Kuukausittainen arkisto:elokuu 2012

Saatanan salkkumiehet ja jakkupukunaiset!

Henkeä kohti suhteutettuna julkiset menot ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Suomessa esimerkiksi julkisen sektorin sosiaali- ja terveyskulut vievät leijonanosan valtion budjetista, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta hyvä asia ei ole se, että niistä menoista syytetään ihmisten palveluntarpeita, kun oikeat syylliset … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Mannerheim Afrikassa

Yleisradion tuottaman Suomen Marsalkka elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen toteaa, ettei Suomesta löytynyt todellista tietoa siitä millainen ihminen Mannerheim oli, joten vapaus kuvitella asia annettiin kenialaisille. Onko Lyytinen sitten tiedustellut Mannerheimista Pispalan Pulterissa, vai käynyt jopa kirjastossa kyselemässä teoksia jää hämärään … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Tekopyhä yksinkertaisuus

Minua on usein syytetty katkeraksi, kateelliseksi, vihaiseksi, rasistiksi, ihmisvihaajaksi ja ties miksi. Miksi ja kenelle olen kateellinen? Ehkä Suomen valtiolle ja suomalaiselle yhteiskunnalle, joka ei pidä huolta omistaan. Mutta. Mutta miksi olisin katkera joillekin yksilöille, joiden elämä pyörii kivan ja … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti