Uskomatonta mutta silti täysin totta, osa II

Sosiaalinen media on paikka, jossa erilaiset lynkkausjoukot saavat tuulta purjeisiin hyvin nopeasti. Yleensä asiat joita käsitellään huutoäänestyksellä eivät ole kovinkaan vakavia, mutta jotakin se kertoo ihmisistä.

Ei ole minun tehtäväni määritellä mikä ihmisiä tulisi kiinnostaa, mutta jonkinlaista lähdekritiikkiä soisin itse kunkin harrastavan ennen kuin ottaa osaa yleensä tunnepurkauksien aiheuttamaan väärän informaation jakamiseen.

Itellalla on liiketoimintaa yhdessätoista maassa Latvia, Liettua, Norja, Puola, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi, Tanska, Venäjä ja Viro.

Se, että Viron rekisterissä oleva pakettiauto jakaa Helsingissä tavaraa, ei tarkoita sitä, että auton pääkallopaikka olisi siellä. Itella on siis kansainvälinen logistiikkayritys, ihan samalla tavalla kuin vaikka DHL jonka rekkoja näkyy Suomen teillä ulkomaalaisissa rekisterikilvissä.

Toinen asia joka tuntuu uskomattomalta on kiinnostus suvereenin valtion  kansanäänestyksen tuloksen täydellinen teilaus tutustumatta itse asiaan ja kun vielä samaan aikaan oman maan asiat ovat kyseistä maata sata kertaa huonommassa jamassa niin maahanmuutto – kuin talouspolitiikan suhteen.

Asettele täs kivii sit.

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.