Kerrottakoon heti alkuun pari asiaa, ettei kenenkään tarvitse uhrata aikaansa kommentteihin, joissa allekirjoittaneen kerrotaan olevan Putin-fani, kommunisti, tai suomettunut epäisänmaallinen ihminen.
Jos ja kun Suomeen hyökätään, tai sen turvallisuutta uhataan, olen valmis ampumaan ketä tahansa tasajyvän kohdalle pomppivaa ihmistä, väristä, uskonnosta, tai kansallisuudesta riippumatta. Evakon lapsena ja sotilasvalan vannoneena olen siihen omasta mielestäni velvoitettu. En kuitenkaan missään nimessä hyväksy tunteisiin perustuvaa argumentointia kun puhutaan suuravaltojen geopolitiikasta, vaan haluan käsitellä kylmiä faktoja, vaikka ne kuinka menisivät mukavuus alueen ulkopuolelle.
Venäjällä ja varsinkin Neuvostoliitolla on oma syntisäkkinsä kannettavanaan, mutta kun tehdään yksipuolisesti jostain valtiosta ja sen päämiehestä propagandaa käyttäen syyntakeetonta narsistista hullua, niin on otettava vertailuun ne tosiasialliset faktat mitä maailmassa tapahtuu ja on tapahtunut. On toki helpompi tuudittautua ajatukseen, että esimerkiksi toinen maailmansota oli pelkästään ikävän lapsuuden ansioista seonneen Hitlerin aikaansaannos, mutta jo pieni tutkimustyö kertoo, ettei asiat ole niin yksinkertaisia kun puhutaan geopolitiikasta.
USAn kohdalla voitaisiin toki lähteä aina 1800-luvulta, jolloin USA teki interventioita esimerkiksi moniin Etelä-Amerikan maihin puolustaakseen omia intressejään. Otan tässä artikkelissa esiin kuitenkin vain ja ainoastaan toisen maailmansodan jälkeisiä interventioita kyseisellä mantereella, joissa USA on ollut osallisena vain ja ainoastaan turvatakseen omia intressejään, vaikka ne toki suuurimmaksi osaksi demokratian puolustamisen nimeen ovat julkisessa keskustelussa laitettu. Pitää myös toki muistaa, että kylmän sodan aikakautta elettiin aina Neuvostoliiton hajoamiseen.
Panama Cityssä oli v. 1925 rauhatonta yleislakon vuoksi. USA miehitti kaupungin. Seuraavan vuonna miehitettiin jälleen myös Nicaragua poliittisen tilanteen vuoksi. Syyksi esitettiin Nicaraguan ja Meksikon neuvostoliittolaista salaliittoa. Vuonna 1929 USA perusti Nicaraguaan sotilasakatemian kouluttaakseen kansalliskaartista maalle armeijan. Samanlaisia joukkoja koulutettiin myös Haitiin ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Näin karsittiin ulkopuolisen vaikutuksen mahdollisuudet alueella. Ne hallitukset, jotka ymmärsivät ja tukivat USA:ta pysyivät vallassa.
1946, avasi USA miehittämässään Panamassa sotilaskoulun, jossa koulutettiinkin monta sodan jälkeisen ajan Keski- ja Etelä-Amerikkalaista diktaattoria, joita sitten käytettiin häikäilemättömästi USAn etujen ajamiseen mantereella.
Operaatio Diablo. Vuonna v. 1950 Jacobo Arbenz Guzman valittiin vaaleilla Guatemalan presidentiksi. Hän jatkoi edeltäjänsä Juan José Arévalon 40-luvulla aloittamaa uudistuslinjaa. Arévalo ilmoitti valtakautensa päättyessä, että United Fruit oli sen aikana yrittänyt yhteensä 32 vallankaappausta. Arbenz sääti v. 1952 maareformin ja kansallisti vuonna 1953 90 000 ha United Fruitin käyttämättömiä maita korvausta vastaan. USA ei tätä hyväksynyt, vaan julisti maan asesaartoon ja veti siltä pois kaiken teknologisen apunsa. Vallankaappaus sai Eisenhowerin siunauksen. Sen johtoon palkattiin USA:n kouluttama eversti Carlos Castillo Armas. Amerikkalaiset saivat toukokuussa 1954 aselastissa Puolasta Guatemalaan seilaavasta ruotsalaisesta laivasta hankkeelleen ratkaisevan propagandavaltin. USA:n Guatemalan suurlähettiläs John Peurifoy kehaisi 18.6.1954 henkilökunnalleen: ”Well, boys, huomenna tähän aikaan meillä on isot juhlat.” CIA:n organisoimat ilmavoimat iskivät ja pommittivat 45 puolustuskyvytöntä kaupunkia ja kylää Guatemalassa. Lentäjille maksettiin palkkaa 400 dollaria keikalta. Presidentti Arbenz ei halunnut verilöylyä ja erosi virastaan 27.6. tavattuaan Peurifoyn. Maareformi peruttiin ja hedelmäfirma sai etuoikeutensa takaisin ja valtaan astui USA:n verinen oikeistodiktatuuri. 7 000 ihmistä pidätettiin ja 70 % kansasta menetti äänioikeutensa. Vajaan 25 vuoden oikeistoterrorin uhreina kuoli arviolta 30 000 ihmistä.
Huhtikuussa 1961 Sikojenlahdessa 1 500 USA:n kouluttamaa palkkasoturia suoritti maihinnousun Yhdysvaltojen ilmavoimien tukemana. Hyökkäys epäonnistui surkeasti. CIA yritti salamurhata useaan otteeseen Castron. Kuubaan kohdistettiin sabotaasitoimia, laivoja räjäyteltiin, satamia ja tehtaita tuhottiin sekä sokeripeltoja poltettiin. USA:n yksipuolisesti Kuuballe julistama kauppasaarto alkoi epäonnistuneen Sikojenlahden invaasion jälkeen huhtikuussa 1961. Sen sisältönä olivat Kuubaan suuntautuvan rahaliikenteen kielto, matkustuskielto, laivojen pääsyn estäminen USA:han Kuubassa käytyään, kuubalaisia raaka-aineita sisältävien tuotteiden myyntikielto USA:ssa, lääkkeiden lähettämiseen Kuubaan tarvittiin erikoislupa ja vaikuttaminen luototukseen. Neuvostoliitto sijoitti v. 1962 ohjuksia Kuuban maaperälle, jonka seurauksena oli ydinsodan uhka NL:n ja USA:n välillä.
Vuonna 1961 Ecuadorin kuubalaismielinen presidentti J. M. Velasco Ibarra syrjäytettiin vallankaappauksella CIA:n toimesta. Guatemalassa puhkesi armeijan keskuudessa kapina, jonka kukistivat CIA:n palkkaamat kuubalaiset palkkasotilaat. Huhtikuussa 1961 CIA auttoi murhaamaan Dominikaanisen Tasavallan diktaattorin Rafael Trujillon.
CIA esitti 15.2.1962 suunnitelman satojen turmelemiseksi Kuubassa. Operaatio tunnettiin nimellä Mungo.
USA järjesti v. 1964-2000 104 mittavaa sotaharjoitusta Kuuban ympärillä. Defex -harjoitusten näyttämönä 1960- ja 70-luvuilla oli Guantanamon tukikohta. Ocean Venture -manööverit 1981 presidentti Ronald Reaganin valtakauden alussa olivat laajimmat, mitä USA on järjestänyt sitten 2. maailmansodan.
Guatemalan ”vapautuksesta” tuli kouluesimerkki likaisesta sodasta Latinalaisessa Amerikassa. Se oli ensimmäinen moderni interventio maanosassa, jossa USA oli harjoittanut ennen avointa tykkivenepolitiikkaa ja kutsumattomia laivastovierailuja yli 120 vuoden ajan. Useimmat keväällä 1963 Guatemalassa suoritetun vallankaappauksen isistä olivat olleet mukana jo Sikojenlahden fiaskossa. Vihreät baretit kouluttivat Guatemalan armeijaa kukistamaan kansannousut. Käytännössä tämä merkitsi kuolemanpartioita, alueellisia pommituksia ja kapinallisten auttamisesta epäiltyjen väkivaltaista kohtelua. Vuosien 1966-77 aikana surmattiin 20 000 ihmistä.
Vuonna 1961 Brasilian presidentiksi valittiin Janio da Silvaquadros. Hän erosi pian virastaan armeijan painostuksen vuoksi. Varapresidentti Joao Goulart jatkoi hänen viitoittamaansa itsenäistä ulkopolitiikkaa. Hän oli katolinen miljonääri, joka omisti suuria maaomaisuuksia. CIA:n puuttuminen Brasilian vaaleihin v. 1962 oli yksi sen suurimmista operaatioista läntisellä pallonpuoliskolla. USA kanavoi 20 miljoonaa dollaria edustuksellisen demokratian eri areenoille. Tästäkin huolimatta Goulart voitti presidentinvaalit. Hän kansallisti öljyteollisuuden, rajoitti liikevoittojen ulosvientiä ja pakkolunasti käyttämättömiä maita. Vuonna 1964 CIA-taustainen sotilasvallankaappaus lakkautti Joao Goulartin hallinnon. Sotilasdiktatuuria kesti v. 1985 asti.
Vuonna 1963 USA kaatoi Brittiläisessä Guaynassa marxilaisen Cheddi Jaganin hallituksen operaatiolla, joka rahoitettiin CIA:n ammattiyhdistyskanavien kautta. Toimenpiteen seurauksena mellakoissa ja pommiattentaateissa kuoli 170 ihmistä.
Vuonna 1964 Somozan perheen hallinnassa oli 10 % Nicaraguan viljelysmaasta ja kaikesta omistamisen arvoisesta koko maassa kuten maan ainoa lentoyhtiö, yksi televisioasema, sanomalehti, sementtitehdas, tekstiilitehdas, useita sokerimyllyjä, puoli tusinaa panimoita ja tislaamoita sekä tietenkin Mercedes-Benz -myymälä.
Vihreät baretit osallistuivat v. 1965 CIA:n ohjauksessa perulaisen sissiliikkeen murskaamiseen maan itäosien viidakoissa. Perun hallitus pyysi USA:lta apua. Tämä perusti koulutusleirin viidakkoon. CIA lähetti Operaatio Ayacuchon puitteissa paikalle helikoptereita ja aseita sekä ryhtyi värväämään paikallisia ihmisiä asekoulutukseen. Operaatiota hyödynnettiin myös naapurimaiden sotilaallisena koulutusleirinä. USA teki samana vuonna intervention Dominikaanisen Tasavaltaan.
Juan Alvarado toimi Perun presidenttinä v. 1968-75. Köyhistä oloista lähtenyt Alvarado liittyi armeijaan 1929 tavallisena sotamiehenä ja nousi lopulta kenraaliksi. Armeijan ylipäällikkönä johti 1968 junttaa, joka syöksi vallasta presidentti Belaúnde Terryn tämän yritettyä turhaan takavarikoida yhdysvaltalaisten yhtiöiden hallitsemat öljykentät. Hän nimitti kokonaan sotilaista koostuvan hallituksen, joka erosi muista Latinalaisen Amerikan sotilashallituksista uudistusmielisen, nationalistisen ja populistisen luonteensa vuoksi. Se valtasi välittömästi kiistellyt öljykentät. Rajoitti lehdistönvapautta ja aloitti radikaalin maareformin, jonka tarkoituksena oli pilkkoa suurtilat ja työskenteli joidenkin teollisuuden alojen kansallistamiseksi. Huonon taloudellisten asioiden hoidon ja heikentyvän terveytensä vuoksi kenraali Francisco Morales Bermúdez Cerruti syrjäytti hänet v. 1975. Hän oli Perun presidenttinä v.1975-80. Vuonna 1978 hän salli yleisten vaalien järjestämisen perustuslakia säätävän kokouksen valitsemiseksi.
Sosiaalidemokraattisen Juan Boschin johtama Dominikaaninen Tasavalta osoittautui v. 1963 CIA:lle liian vasemmistolaiseksi, joten se kumottiin. Kun paria vuotta myöhemmin hänen valtaansa yritettiin palauttaa, USA miehitti maan lopettaakseen kommunistikapinan. Tässä työssä sitä auttoivat Brasilian, Paraguayn, Hondurasin ja Nicaraguan diktaattorit. Vuonna 1968 kenraali Jose Alberto Medrano organisoi El Salvadoriin puolisotilaalliset ORDEN-joukot, joiden oheistoimintana olivat myös kuolemanpartiot.
Amerikkalaisten tiedustelulaitosten toiminta oli Meksikossa 1970-luvulla hyvin laajaa. Ciudad de Mexicossa toimi yksi maailman suurimmista CIA-asemista. Toimistolla oli käytössään 50 täysipäiväistä agenttia ja saman verran tiedottajia maan hallituksessa. Heidän toimenkuvanaan oli NL:n ja Kuuban lähetystön työntekijöiden ja niissä asioivien ihmisten totaalinen tarkkailu. Meksikon presidentti Luis Echeverria syytti USA:ta hallituksensa horjutuskampanjasta.
Vuonna 1971 Kuubassa puhkesi CIA:n myötävaikutuksella Afrikan sikakuume -epidemia, jonka seurauksena jouduttiin hävittämään 500 000 sikaa.
CIA rahoitti salaa v. 1958, 1964 ja 1970 järjestettyjen vaalien yhteydessä Salvador Allendea vastustavien poliittisten puolueiden toimintaa. Allenden astuttua valtaan CIA aloitti voimakkaan horjutuskampanjan, joka huipentui syyskuussa 1973 fasistiseen sotilasvallankaappaukseen ja presidentin kuolemaan. Kenraali Augusto Pinochet Ugarte vangitutti yli 100 000 chileläistä. Pinochetin diktatuurin aikana katosi yli 3 000 ihmistä.
Vuonna 1972 El Salvadorin vaaleissa suosikkina oli keskustalainen Jose Napoleon Duarte, vaalit keskeytettiin armeijan toimesta. Vuonna 1979 oikeistojuntta nousi valtaan maassa. Seuraavana vuonna syttyi sisällissota. USA alkoi tukea Salvadorin armeijaa massiivisesti sen taistellessa FMNL:n sissejä vastaan. Oikeistoterroristit murhasivat arkkipiispa Romeron. Kuolemanpartiot vaelsivat kylissä ja kaduilla. Vuosina 1978-81 tapettiin 35 000 siviiliä. Vasta v. 1992 päättyneessä sisällissodassa kuoli kaikkiaan lähes 100 000 ihmistä.
Sotilaat ottivat Uruguayssa vallan v. 1973 USA:n tuella. Kaappauksen tuloksena oli maailmanennätys poliittisten vankien määrässä suhteutettuna koko maan väestön määrään.
Vuonna 1976 presidentti Jimmy Carter alkoi puolustamaan ihmisoikeuksia Keski-Amerikassa yrittämällä leikata sotilasapua Guatemalan sotilasjuntalta ja supistamalla El Salvadorin armeijalle suunnattua apua.
Vuonna 1978 Kuuban Orienten maakunnassa havaittiin sokeriruo’on nokitauti ja Holgúinin maakunnassa ruokoviljelmiin iski hometauti (La Roya). Tauti levisi koko maahan.
Nicaraguassa roihusi v. 1978-79 sisällissota, joka päättyi sandinistirintaman voittoon ja oikeistodiktaattori Somozan kukistumiseen.
Vuonna 1979 vahvistettiin sopimuksella, että Panaman kanava palautetaan oikeille omistajille v. 1999.
Marraskuussa 1979 Kuubassa tupakan sinihome ilmestyi Santa Claraan laajalle alueelle miltei samanaikaisina pesäkkeinä. Tuhot olivat 350 miljoonan U$:n luokkaa.
Vuosina 1981-90 Nicaraguassa riehui valtaapitävien sandinistien ja USA:n tukemien oikeistolaisten contrien välillä sisällissota. USA tuki vuosittain 100 miljoonalla dollarilla Hondurasin alueelta käsin operoivia contria. Seuraavaksi jenkit alkoivat värväämään entisiä kansalliskaartin miehiä contrien riveihin. Vuonna 1984 USA miinoitti kolme Nicaraguan satamaa, joka vei asian kansainväliseen oikeuteen ja vaati jenkeiltä korvausta 18 miljardia dollaria. USA kieltäytyi hyväksymästä tuomiota. Vuonna 1985 heitä oli koossa 12 000 ukkoa. Sitten USA pisti Nicaraguan kauppasaartoon ja painosti Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Maailmanpankkia olemaan myöntämättä maalle lainoja. Vuonna 1987 paljastui, että Reaganin hallinto myi salaa v. 1985 aseita Iranille rahoittaakseen contrien toimintaa. Sisällissodan aikana tapettiin 50 000 ihmistä. Sandinistit hävisivät vaalit v. 1990 yhdistyneelle oppositiolle.
Panamaa hallitsi v. 1968-1981 tosiasiallisesti eversti Omar Torrijos, joka rauhoitti maan ja neuvotteli sille uuden kanavasopimuksen v. 1978, joka siirsi vuosisadan lopulla kanavan täyden hallinnan Panamalle. Torrijos sai surmansa v. 1981 lento-onnettomuudessa. CIA:lla epäillään olleen näppinsä pelissä, koska eversti oli kansallismielinen ja hänellä hyvät suhteet Kuuban kanssa. Vuonna 1987 vallan nappasi asevoimien komentaja Manuel Noriega. Kun USA ei onnistunut hänen syrjäyttämisessään, se hyökkäsi v. 1989 Panamaan ja pisti huumesyytöksiin vedoten Noriegan 40 vuodeksi häkkiin. Yhteenotossa kuoli yli 2 000 ihmistä.
Guatemalassa tapahtui v. 1982-83 kaksi vallankaappausta. Ensin vallan kahvaan tarttui jenkkimielinen kenraali Efrain Rios Montt ja hänet syrjäytti vieläkin jenkkimielisempi Oscar Mejia Víctores. Asiasta oli tietenkin sovittu USA:n kanssa. Ja sotilaallinen apu sen kuin kasvoi vain.
Vuonna 1983 USA sekaantui itsenäisen Grenadan sisäisiin asioihin sen sosialistisen johdon selvittäessä huonolla menestyksellä omia sisäisiä erimielisyyksiään, jolloin maan johtaja Maurice Bishop sai surmansa. Reagan väitti grenadalaisten rakentavan kuubalaisten avustuksella Neuvostoliiton käyttöön lentokenttää. Tämä tapahtui vain neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneen vallankumouksen jälkeen.
Vuonna 1991 Haitissa tapahtui sotilasvallankaappaus. Presidentti Aristide pakeni maasta. USA suoritti v. 1994 intervention maahan ja Aristide palasi valtaan. Presidentti Aristide otti hatkat jälleen Haitista v. 2004, kun USA miehitti maan.
Torricelli-Graham -laki astui voimaan v. 1992. Sen nojalla USA pyrki estämään muiden valtioiden kaupan Kuuban kanssa. Lailla rajoitettiin jenkkien muissa maissa toimivien tytäryhtiöiden kaupankäyntiä Kuuban kanssa koskien enimmäkseen lääkkeitä ja elintarvikkeita (CS 3/95). WHO:n Maailman terveysraportin Amerikan yhdistyksen yhteenvedon v. 1998 mukaan USA:n kauppasaarto on heikentänyt dramaattisesti tavallisten kuubalaisten terveyttä ja ravinnonsaantia. Järjestön asiantuntijoiden mukaan kauppasaarto on vahingoittanut huomattavasti Kuuban terveydenhuoltojärjestelmää.
Vuosina 1994-95 Ecuadorilla ja Perulla oli rajakiista Alto Cenepassa. Kiista loppui v. 1995 ylikansallisten sotajoukkojen interventioon. Nämä sotavoimat olivat neljän Rion pöytäkirjan allekirjoittaneen valtion luomus. USA ja kaksi muuta allekirjoittajamaan edustajaa sekaantuivat konfliktiin. MOMEP (Military Obverses Mission to Ecuador-Peru) ja jenkkidiplomaatti Luigi Enaudi näyttelivät tärkeää osaa tässä tapahtumassa.
Helms-Burton -lait. USA:n kongressin edustajainhuone hyväksyi 21.9.1995 Kuuban kauppasaartoa entisestään kiristävän lakiehdotuksen. Käytännössä tämä merkitsi Kuuban entistä voimakkaampaa eristämistä maailman taloudesta ja kansainvälisistä yhteistyöjärjestöistä, kauppasaarron kansainvälistymistä, rangaistusten ulottamista sekä yritys- että henkilötasolle kaikkialla maailmassa ja korvausten vaatimista kansallistetusta omaisuudesta. Sillä pyrittiin myös vaikeuttamaan jo olemassa olevien yhteisyritysten toimintaa. (CS 4/95) Lisäksi kuubalaisten tuotteiden patenttisuojat ja brandit eivät päde USA:ssa.
USA:n valtiollisen herruuden ja ”amerikkalaisen elämäntavan” ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Plan Colombian” (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä Latinalaisessa Amerikassa. ”Plan Colombian” lopullisena päämääränä on FTAA (Amerikoiden vapaakauppa-alue) todentaminen. Sen toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksessa hyödynnetään lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá -suunnitelmia.
Marxilainen FARC-EP -sissijärjestö (Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat) on Kolumbiassa niskan päällä usealla rintamalla konfliktissa, jonka vaikutus ulottuu käytännössä koko maahan. Kolumbian antikommunistinen hallitus hyökkäsi v. 1964 Marquetalissa talonpoikien kimppuun. Tästä alkoi sissivastarinta. FARC perustettiin v. 1966 Manuel Marulanda Vélezin ja hänen 47 toverinsa aloitteesta. Hän on toiminut sen johtajana alusta asti. Se on maan voimakkain ja parhaiten varustettu sissiliike, johon kuuluu n. 18 000 taistelijaa. FARC-EP taistelee uuden Kolumbian puolesta. Heidän päämääränsä on sosialistinen yhteiskunta. Manuel Marulandan mukaan sota Kolumbiassa ei ole sotakoneistojen vastakkainasettelua vaan yhteiskuntaluokkien taistelua maan poliittisesta johtajuudesta. Sota on harvainvallan raakaa väkivaltaa kansaa kohtaan, joka nousee taistelemaan vapaudestaan. FARC:in mukaan maan talous on suunnattava kansallisten sosiaalisten tarpeiden mukaan, on toteutettava maankattava maareformi, armeija on muodostettava täysin uudelleen ja on toteutettava itsenäistä ulkopolitiikkaa riippumattomana USA:n imperialismin määräysvallasta.
FARC-EP:n oman v. 2000 antaman tiedonannon mukaan ”Kolumbia on jo maailman kolmanneksi suurin USA:n sotilaallisen avun saaja. Pentagon on vienyt lävitse 1,7 miljardin dollarin sotilasapupaketin lävitse kongressissa. Tämä apu on kohdistettu suoraan Kolumbian kahta pääkapinallisarmeijaa FARC-EP:ia ja ELN:ia vastaan.”
Kolumbian valtio luokittelee kummatkin sissiliikkeet terroristisiksi ja väittää niiden saavan osan rahoituksestaan huumekaupasta. Vastapuolina sisällissodassa ovat USA-vetoinen Kolumbian armeija ja AUC (Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusvoimat). AUC koostuu useista äärioikeistolaisista puolisotilaallisista ryhmistä, jotka nauttivat suurmaanomistajien, huumeparonien ja armeijan yhden osan tukea. AUC on luokiteltu myös terroristijärjestöksi.
Ecuadorilainen eläkkeellä olevan everstin Jorge Brito Albujan v. 2001 antaman selvityksen mukaan Plan Colombiaan liittyen Ecuadorin hallitus aikoo sijoittaa n. 10 000 sotilastaan maan pohjoisrajalle päämääränään suorittaa valtava sotilaallinen operaatio nimeltään ”Yoke and Hammer”. Hammer (vasara) on Kolumbian vakituinen armeija ja yoke (ies, taakka) vastaa rajalle sijoitettuja ecuadorilaisia sotajoukkoja. Olosuhteet operaatiolle luodaan keinotekoisesti ensin laajalla poliittisella manööverillä ja sitten tilannetta kärjistetään väkivallalla sekä päätteeksi oikeuttamalla sotilaiden olemassaolo rajaseudulla. Maan tiedusteluorganisaatiot ovat kiinnostuneita synnyttämään konfliktitilanteen, joka lisäisi Ecuadorin osallistumista tähän operaatioon. Kolumbian operaation tärkein kohde on FARC-EP:n tuhoaminen.
Samankaltaisesta operaatiosta on hyvä esimerkki Perussa menestyksellisesti toimineen Perun kommunistisen puolueen 60-luvun lopulla perustaman Sendero Luminoso -sissiliikkeen tuhoaminen. Senderistat aloittivat aseellisen toimintansa v. 1980. Parhaimmillaan sissiliike hallitsi kolmasosaa Perun maa-alueesta. Sissien tukikohdat sissitukikohdat sijaitsivat kooka-pensaan viljelyalueilla Alto Hualgassa ja suurissa maaseudun asutuskeskuksissa. Peru oli maailman toiseksi suurin kokaiinin tuottaja. Kuinka ollakaan jenkit alkoivat harjoittaa yhteistyötä diktaattori Fujimorin kanssa ”huumeiden vastaisessa” sodassa Perussa sissien toimialueella. Sissiliikkeen johtaja Abimail Guzman vangittiin v. 1992. Terroristijahti johti tuhansien osattomien sulkemiseen vankilaan. Nykyisin harventuneet senderistat ovat vetäytyneet sademetsiin. Maaliskuussa 2002 muutamaa päivää ennen George Baby-Bushin vierailua he räjäyttivät autopommin USA:n Liman suurlähetystön edessä.
Syyskuun 11. päivän -tapahtumien jälkeen USA myönsi Kolumbialle luvan käyttää ”virallisesti” myöntämiään varoja taisteluun laittomia aseistettuja ryhmiä vastaan.
Miamin viisikko tuomittiin joulukuussa 2001 Floridassa ylimitoitettuihin vankeusrangaistuksiin, jotka vaihtelivat 15 vuodesta kaksinkertaiseen elinkautiseen. Amerikkalaisen tuomioistuimen mukaan kuubalaiset miehet olivat syyllistyneet vakaviin ja suunniteltuihin rikoksiin, joista koitui tämän vuoksi pitkät tuomiot. Viisikko on istunut jo v. 1998 vankeudessa eristettynä muusta maailmasta. USA:ssa ihmisoikeudet eivät koske tunnetusti poliittisia vankeja. Miamin viisikko muodosti aikoinaan vakoilurenkaan ytimen, joka soluttautui äärioikeistolaisiin, anticastrolaisiin järjestöihin Floridassa varoittaakseen Kuubaa Miamin mafian taholta kohdistuvilta terrohyökkäyksiltä.
Ulkoministeri Colin Powell vieraili joulukuussa 2002 Bogotassa. Hän ilmaisi USA:n suhtautumista Kolumbiaan presidentti Alvaro Uribelle seuraavasti : ”Me uusimme sitoumuksemme pyrkiäksemme kohti yleisiä päämääriämme: vahvistaa demokratiaa, lisätä ihmisoikeuksien kunnioitusta, taistella huumeita ja terrorismia vastaan ja tärkeimpänä seikkana on laajentaa taloudellisen hyvinvoinnin kehä koskemaan kaikkia kolumbialaisia.” Hän painotti USA:n tukea Kolumbian uudelle kansalliselle turvallisuusstrategialle, jonka ytimenä on kuoleman vaarallisen yhdistelmän – huumeiden ja terrorismin – hävittäminen. USA tukee yhteistyön tarpeellista laajentamista turvallisuuden, kehityksen ja ”hävittämisen” -ohjelmilla. Powell kertoi USA:n tukevan Kolumbiaa ”Plan Colombiaa” 1,8 miljardin dollarin avustuksella.
Bushin hallitus myönsi v. 2002 Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. PPP on suunnitelma Keski-Amerikan maiden saattamiseksi FTAA:n piiriin WB:n ja IMF:n rahoituksella.
Presidentti Bush lähetti 14.1.2003 USA:n edustajainhuoneelle ja kongressille osoitetun kirjeen, joka liittyi ”Plan Colombian” toteuttamiseen. Hän kertoi kirjeessään, että Kolumbiassa työskenteli 13.12.2002 yhteensä 267 jenkkiläistä vakinaista ja tilapäistä sotilasta sekä 270 siviiliasiantuntijaa huumeiden vastaisessa kampanjassa liittyen ”Plan Colombiaan”.
