Laitoshoidosta kotipalveluihin.

Tuli seurattua eilen hallituspuolueiden ja kahden oppositiopuolueen puheenjohtajien keskustelua rakenneuudistuksista, joka on siis hienompi nimi sille, että edelliset ja tämäkin hallitus on täysin vastuuttomasti kasvattanut julkista sektoria velkarahalla. No pitäähän sitä kavereille ja eturyhmille töitä olla, jotta saa ääniä vaaleissa.

Puheenjohtajien anti oli pääasiassa, että:

Laitoshoito on terveyskeskuksen vuodeosastolla makuuttamista ja omaishoito vanhojen pariskuntien toisen osapuolen hoitamista. Omaishoitopalkkion suuruus ei ratkaise vaan se, että omaishoitaja saa silloin tällöin muutaman päivän vapaata.

Tälläinen ihmisten ja asioiden paketoiminen samaan nippuun samoine tarpeineen on aina yhtä ällistyttävää.  Laitoshoito on muutakin kuin terveyskeskuksen vuodeosasto ja omaishoitajana toimii esimerkiksi myös vanhempia, joiden lapset ovat vammaisia ja lapsia, joiden vanhemmat eivät tule yksin toimeen.

Omaishoidon kohdalla voi todeta, että on esimerkiksi hyvin paljon eri asia hoitaa tuntemattomia ihmisiä muutamia tunteja päivässä ja laittaa työpaikan ovi kotiin lähtiessä kiinni, kuin hoitaa omaista. Omaishoidossa huoli ja murhe potilaan kunnosta seuraa mukana 24/7, eikä siitä pääse eroon muutaman päivän, tai edes viikon lomalla.

Hallitus satsaa kuulemani mukaan omaishoidon tukipalveluihin, mikä on tietysti hyvä asia, mutta vähintään yhtä hyvä, ellei parempi asia olisi se, että satsattaisiin omaishoitajien selviämiseen myös taloudellisesti, eikä luotettaisi siihen, että kyllä omista pidetään huolta vaikka ilmaiseksi.

Omaishoitaja jaksaa paremmin jos hänen taloutensa on turvattu. Omaishoitaja on usein niin sidottu hoitotyöhönsä, että muun työn tekeminen sen ohella on jos ei mahdotonta, niin äärimmäisen raskasta. Tällöin ainoa mahdollisuus on jäädä ”työttömäksi”. Työtön taas ei voi olla omaishoidon takia pois työmarkkinoilta jos haluaa saada työttömyyspäivärahaa tai sosiaalitukia. Silloin ainoaksi tuloksi jää omaishoitopalkkio, joka on vähimmillään hieman päälle 300 euroa ja enimmilläänkin vajaan 700. Jossain tapauksissa TE-keskus ja KELA ovat ”armollisia” ja voivat maksaa soviteltua päivärahaa, jolloin omaishoitajan tulot ovat pahimmillaan edelleen noin 700 euroa kuukaudessa.

Koska omaishoidon palkkioiden maksaminen on jätetty kokonaan yhä vähemmän valtion tukia  ja lisää velvotteita saavien kuntien huoleksi, eikä kaikille omaishoitotukeen oikeutetuille ole sitä tukea varaa maksaa, olisi joka tavalla asiallista siirtää omaishoitotuen maksaminen KELAlle. Silloin se olisi kaikkien siihen oikeutettujen saatavilla tasapuolisesti. Sen lisäksi olisi taloudellisestikin hyvin järkevää sekä valtion, että hoitajien kannalta määrittää omaishoidolle minimipalkka, jolla myös hoitaja selviää omista elämänkuluistaan ilman kääntymistä sosiaaliturvan puoleen.

Oma lukunsa on sitten vapaan viettämiset, koska jokainen hoidettava on yksilöllinen. Siitä ensi kerralla.

Eilisen keskustelun kokonaisuutta ajatellen on jollain tavalla järkyttävää, että vanhuksista ja yleensäkin suomalaisista ihmisistä puhutaan vain ja ainoastaan siitä näkökulmasta, minkälainen kuluerä he yhteiskunnalle ovat. Leikkaukset ovat leikkauksia ja on kummallista leikkauksista puhuttaessa, että esimerkiksi julkisen sektorin turhanpäiväiset virat, kehitysapu ja maahanmuuttopolitiikka ovat leikkauskeskustelun ulkopuolella.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.