Ilmasto muuttuu, ihminen ei

Ilmasto muuttuu kuten se on aina tehnyt. Ihminen taas näyttää olevan eläin joka ei muutu.

Ihmisen oppimattomuuden peruskaava näyttää historian valossa olevan aina sama. Omilla toimilla aiheutettu koko läntisen maailman laajuinen lama kolkuttaa ovella ja vihreät mepit miettivät, miten tässä näin on päässyt käymään.

Ilmastotalkoiden seurauksena teollisuuden työpaikat ovat siirtyneet suurimmaksi osaksi kehittyviin maihin, joiden päästökiintiöt sekä työvoima ostetaan halvalla. Euroopan nuorisotyöttömyys on lukemissa, joka enteilee tulevia levottomuuksia Unionin alueella.

Rauhanpalkinto, joka sai varmasti Alfred Nobelin kääntymään haudassaan, luovutettiin Euroopan Unionille sen rauhaa edistäneestä työstä. Rauhan Euroopassa takasi 90-luvulle asti lähinnä kylmä sota sekä ydinsodan pelko ja kun Neuvostoliitto hajosi, oli sen seurauksena lukuisia konflikteja entisen itäblokin alueella, pahimpana Jugoslavian hajoamissota.

Samaan aikaan kun Euroopan nuorille ei löydy töitä, kehitellään Unionissa rikkidirektiivejä, ydinvoiman alasajoa, sukupuolikiintiöitä ja maksellaan veroparatiiseissa toimivien pankkien tappioita, sekä luvataan ja jaetaan eurooppalaisten veronmaksajien rahaa Egyptin kaltaisille islamilaisille diktatuureille, jotta nämä eivät rikkoisi ihmisoikeuksia.

Kolmansista maista tuotetaan ihmisiä perustellen sitä tulevalla työvoimapulalla ja siellä täällä ehdotellaan palkkojen laskemisia tai jäädyttämisiä, sekä korotellaan tasaveroja.

Eurooppa on konkurssissa, mutta niin kauan kuin lehmä vielä on lypsettävissä haudataan pää hiekkaan kuin strutsit ja odotellaan paremman huomisen kolkuttavan ovelle laittamatta itse tikkua ristiin asioiden eteen.

Kulutusyhteiskunta on tiensä päässä ja downshiftaus on edessä ennemmin tai myöhemmin koko mantereen asukkailla. Toteutetaanko se jälleen kerran mantereen laajuisella liekkimerellä jää nähtäväksi, mutta kuten herra Hitler totesi. Kaupunkeja on helpompi hävittää kuin rakentaa.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa