Suomi pähkinänkuoressa

Suomi on maa, joka eli vuosisatoja siirtomaavallan alla ja sai itsenäisyyden vasta 1917. Itsenäisyyttä kesti syksyyn 1944 jonka jälkeen alkoi autonomisen neuvostotasavallan aika. Neuvostoliiton romahtaessa 1990 alkoi toinen itsenäisyyden kausi, joka päättyi Suomen liittyessä Euroopan Unioniin vuonna 1995.

Suomi on omanlaatuisensa maa, jota johtaa ihmiset joilta kukaan ulkomaalainen ei ostaisi käytettyä autoa.

Suomea johtaa pääministeri Jyrki Katainen, jonka koko poliittinen ura olisi jäänyt saavuttamatta ilman  väärentämäänsä pöytäkirjaa. Ministeritasolla toimii ihmisiä joiden taustalla on rikoksia väkivallasta huliganismiin.

Eduskunnassa taas istuu koko joukko edustajia joiden taustalla on petoksia, varkauksia, pahoinpitelyitä, kuolemantuottamuksia, kännissä kaahaamisia ja kaikenlaista sellaista, mikä ei kovin paljoa luottamusta tavallisen tallaajan näkökulmasta herätä.

Hallitus on muodostettu vaalilupausten pettäjistä, mutta kauhein rikos josta kohistaan ja kiihotutaan on se, että joku uskaltaa olla oma itsensä ja ilmaista mielipiteensä.

Sellainen maa on Suomi.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.