Venezuelan oikeisto yritti keväällä 2002 USA:n tukemana vallankaappausta. Sen taustalla olivat kansalliset äärioikeistolaiset voimat, CIA sekä Miamin kuubalainen mafia. Yhdysvaltalainen Venezuelan asioihin erikoistunut uutistoimisto Vheadline kertoi web-sivuillaan, että videonauhat, jotka todentavat CIA:n agenttien ja Venezuelan opposition salaisen tapaamisen ja uudet vallankaappaussuunnitelmat, julkistettiin 26.2.2004. Yritys epäonnistui, koska kansa ja armeija nostivat uudelleen valtaan maan syrjäytetyn presidentin. Oppositio yritti uudelleen joulukuussa 2002 masinoimalla presidentti Hugo Chávezin syrjäyttämiseen tähtäävän yleislakon Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja sekä lamaannutti maan öljyteollisuuden. Lakon tavoitteena oli ensin neuvoa-antavan presidentin asemaa koskevan kansanäänestyksen pitäminen ja sen jälkeen presidentin suistaminen vallasta. Päämäärän saavuttamiseksi maa pyrittiin ajamaan poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon hyödyntäen kaikkia Latinalaisessa Amerikassa toteutettuja keinoja. Venezuelan kahdeksan viikkoa kestänyt yleislakko päättyi 4.2.2003. Presidentti Chávez voitti taistelun vallasta, koska maan armeija ja kansan enemmistö pysyi hänen tukenaan koko poliittisluontoisen yleislakon ajan. Maan armeija ja kansa yhdistyivät jälleen kerran puolustamaan maansa kansallisia etuja. Öljyteollisuus oli tämän jälkeen Chávezin hallituksen käsissä. Hän erotti öljyteollisuuden palveluksesta 20 000 lakossa mukana ollutta työntekijää ja korvasi heidät omilla luotetuillaan. Maaliskuun alussa 2003 presidentti Chávez esitti uusia linjauksiaan maan talouspolitiikkaan: ”On tullut aika muuttaa talousmallia, meidän on luovuttava 20-vuosisadan talousmallista – mallista joka on luotu vähemmistön vaurautta ja enemmistön köyhyyttä varten. Malli perustuu epätasa-arvoon, joka on luonut työttömyyttä ja kurjuutta. Se oli poissulkemisen malli.” Toukokuussa 2004 Venezuelan armeija pidätti maan alueelta Sabanetassa, Barutassa, 56 kolumbialaista puolisotilaallisen järjestön jäsentä, joilla oli yllään Venezuelan armeijan univormu. Presidentti Chavez piti tätä tapahtumaa TV-puheessaan puheessaan maailmanlaajuisesti merkittävänä voittona taistelussa terrorismia ja kaappausyrityksiä vastaan. 10.5.2004 pidätettiin 30 kolumbialaista lisää. Venezuelan laillisen hallinnon kumoamiseen oli rekrytoitu noin 1500 palkkasotilasta.
Chávezin hallintokautena kansan asema on kohonnut. Suuret köyhien ihmisten kansanjoukot ovat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. He ovat osallistuneet sydämellä ja sielulla maansa rakentamiseen. He muodostavat bolivaarisen kansanrintaman, jonka käsissä on maan tulevaisuus. Venezuela on loistava esimerkki maailmalle siitä, kuinka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa voidaan harjoittaa kansan enemmistön hyödyksi USA:n imperialismin aggressiivisesta painostuksesta huolimatta. Bolivaarinen vallankumous jatkuu!
Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan Havannassa 14.12.2004. Päivän kestäneiden keskusteluiden jälkeen presidentit ilmoittivat, että he haastavat Yhdysvaltain tyrkyttämän ja vuoden 2005 lopussa voimaanastuvaksi suunnitellun FTAA (Free Trade Area of the Americas) -suunnitelman allekirjoittamalla sopimuksen nimeltä ”Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille” (ALBA), jossa kutsutaan muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle. Sopimuksella eliminoitaisiin kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustettaisiin keskinäisiin investointeihin sekä lisättäisiin pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä olisi luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot.
Helmikuussa 2005 Venezuela tuomitsi YK:n turvallisuusneuvostossa jyrkästi Yhdysvaltain sekaantumiseen sisäisiin asioihinsa USA:n arvosteltua Venezuelan aseostoja Venäjältä.
Venezuelan hallitus määräsi Yhdysvaltain asevoimiin kuuluvat henkilöt lopettamaan työnsä venezuelalaisissa sotilasyksiköissä ja poistumaan Venezuelan armeijan tukikohdista, kertoi Yhdysvaltain lähetystö Caracasissa 22.4.2005. Venezuelan ja Yhdysvaltain nyt päättynyt sotilaallinen yhteistyö alkoi vuonna 1970.
Tässä USAn geopolitiikkaan liittyviä toimia pelkästään Etelä- ja Keski-Amerikassa, joita voi mielestäni edes jollain tavalla verrata Venäjän toimiin omien rajojensa tuntumassa. Sen lisäksi on olemassa USAn ja sen liittolaisten interventiot Koreaan, Vietnamiin, Afganistaniin, Irakiin, joiden johdosta miljoonat ihmiset ovat menettäneet henkensä milloin milläkin ”pahan akseli” verukkeella.
