Mitä pitäisi sitten tehdä?

Päivittäin saa lukea tai kuulla vaatimuksia siitä, että perussuomalaisten sisällä oleva rasisti- ja ulkomaalaisvastainen klikki pitäisi eristää poliittisesta päätöksenteosta.

Ulkomaalaisvastaisuus on niin raju väite, että sen todenperäisyyttä on äärimmäisen vaikea todistaa, mutta silti se on jokapäiväisessä keskustelussa esiin tuleva sana. Rasistisiipi perussuomalaisissa jää myös lähes poikkeuksetta määrittelemättä, kuten myös se, millainen yhdistys on Suomen Sisu. Miten Suomen Sisu eroaa esimerkiksi Folktingetistä?

Niinpä niin, ei mitenkään. Folktingetiä ei kuitenkaan pidetä mediassa ja konsensuksen esiin tuomissa mielipiteissä äärioikeistolaisena.

Jos nyt oletetaan, että Suomi on demokratia ja rasisti- ja ulkomaalaisvastaisuus tosiasia, niin herää kysymys, miten demokraattisesti kansanäänestyksessä valitut eristetään poliittisesta päätöksenteosta demokraattisesti?

Jos oletetaan, että esimerkiksi Nuivan Manifestin allekirjoittaneet ovat kaikki rasisteja ja ulkomaalaisvastaisia, niin voidaan hyvällä syyllä kysyä, miksi ulkomaalainen Freddy van Wonterghem on moisen manifestin allekirjoittanut? Onko hän sittenkin väärän värinen, uskoinen ja väärät ajatukset omaava ulkomaalainen?

Jos oletetaan, että hän sekä muut kuitenkin ovat rasisteja ja ulkomaalaisvastaisia, niin mitä heille tulisi sitten tehdä? Mikä riittää esimerkiksi itseään suvaitsevaisena pitävälle Dan Koivulaaksolle, jonka mukaan perussuomalaisilla ei pitäisi olla mitään valiokuntapaikkaa ja puolue olisi pitänyt eristää poliittisin keinoin. (Helsingin Sanomat 5.8.2012) Eikö eristäminen erimielisyyden takia ole syrjintää ja jopa totalitaarista ajattelua?

Mitä siis pitäisi demokraattisessa valtiossa tehdä, jotta ihmisarvo toteutuisi sen kaikilla mittareilla? Laittaa rasistit, ulkomaalaisvastaiset ja uusnatsit(lue perussuomalaiset) pimeään kellariin öyhöttämään? Sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle jollain muulla tavalla? Järjestää uudelleenkoulutusleirejä mielipiteiden muokkaamista varten? Määrätä heidät kantamaan hihamerkkejä, jotta ”sivistyneet” ihmiset osaavat varoa?

Vai, kannattaisiko kumota heidän mielipiteensä tulenkestävillä faktoilla ja lopettaa kanssaihmisten älyn aliarvioiminen antamalla heidän itse tehdä johtopäätöksensä siitä keitä he äänestävät.

Kuten koomikko Ali Jahangiri totesi pressiklubissa, me suomalaiset olemme syntyneet demokratiassa ja se on meille itsestään selvyys.

Demokratiassa jokaisen äänen pitää olla samanarvoinen, koulutus- tai puoluetausta ei voi, eikä saa korottaa kerrointa, vaan sen kertoimen pitää nousta itse asiasisällöllä.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa