Ääri-idiotismi on vaarallisin ääriliike Suomessa

Kerta toisensa jälkeen jaksaa hämmästyttää se ylimielisyys mikä toimittajiksi itseään kutsuvilla yleistiedon maistereilla on. Samalla tavalla jaksaa hämmästyttää se sinisilmäisyys joka tämän ylimielisyyden kanssa näytää olevan loppumaton voimavara osalle suomalaisista.

Kun islamin uskoa äärimmäisesti tulkitsevat ihmiset sanovat suoraan tavoitteensa, alkaa vähättely ja hämmästely, että mahtaakohan kaveri nyt itse ymmärtää mitä puhuu, tai liian vakavasti ei heitä kannata ottaa.

Otetaan muutama esimerkki.

Helsingin Sanomat on lehti jonka toimituksessa ollaan Saska Saarikosken sanoin aina samaa mieltä.

” Tulee mieleen, ymmärtääkö nuori Abdillahi itsekään, mitä hän sanoo, kun hän silmää räpäyttämättä toteaa: profeetta Muhammedista pilapiirroksia tehneiden kuuluu kuolla. ”Se on meidän pyhässä kirjassa. En voi tulla siinä vastaan. Jokainen meistä on teoistaan vastuussa.

Näin siis Hesarin artikkelissa Radikaloisoituneet toisen polven muslimit huolestuttavat Suomessakin. Artikkelissa on muitakin kohtia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Seuraava esimerkki on Hesarin artikkelista Suomessa käynyt islamisti: Bin Laden oli sankari.

Radikaalien saarnamiesten tulo Suomeen saattaa hämmentää ja pelottaa. Liian vakavasti Choudarya ei kannata ottaa.

Myös tässä artikkelissa on kohtia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Yksi huomioista on, että toimittaja yrittää kovasti vähätellä Choudaryn arvoa muslimimaailmassa.

Hesari ja monet muut suomalaiset tahot siis vähättelevät ääri-islamin vaaraa, vaikka samaan aikaan saa lukea radikalisoituneista toisen polven muslimeista, jotka kertovat mielipiteensä suoraan ja joista muutama sata on lähtenyt jo maailmalla velloviin uskonsotiin.

Suurempana huolena Hesari ja monet muut suomalaiset pitävät esimerkiksi äärioikeistoa, jonka olemassaoloa perustellaan vasemmistolaisten natsimetsästäjien kirjalla, sekä patriooteiksi itseään kutsuvien nuorten ulostuloilla, sekä parilla nyrkkihippatapauksella, joiden tapahtumaketjuakaan ei yksikään valtamedia kysenalaista.

Radikaalin muslimisaarnajan Suomessa pitämää tilaisuutta vähätellään tyylillä, joka voitaisiin tulkita nykypäivänä rasismiksi. Näiden ihmisten mielestä kun nämä tyypit ovat vain pikkuisen höyrähtäneitä partaveikkoja, joita ei kannata tosissaan ottaa. Sen sijaan muutamassa väkivaltaisessa selkkauksessa ollutta yhtä patrioottien jäseneksi tituleerattua raastuvan oikeuteen saapumatonta kiljunatsia etsimään valjastetaan paljon voimia.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.