Monelle on varmasti tullut tutuksi mielikuva natsilääkäristä, joka junalaiturilla jakaa ihmiset kahteen ryhmään. Niihin, jotka joutuvat kaasukammioon ja niihin, jotka saavat jatkaa elämäänsä.
Samalla logiikalla toimivat myös nykyaikana ne tahot, jotka määrittelevät pakolaiskiintiöt, tai ne ihmiset, jotka antavat oikeuden turvapaikkaan syystä tai toisesta.
Miltä mahtaa tuntua ihmisestä, joka on viettänyt pakolaisleirillä vuosia ja toistuvasti nähnyt kuinka naapurit pelastetaan paremmalle elämälle vain sen takia, että jotkut voivat nukkua yönsä paremmin tai tienata asialla miljardeja?
Avun tarvitsijoita tulisi lähtökohtaisesti auttaa siellä missä apua tarvitaan, eikä kenelläkään ihmisellä tulisi olla oikeutta leikkiä Jumalaa. Kaikki muu on pelkkää hyvän omatunnon ostamista ja tekopyhää jargonia, jota yleensä tulee niiden suusta, jotka eivät laita kortta ristiin auttaakseen edes omaisiaan heidän hädässään.
Ihmisiä huijataan jatkuvasti ostamaan hyvää omatuntoa, mutta lähes aina lopputuloksena on se, että joku tienaa ja joku kärsii. Hyvänä esimerkkinä ovat esimerkiksi mikrolainat, jotka ovat aiheuttaneet Bangladeshissa paikallisille lisää kärsimyksiä ja luottoja hoitaville yrityksille huimia voittoja.
