Venäjä, Venäjä, Venäjä. Vielä syyskuussa 2007 Jyri Häkämiehen puhe herätti keskustelua. Suomessa lausuntoa arvosteli muun muassa silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva, joka piti Venäjä-lausetta epäonnistuneena ja nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka arvosteli kokoomuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa väittäen sen olevan ristiriidassa Suomessa vallitsevan ja kansalaisten kannattaman turvallisuuspoliittisen ajattelun kanssa.
Kun nyt 2014 lukee politiikkojen ulostuloa ja katselee uutisia, niin voi vain todeta, että ”ryssittelystä” on tullut jälleen salonkikelpoista. Ehkä paras tosite tästä on edustaja Zyskowitzin puhe eduskunnassa, jossa hän rinnasti Vladimir Putinin Hitleriin ja Staliniin.
Ukrainan tilanne on nostattanut enemmänkin tunnepohjaiseen kuin realismiin perustuvia reaktioita. Jopa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneet ihmiset puhuvat suomettumisesta ja Venäjän uhasta aivan kuin olisivat sen itse kokeneet.
Politiikot puhuvat Suomen omasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kun kyseessä on Venäjä, mutta totuus on täysin toinen. Jos Suomi tekisi omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa se ei osallistuisi Euroopan Unionin mukana pakotteisiin, jonka takia suomalaisia yhtiöitä uhkaa toiminnan loppuminen ja muutama on jo joutunut toimintansa lopettamaan. Jos Suomi tekisi omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, eivät suomalaiset yhtiöt saisi kirjeitä amerikkalaisilta yrityksiltä, joissa kielletään toimimasta yhteistyössä pakotelistalla olevien venäläisten henkilöiden kanssa ja totta kai kunnon mafia-tyyliin, tai muuten.
Kuka sitten on uhka Suomelle?
Geopoliittisesti ja historiallisesti ajatellen Venäjä on hyvä kandidaatti, mutta ripaus realismia laittaa asiat täysin uuteen perspektiiviin. EU on laajentanut rajojansa ja turvannut resurssejansa kolmansista maista Yhdysvaltojen avustuksella jo vuosia. Yksi räikeimpiä esimerkkejä oli Ranskan provosoima Libyan johtajan Gaddafin murhaaminen ja maan saattaminen totaalisen kaaoksen valtaan. Aina ei EUn tarvitse käyttää voimatoimia, joskus riittää, että saa vaihdettua maan hallitukset mieleisekseen. Näin on käynyt esimerkiksi Suomessa, jonka pääministerinä toimii tällä hetkellä Euroopan Kokoomusnuorten entinen puheenjohtaja, jonka aikana Suomen perustuslakiin on muurattu Suomen kuuluminen Euroopan Unioniin.
Georgia ja Ukraina ovat taas surullisia esimerkkejä siitä, että edes ihmishengistä ei ole väliä kun EU tekee Yhdysvaltain tuella omaa geopolitiikkaansa.
Venäjä ei varmasti ole mikään pyhimysvaltio, mutta se lähtökohta, että lännestä tulee pelkkää hyvää ja idästä pelkkää paskaa on älyllisesti epärehellinen. Suomalaisen median propaganda saa voimaan pahoin, sillä se aliarvioi pahan kerran suomalaisen ihmisen älykkyyttä.
Venäjä miehitti krimin niemimaan kuudessa tunnissa. Venäjä ei miehittänyt Ukrainan itäosia ja tuloksena on satoja ruumita. Elävältä poltettuja. Tulipalosta karkuun yrittäneitä, jotka ammuttiin tai hakattiin kuoliaaksi ja Suomi on kainaloitaan myöten näiden ihmisten veressä tukiessaan EUn mukana Ukrainan vallankumouksella vaihdettua hallitusta.
Samaan aikaan kun Suomea viedään sotiin jotka eivät sille kuulu ja maan parlamentti on periaatteessa siirretty Brysseliin, puhutaan uhasta joka tulee idästä.
