettei yksikään eroava mielipide, tai edes fakta riitä saamaan keskustelua asialliseksi, eli aihetta käsitteleväksi, vaan eri mieltä oleva saa milloin minkälaisen keittiöpsykologisen diagnoosin niistä motiiveista, joiden takia hän oletusarvoisesti on eri mieltä.
Tämän hetken ehkä kuumimpia perunoita ovat Venäjä- ja Ukraina- ja NATO-aiheiset keskustelut, jotka alkavat jo muistuttaa vuoden 2009-2011 maahanmuuttokeskustelua. Huomattavan monet maahanmuuttokritiikkiä tekevät ja rasistileimasta loukkaantuvat syyllistyvät juuri samaan asiaan, mistä itse itkevät, eivätkä näytä käsittävän sellaista yksinkertaista asiaa, että keskustellaan sitten maahanmuuttopolitiikasta, tai geopolitiikasta, olisi kannattavaa keskustella itse asiasta, eikä keskustelijoista ja heidän oletetuista motiiveistaan.
Suomi näyttää olevan myös maa, johon mahtuu vain yksi virallinen totuus, Yleisradion mustavalkoinen sellainen. Suomi on myös muuttunut maaksi, jota on vaikea tunnistaa omakseen. Kansallisylpeydestä ei ole jäljellä rippeitäkään, vaan nykyajan tärkein asia on tulla hyväksytyksi muiden silmissä, johti se hyväksytyksi tuleminen sitten vaikka maansa myymiseen.
Hyvä esimerkki tästä on kommentit siitä, ettemme me suomalaiset pärjää yksin ja jos emme tee yhteistyötä lännen kanssa hyläten vaikka siitä hyvästä koko muun maailman, tulemme kuivumaan eristetyksi Impivaaraksi.
On vaikea ymmärtää sitä logiikkaa, missä itsensä myyminen muuttuu hyväksyttäväksi vain sen takia, että myydään jollekin ”oikealle” aatteelle tai taholle.
