Mitä on köyhyys?

Suomessa puhutaan paljon köyhyydestä, mutta mikä on suomalainen köyhyyden määritelmä?

SDP:n johtajien mielestä alle 10 000 kuukaudessa, tai alle 3500 euron bruttotulot ja jonkun mielestä se, ettei rahat riitä terveelliseen ruokaan tai lasten harrastuksiin ja sitä kautta ihmisarvoiseen elämään.

Kun on kiertänyt paljon tätä palloa ja nähnyt ihmisiä, joilla ei ole oikeastaan mitään muuta kuin elämä, niin joskus ihmettelee mihin niin kutsutun hyvinvointivaltion köyhyyden mittaaminen perustuu. Joskus tulee jopa sellainen olo, että se perustuu ajatukseen, jossa minulla pitää olla vähintään saman verran kuin muillakin.

On omalla tavallaan käsittämätöntä, että joillekin on äärimmäisen tärkeää omistaa mieletön määrä materiaalia ja uskomaton määrä rahaa pankkitilillä.

Mihin ihminen oikeasti tarvitsee kymmenen tuhannen euron nettotulot kuukaudessa, puolen miljoonan kämpän ja veneen, tai sadan tuhannen auton? Puhumattakaan miljoonien tai jopa miljardien omaisuuksista ja tuloista. Mitään kun ei saada mukaan, kun täältä kerran lähdetään.

Toki ymmärrän sen, että halutaan jättää lapsille, mutta silloin lapselle voi esittää saman kysymyksen ja ennen kaikkea miten sellaisia perintöjä saavat oppivat koskaan ymmärtämään miten hienoa on kun itse saavuttaa asioita?

Suomi on kallis maa elää ja asua ja koko ajan kalliimmaksi tulee, vaikka suunnan tulisi olla päinvastainen. Suomessa on ihmisiä, joiden ainoat tulot ovat sosiaalihuollosta haettava jokapäiväinen ”ruokaraha”, mikä pistetään useasti suurimmaksi osaksi nestemäiseen ravintoon. Kun näitä ihmisiä seuraa ja heidän kanssaan keskustelee, niin monesti heidän elämänsä on paljon yksinkertaisempaa ja jopa onnellisempaa kuin pää kolmantena jalkana juoksevien hyvinvointiyhteiskuntien  ”uraohjusten”. Samanlaisia kokemuksia on niistä kolmansista maista, joissa yhteisöllisyys korvaa kaiken sen materian, mikä Suomessa on suurimmalle osalle jopa välttämättömyys.

Jokainen ihminen on toki yksilö ja siksi en voi puhua kuin omasta puolestani, mutta. Minun nettotuloni ovat olleet viimeisen kolmen vuoden aikana pääasiallisesti seitsemän sataa euroa kuukaudessa. Se perustuu omaishoitopalkkioon ja soviteltuun työttömyyspäivärahaan, koska on olemassa dilemma, etten ole hoitajan hommani takia täysitehoisesti työmarkkinoiden käytössä.

Silloin tällöin teen hanttihommia esittämällä musiikkia ja opettamalla kitaransoittoa, mutta keskiarvoltaan kuukausituloni on nettona koko vuodella jaettuna noin 750-800 euroa. Siitä noin puolet menee asumiskuluihin.

En ainakaan minä tunne itseäni köyhäksi. Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Katto pään päällä, ruokaa joka päiväksi ja hanttihommista säästämällä olen jopa kerran vuodessa päässyt ulkomaan matkalle. Minulla tosin ei ole autoa, eikä mitään muutakaan välttämättömäksi luokiteltua kuten älypuhelinta, taulutelevisiota tms. Vain velipojan vanha tietokone ja pari kappaletta hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia kitaroita.

Kunto pysyy yllä kävelemällä joka paikkaan, kun mihinkään ei ole liian pitkä matka, jos vain on aikaa. Sen lisäksi en käy baareissa ja ravintoloissa oikeastaan muuten kuin esiintymässä.

Köyhyys ei ole mielestäni sitä, ettei ole varaa asioihin joita muilla on, vaan enemmänkin sitä, että on.

Köyhä antaa vähistänsä, rikas ei juuri mistään on vanha sanonta, kuten myös silloin köyhä rikas, kun on vatsa täynnä.

Olen toki varmasti jäävi arvostelemaan muiden tunteita ja ajatuksia siitä kuka itsensä köyhäksi tuntee, koska olen jo vanha äijä ja kokenut paljon asioita joista muut eivät näe edes unta, mutta ehkä sitä paljon nähtyään asettelee prioriteettinsa toisella tavalla.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa