Eikö oikeasti hävetä?

Kiintiöitä, positiivista syrjintää ja kotouttamista.

Haiskahtaa todella pahasti muiden ali-arvioimiselle. Taisi Abu-Hanna olla ihan oikeassa. Suomi on äärimmäisen rasistinen maa, tai sitten kukaan ei vain jaksa ajatella mitä ympärillä tapahtuu.

Eikö esimerkiksi niitä naisia jotka pärjäävät omillaan lainkaan hävetä, kun omalle sukupuolelle järjestetään kiintiöitä? Loogisesti ajatellen se on selkeä merkki siitä, että naisen oletetaan olevan lähtökohtaisesti avuton ja samalla siinä toki syrjitään miehiä.

Toisella logiikalla kiintiöt ovat tietysti sitä varten, että naisen asema on lähtökohtaisesti heikompi, mikä taas johtuu siitä, että naisia on alistettu vuosisatoja ja alistetaan edelleen, heidän euronsakin on vain 80 senttiä ja he joutuvat maksamaan varusmiespalvelukseen vapaaehtoisesti mennessään lääkärintodistuksesta….

Entäpä sitten positiivinen syrjintä?

Onko nyt niin, että joidenkin mielestä tummaihoiset tai muslimit ovat lähtökohtaisesti niin avuttomia, että heidän työllistymisekseen pitää syrjiä ”positiivisesti” toista etnistä ryhmää? Loogisesti ajatellen voisi tälläiseen johtopäätökseen tulla. Onhan se uskomatonta, että niinkin negatiivisia tunteita herättävä asia kuin syrjintä, saadaan jonkun mielissä näyttämään positiiviselta kun siihen vain laitetaan etuliite, positiivinen.

Toisella logiikalla taas positiivista syrjintää tarvitaan, koska suomalaiset työnantajat ovat niin rasistisia, etteivät palkkaa samaa koulutustasoa omaavaa henkilöä, jos edes nimi kalskahtaa ulkomaalaiselta, puhumattakaan siitä jos päästään työhaastatteluun asti, milloin ihonväri on se viimeinen pisara……

Kotouttaminen? Miksi aikuisia ihmisiä pitää kotouttaa ja mihin? Loogisesti voisi ajatella, että Afrikasta tai Lähi-Idästä tulevat ihmiset ovat lähtökohtaisesti avuttomia idiootteja, joille pitää kädestä pitäen kertoa miten suomalaisten yli-ihmisten maailmaan kotoudutaan? Onko nyt niin, että suomalainen olettaa näiden vuosituhansia vanhojen kulttuurien parista tulevien ihmisten olevan lähtökohtaisesti savimajojen asukkaita? Ei kai sodassa tuhoutunut infra ja teknologia voi tarkoittaa sitä, että ihmiset vajoavat välittömästi tasolle ennen sivilisaatiota?

Toisella logiikalla toki sotatilan ja sekasorron aiheuttamat traumat ovat syy lukutaidottomuudelle, rikollisuudelle ja suoranainen este uusien asioiden oppimiselle, kuten nyt vaikka suomen kieli…….

Kuvitteleekohan suomalainen oikeasti, että Suomeen asti selviytyneet ihmiset ovat idiootteja?

Kyllä se idiootti taitaa löytyä peilistä.

Eikö oikeasti hävetä?

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa