Laitan isäni laitokseen

Laitoshoitopaikan on laskettu maksavan yhteiskunnalle keskimäärin 112 euroa päivässä.

Aloitin isäni hoitamisen huhtikuussa vuonna 2006. Näin ollen olen säästänyt yhteiskunnalle ensimmäisen puolentoista vuoden aikana jolloin minulle ei maksettu omaishoitajan palkkiota, pyöreästi noin 61 000 euroa. Sen jälkeen olen saanut vuoden 2007 lopusta alkaen omaishoitajan palkkaa nettona keskimäärin 300 euroa kuukaudessa, eli noin 60 kuukaudelta. Rahana se on pyöreästi siis noin 18 000 euroa.

Tämän viiden vuoden aikana isäni laitoshoito olisi siis maksanut noin 204 000 euroa. Siihen kun lisätään tuo 61 000 euroa, eli ensimmäiset puolitoista vuotta, niin tulee kokonaissummaksi 265 000, josta otetaan pois yhteiskunnalta saamani 18 0000 euroa. Kokonaissäästö yhteiskunnalle omaishoitajuudestani on siis noin  247 000 euroa.

Tämän kuuden ja puolen vuoden aikana olen viettänyt kolme kuukauden ja kaksi kahden viikon lomaa, jolloin on päässyt täydellisesti irti omaishoitajan työstä. Lisäksi olen viettänyt muutaman kymmentä vapaata viikonloppua, joko muissa hommissa, tai sitten rentoutuen ystävien kanssa.

Voitte kutsua minua martyyriksi, mutta karjalaisittain minä sanon, että pohja se on miunkin säkissäin.

Olen ollut suhteellisen terve ja haluan myös sellaisena pysyä, jotta voisin joskus nauttia omista lapsenlapsistani. Olen kuitenkin viimeksi päässyt irtautumaan tästä hommasta kesällä  2011 kahdeksi viikoksi. Sen lisäksi olen saanut yhteiskunnalta niskaani pelkkää paskaa, joista viimeinen paska oli Guzenina-Richardssonin toteamus, ettei omaishoitajien palkkiohin puututa tällä vaalikaudella.

Omaishoitajan työ on henkisesti äärimmäisen raskasta ja siihen ei auta muutama vapaapäivä, tai kivakiva-risteily muiden omaishoitajien kanssa. Varsinkaan, jos ja kun joutuu jatkuvasti venyttämään senttejä vain sen takia, että on tehnyt omasta mielestään moraalisesti oikean valinnan.

Minä pakkaan leipälaukkuni ja siirryn maahan, jossa mukakivat tädit ja sedät eivät halua holhota, estää luovuuttasi ihmisenä ja loppujen lopuksi he jättävät sinut kuitenkin heitteille.

En halua myöskään enää ikinä maksaa tälläiseen paikkaan senttiäkään veroja, missä ei pidetä omista kansalaisista huolta.

Pitäkää tunkkinne. Faija on porskuttanut jo 77 vuotta ja minä vasta 47. On aika antaa itselleen aikaa ja jättää moraali muiden huoleksi, ennen kuin se on liian myöhäistä, omasta mielestäni olen osuuteni kunnialla hoitanut.

Jari-Petri Heino

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa