Koska tarjontaa oli viime vuonna enemmän kuin normaalilla järjellä varustettu ihminen voi ymmärtää, valitsi toimitus yksimielisesti vuoden Pahkasikahahmoksi Euroopan Unionin joka sitkeästi noudattaa historian toimimattomaksi osoittamia Sosialististen Neuvostotasavaltojen käytäntöjä.
Mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten vähällä ajattelulla ja järjellä tässä maailmassa asioita hoidetaan, on työvoimapoliittinen taksinkuljettajan kurssi, johon minäkin loppupeleissä pääsin niiden 15 onnekkaan joukossa, jotka kurssille valittiin. Koko prosessi alkoi toki sillä, että kurssi-ilmoitus oli lauantain Aamuset ilmaisjakelulehdessä ja haku päättyi seuraavana maanantaina, vaikka esimerkiksi vaaditun ajokorttirekisteriotteen toimittaminen asiakkaalle(kurssille mahdollisesti pääsevä hakija) kestää kaksi päivää ja sen maksaa työtön asiakas. Se ei kuitenkaan ollut jutun pointti.
Kurssille osallistui alussa siis 15 ihmistä, joista yksi kiintiömaahanmuuttaja lopetti kesken, mikä oli hyvin ymmärrettävää, sillä hän ei osannut sanaakaan suomea. Vähäistä ajattelukykyä taas edustaa mielestäni se, että kun kurssin vetäjä lähes pakotti kurssille osallistujat käymään mahdollista taksinkuljettajan lupaa varten lääkärintarkastuksessa kurssikeskuksen tiloissa, koska he olivat lääkärin sinne tilanneet, vain minä ja toinen maahanmuuttajataustainen kaveri kieltäydyimme mahdollisuudesta. Perusteluna esitin, että vaikka 15 euroa todistuksesta on halvempi kuin 20 euroa terveyskeskuksesta, niin tapanani ei ole heittää rahaa roskiin. Lääkärintodistus kun ei takaa sitä, että pääsisin läpi taksinkuljettajan kokeesta ja jos taas pääsen, niin maksan mielelläni viisi euroa enemmän kun luvan saaminen on varmaa. Voi arvata, kuka taas oli vastarannan kiiski ja negatiivisuuden perikuva, mutta kun kurssin jälkeen paikalta poistuu vain seitsemän luvan saanutta, tietää jälleen olleensa oikeilla jäljillä.
Tästä tapahtumasta on jo vuosia aikaa, mutta maailma näyttää vain muuttuvan hullummaksi. Ehkä maailma ja varsinkin ihmiset on aina olleet yhtä hulluja ja syy on siinä, että nykypäivänä maailman menoa pystyy seuraamaan globaalisti jos halua riittää?
Myös sosiaalinen media on tuonut täysin uudenlaisen ulottuvuuden saada tietää, mitä ihmiset ajattelevat, sekä miten he määrättyihin asioihin reagoivat. Se ei kuitenkaan poista sitä totuutta, että ajattelemattomia omia etujaan missä muodossa tahansa tavoittelevia yksilöitä riittää aina korkeasti koulutettuja myöten. Omien etujen tavoittelemisella en tarkoita siis pelkästään fyysisiä asioita. Joku voi tavoitella myös mielihyvää ja laumassa hyväksytyksi tulemista, esittäessään toinen toistaan järjettömämmiltä tuntuvia mielipiteitä.
Tästä järjettömyydestä pääseekin aasinsillalla takaisin taksinkuljettajan ammattiin, jossa siis Ranualla vuonna 1965 suoritettu ajokortti, noin 500 euroa maksava katujen ja datalaitteen oppimiseen perustuva kurssi, sekä satojen eurojen ammattilupadirektiivi takaavat turvallisen kyydin. Vuosien ajokokemus ja sitä kautta tullut taito, jota näin sivumennen sanoen ei taksikuskilta testata, ei merkitse mitään.
Kansallissosialismin motoriikka elää ja voi hyvin Euroopassa, varsinkin niissä valtioissa, joita kutsutaan syystä tai toisesta hyvinvointivaltioiksi.
Ihmiset, jotka jostain käsittämättömästä syystä asettavat itsensä muiden yläpuolelle, ovat aina olleet natsismin polttoainetta. Nämä ihmiset eivät näytä ymmärtävän, miksi se pieni viiksekäs mies, jota niin usein pidetään argumentin perusteluina keskusteltaessa vaikka sitten Venäjän geopoliittisista siirroista, tai humanitaarisen maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista, sai kaapattua sen vallan itselleen, jonka lopputuloksena oli maailmanpalo.
Tämä natsismin mekaniikka ei toki rajoitu ainoastaan politiikan tekemiseen, vaan se on vallallaan myös yksilötasolla jokapäiväisessä elämässä, jossa jopa ”ystävät” hylätään ja eristetään vain ja ainoastaan sen takia, että heillä on asioista erilainen näkemys ja siitä johtuen he menevät useasti mukavuusalueen ulkopuolelle.
Yksilötasolla tätä on varmasti tapahtunut niin kauan kuin planeetallamme on ollut elämää, mutta kun asia viedään valtioissa päätöksenteon tasolle, vaikuttaa se jokaisen maassa tai maanosassa asuvan elämään.
Eurooppa on täynnä henkisiä keskitysleirejä, joita ylläpitävät sekä politiikot, että media ja joita vartioivat leirinvartijan mentaliteetilla varustautuneet ihmiset, jotka asettavat itsensä ja oman kaltaisensa ajatusmaailman kaikkien toisin ajattelijoiden yläpuolelle. Kun 30- 40-luvulla arvosteli natsien toimintaa, löysi itsensä aidolta keskitysleiriltä. 2000-luvulla nämä leirit ovat muuttuneen pääosin henkisiksi, mutta ”väärällä” tavalla arvostelemisesta voi edelleen joutua jopa leivättömän pöydän ääreen, myös Suomessa.
Hallituksen päätöstä ajaa alas vanhusten laitoshoitopaikkoja on perusteltu sekä 300 miljoonaan säästöillä ja sillä, että vanhuksella on kotona parempi olla.
Tämä on johtanut siihen, että kunnallisia laitospaikkoja ei ole enää edes niille, joiden kotona asuminen ei ole enää millään tavalla turvallista.
Muistisairaita ja muilla tavoilla äärimmäisen huonokuntoisia vanhuksia käydään katsomassa kunnallisen kotihoidon puolelta korkeintaan kolme kertaa päivässä.
Tänä vuonna on esimerkiksi tulipaloissa kuolleiden määrä noussut kaksinkertaiseksi. Yksi nousua selittävä tekijä ovat vanhukset, vaikka siitä ei julkisesti keskustella.
Elämä hyvinvointivaltion illuusiossa, missä verojen maksu takaa seesteisen elämän loppuun asti, tekee mitä ilmeisimmin välinpitämättömäksi. Silti tulisi muistaa, että nämä vanhukset, jotka ovat nykyihmiselle pelkkä kuluerä, ovat mahdollistaneet sen, että sellainen hyvinvointivaltio on joskus jopa ollut olemassa.
On myös hyvä muistaa, että me kaikki vanhenemme ja mukaan täältä emme mitään ota.
Olen tässä tutkinut geopolittisia asioita jo vuosia ja näen tapahtumien kulun seuraavasti. Vastaan saa ja kuuluu väittää, mutta kannattaa muistaa perustella.
Georgian konfliktissa kokeiltiin Venäjän valmiutta ja se osoittautui jo silloin hyväksi. Siitä huolimatta USA/EU ja NATO saivat torpattua Libyan ja Venäjän valmisteleman sopimuksen laivastotukikohdasta Libyassa, aseistamalla Gaddafin vastaisen opposition ja pommittamalla paikan keskiajalle, missä se edelleen jykevästi on Irakin mallin mukaisesti.
Venäjä vastusti interventiota YKssa, äänestämällä tyhjää mm Kiinan ja Saksan kanssa. Sitten tultiinkin Syyriaan, jossa USA/EU ja NATO edelleen aseistavat suvereenin hallituksen vastaista oppositiota ja USA oli jo tekemässä sinne iskuja syyttäen Assadin hallitusta kemiallisten aseiden käytöstä. Koska Venäjän ainoa Välimeren tukikohta on Syyriassa ja Bosborin salmi kulkee kahden NATO-maan välistä, tuli Venäjä väliin ja vei pisteet kotiin esittämällä ratkaisuksi kemiallisten aseiden hävittämmistä.
Ukrainassa USA/EU ja NATO touhuavat vain ja ainoastaan Ukrainan luonnonvarojen ja Krimin laivastoaseman takia, eivät demokratian. Tämä on geopolitiikkaa, ei mitään rakettitiedettä. Jo vuosia on ollut näkyvissä Kiinan ja Venäjän tulo päättämään maailman asioista, mutta jenkit ovat keskittyneet sotaansa ”terrorismia” vastaan ja EU uuden Neuvostoliiton perustamiseen.
YLEISTÄ:
Hölmölässä ei pikkuasioista oteta stressiä. Hölmölässä laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen. Hölmölässä ei katsota tulevaisuuteen vaan eletään tässä päivässä ja hölmölässä jokaisen tulee kahmia itselleen yhteisestä kuormasta niin paljon kuin ehtii ja niin kauan, kunnes kahmittava loppuu tai velkahanat suljetaan.
Elämää Hölmölässä kuvastaa ehkä parhaiten lasten leikki, jossa marssitaan musiikin tahdissa tuolien ympärillä ja musiikin loppuessa jokainen leikkijä yrittää vallata itselleen tuolin, joita on aina yksi vähemmän kuin leikkijöitä. Hölmölän versiossa ei tosin musiikin loppuessa ole tuoleja, vaan kaikki istuvat lattialle.
HALLITUSMUOTO JA POLITIIKKA:
Hölmölässä vallitsee edustuksellinen demokratia ja Hölmölässä kuka tahansa Hölmölän kansalainen voi hakea Hölmölän kansan edustajaksi. Mahdollisuudet päästä läpi ovat hyvät, kunhan vain on muistanut kahmia yhteisestä kuormasta tarpeeksi rahaa vaalikassaan.
Hölmölässä arvostetaan eniten röyhkeitä ja rikkaita, jotka sitten kyykyttävätkin urakalla nöyristeleviä hölmöläläisiä, jotka valitsevat vuosi toisensa jälkeen samat kyykyttäjät edustamaan heitä maailman turuilla ja toreilla.
Koska kysymys on Hölmölästä, valitsevat hölmöläläiset itseään edustamaan myös vakiomäärän hyödyllisiä hölmöjä, jotka sitten ovat röyhkeiden ja rikkaiden pyöritettävänä ikuisella noin 10% mandaatilla. Poikkeuksena tästä ovat entiset Hölmölän siirtomaaherrat, jotka istuvat lähes poikkeuksetta Hölmölän puolustus- ja oikeusministereinä, siihen oikeuttavan noin 3% kannatuksen voimin.
Hölmöläläiset eivät olisi hölmöläläisiä, jos heidän valitsemansa edustajat tekisivät asioita eri tavalla kuin tavalliset hölmöläläiset. Sen johdosta Hölmölän ulko- ja sisäpolitiikan ulkoistamisella on pitkät perinteet.
TALOUS:
Vaikka Hölmölän väkiluku kattaakin vain noin 0,09% koko maapallon väestöstä, niin ilman Hölmölän työtä tekevän kansanosan maksamia veroja ei maapallo olisi asumiskelpoinen.
Hölmölässä ei ole omaa keskuspankkia eikä omaa rahayksikköä, sillä talouspolitiikka on ulkoistettu.
Hölmölän työllisyysprosentti on noin 50% joista julkisen sektorin palveluksessa on leijonanosa. Loput 50% pyörittelee peukaloitaan, eläkeläisenä, humanitaarisena pakolaisena, työttömänä, opiskelijana, ”opiskelijana”, kuntouttavassa työtoiminnassa tai kattoon syljeskellen.
Hölmölä elää viennistä ja Hölmölän tärkein vientituote on Euro, jota viedään monessa muodossa ympäri maailmaa ja lähes poikkeuksetta velaksi, jota taas otetaan ulkomailta.
Velkarahalla rahoitetaan myös tuontia, jossa kärkisijalla on ihmiskauppa ja humanitaaristen pakolaisten nimikkeellä kulkevat halpatyövoimareserviksi kerättävät ihmiset.
PK-yritykset ovat Hölmölän talouden peruskivi ja siksi niiden toimintaa helpotetaan antamalla niiden tuottamia verovaroja yritystukina isoille ja globaaleille kilpailijoille.
Tervetuloa Hölmölään.
Olen täysin tietoinen siitä, minkälaisen vastaanoton tälläinen otsikko tulee monelta taholta saamaan. Minulle on kuitenkin totuuden löytäminen ja oikeudenmukaisuus tärkeämpää kuin ideologinen öyhötys ja sen takia yleensä perustelen kantani.
Neuvostoliiton hajoaminen oli geopoliittinen katastrofi joka synnytti maailmaan valtatyhjiön jonka USA nopeasti kaappasi itselleen. Se on kiistämätön fakta ja luettavissa lähihistorian kirjoista.
Vielä suurempi katastrofi se oli venäläisille, jotka joutuivat niin talous- kuin turvallisuuspoliittisesti tuuliajolle. Presidentti Jeltsinistä ei ollut johtamaan suurta myllerrystä läpi käyvää entistä suurvaltaa ja se mahdollisti kansallisomaisuuden ryöstämisen ja pelikentän oligarkeille.
Putin nousi Venäjän pääministeriksi vuonna 1999 ja hänen kannatuksensa nousi huomattavasti Venäjän terrorismin vastaisen sodan johdosta. (Dagestan, Tsetsenia) Jeltsinin jätettyä presidentin tehtävät 31.12 1999, tuli Putinista Venäjän lain mukaan virkaa tekevä presidentti. Varsinainen presidentin vaali pidettiin maaliskuussa 2000, jolloin Putin valittiin presidentiksi.
Putinin kausilla Venäjän talous on noussut jatkuvasti ja sitä kautta yhteiskuntarauha on muuttunut vakaammaksi. Pelkästään sellainen saavutus on varteenotettava ja ei ole syytä ihmetellä, miksi Putin on hyvin suosittu Venäjällä.
Venäjän talouden kehitys Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.
Saavutukset maailmanpolitiikan kentällä taas antavat hyvän syyn sille, miksi Putin olisi Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen mies.
Putinin Venäjä tyrmäsi kovin sanoin USAn ja sen johtaman liittouman hyökkäyksen Irakiin ilman YKn päätöslauselmaa. Venäjä varoitti kokemuksesta USAta mm uskonnollisten ryhmien olevan äärimmäisen vaarallisia ja siitä syystä ei tulisi hajoittaa Irakin sunnijohtoista hallitusta, koska se tietäisi kaaosta ja sisällissotaa. Venäjää ei kuitenkaan kuunneltu ja nyt 13 vuotta jälkeenpäin on totuus lyönyt päin länsimaailman silmiä, pahimmillaan ISISin muodossa.
Venäjä vastusti myös Libyan kapinallisten tukemista ja myös siellä on nyt nähtävissä samanlainen näytelmä kuin Irakissa.
USA tukee Syyrian hallituksen vastaista oppositiota ja oli tekemässä sinne ilmaiskuja, syyttäen Syyrian johtajaa myrkkykaasujen käytöstä omaa kansaansa vastaan. Venäjä vastusti myös tätä ja esitti Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamista, estäen tällä jo kolmannen suvereenin maan luisumisen vielä nykyistä sisällissotaa pidempään kestävän uskonnollisen sekasorron valtaan.
Irania syytetään jatkuvasti ydinaseen valmistelusta ja interventiota sinne on esitetty jo moneen otteeseen siihen vedoten. Venäjä lupautui hoitamaan Iranin ydinvoiman uraanin rikastamisen ja rakentamaan maahan ydinvoimaloita. Tällä liikkeellä Venäjä poistaa sodanuhan kaltaisen jännitteen kyseisen maan kohdalla, jos USA ja länsimaat sen hyväksyvät. (Tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että ei.)
Viime vuoden aikana ei kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja järjesti siellä vaalit. Monelle on kuitenkin jäänyt epäselväksi se, että Krimin niemimaalla oli jo Sevastopolin laivastoaseman takia tuhansia venäläisiä sotilaita. Venäjä ei miehittänyt Ukrainan Itä-osia suojatakseen venäjänkielisiä vähemmistöjä ja mikä on tulos? Tuhansia ja taas tuhansia ruumiita kun Ukrainan hallitus pommittaa omia kansalaisiaan länsimaiden tukemana. Koska on varmaa, ettei Krimin kohtalo olisi ollut yhtään sen erilaisempi, voi vain miettiä montako ihmishenkeä sillä operaatiolla säästettiin, vaikkakin kysymys oli geopolitiikasta ja Sevastopolin laivastoasemasta.
Jos Obama ja Euroopan Unioni ovat saaneet rauhanpalkinnon, niin miksi niiden tahojen ainoa keino lopettaa konfliktit on kiristys?
Ihmisapinan muodostamien yhteisöjen kehittyminen on aina ollut riippuvaista kyseenalaistamisesta ja vapaasta ajatusten vaihdosta. Kautta aikojen lapset ja nerot ovat esittäneet äärimmäisen tärkeän kysymyksen. Miksi?
Totuuden etsijä ei tuomitse hätäisesti, ei luota sokeasti, vaan kyseenalaistaa, tutkii ja uskoo vain perusteltuja argumentteja, tutkimuksia tai kokeita.
Koska kukaan ei ole täydellinen, tulee totuuden etsijän osata kyseenalaistaa ja epäillä myös omia ajatuksia.
Koska emme voi korjata asioita tekemällä samoja virheitä jotka ovat korjaustarpeeseen johtaneet, on ainoana vaihtoehtona etsiä uusia suuntia rationaalisesti ajatellen.
Mielikuvapolitiikan aika on auttamatta ohi. Kun pohjakosketuksen jälkeen aloitetaan jälleen kerran rakentamaan jälkeläisillemme uutta Suomea, tarvitsemme uudenlaista ajattelua ja meidän pitää pystyä kohtaamaan tosiasiat, vaikka ne joidenkin ideologiaa kovasti satuttaisivat.
Kun päätetään miljoonien ihmisten elämästä, eivät päätökset voi perustua pelkästään oletusarvoihin, ennustuksiin ja toivomiseen, vaan niiden pitää perustua rationaaliseen ajatteluun sekä realiteettien huomioon ottamiseen.
Sosiaalinen media on tuonut mukanaan uudenlaisen keskustelukulttuurin. Vaikka edessämme on miljardien sivujen ensyklopedia muuttuvat mielipiteet sosiaalisen median keskusteluissa helposti faktoiksi ja faktat mielipiteiksi. Saivartelu ja besserwisserismi on aikamme vitsaus.
Tavallisten ihmisten kohdalla asia on enemmän kuin ymmärrettävää, mutta päättäjien kohdalla se aiheuttaa ennen kaikkea päättämättömyyttä, koska mielipiteiden varaan ei voi yhteiskuntaa rakentaa, sen perustukset pitää olla reaalimaailmasta.
Poliittisen ilmapiirin ja ennen kaikkea poliittisen keskustelukulttuurin on muututtava amerikkalaisesta loan heittämisestä rationaaliseksi ja asiakeskeiseksi. Median tulee palata rooliinsa vallan vahtikoirana ja toimittajien sekä journalistien tulee ymmärtää vastuunsa yhteiskunnalle ja palauttaa se kuva itsestään, joka totuuden etsijälle kuuluu.
Maahanmuuttokritiikki ei ole mikään uusi asia, vaan se alkoi jo 90-luvulla ensimmäisten hyväosaisten somalien saapuessa Suomeen Neuvostoliitosta, jossa nämä entisen Somalian diktaattorin Siad Barren lähipiiriläiset olivat opiskelemassa. Neuvostoliiton kaaduttua paluuta vanhaan kotimaahan ei yksinkertaisesti ollut, joten oli löydettävä uusi paikka jossa elää. Kaikki eivät suinkaan jääneet Suomeen, vaan osa katosi Ruotsiin, Iso-Britanniaan ja muihin Euroopan maihin, jotkut Pohjois-Amerikkaan asti.
Kritiikki kohdistui silloinkin pääosin niihin instansseihin, jotka sinisilmäisesti tavoittelivat omaa etuaan kuuntelematta varoituksia siitä, mihin täysin erilaisten kulttuurien asuttaminen maahan voi pahimmillaan johtaa. Jo silloin saatiin kuulla rasismista, muukalaispelosta ja tietenkin siitä, kuinka taloudellisesti heikkoina aikoina pelko kohdistetaan heikkoihin vähemmistöihin.
Internetin yleistyessä 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa siirtyi rasismisyytöksillä tukahdutettu maahanmuuttokritiikki verkkoon ja ihmisten arkielämässä tapahtuneet kokemukset eivät enää jääneet kertomatta isolle yleisölle median sensuurin takia.
Astrid Thorsin uusi ulkomaalaislaki sai täystyrmäyksen ja sitä vastaan kerättiin addressi, jonka vaikuksesta yhdessä kansalalaismielipiteen kanssa lakia kiristettiin huomattavasti. Sitä voidaan pitää ehkä merkkipaaluna, jolloin ensimmäisen kerran päättäjien suunnitelmiin halpatyövoiman tuomisesta lyötiin kunnolla kapuloita rattaisiin.
Monet löysivät kanavan kritiikilleen perussuomalaisista, jotka saivatkin vuoden 2008 kunnallisvaaleissa huikeat 337 lisäpaikkaa kunnanvaltuustoissa, muiden mm SDPn ottaessa raskaasti takkiinsa. Suvaitsevaisena itseään pitävien tahojen reaktio ”väärästä” vaalituloksesta oli raju.
Alkoi tie kohti eduskuntavaaleja 2011. Kritiikki kohdistui edelleen pääosin päättäjiä ja Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, mutta toki joukkoon mahtui niitäkin joiden mielestä ihon musta väri on hyvä syy älämölöön.
Alkoi ennen näkemätön syyllistämisrumba, jossa lähes kaikkia maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia lyötiin rasismikortilla ja tietysti myös viha- sekä pelkokortilla.
Suvaitsevaisena itseään pitävä kansanosa alkoi yhdessä päämedian kanssa käyttämään sellaisia termejä kuin muukalaisviha, muukalaispelko, vieraan pelko, islamofobia, joita perusteltiin heidän omalla pelollaan 30-luvun tapahtumista, rasismin lisääntymisestä ja jopa tulevista keskitysleireistä ja polttouuneista. Käyttöön otettiin vihapuhelaki ja lehdet kirkuivat suomalaisesta rasismista, paluusta Impivaaraan ja jopa oululaisesta tervasta orjalaivojen pohjassa, mutta kaikki syyttely kolahti omaan nilkkaan ja perussuomalaiset ottivat jälleen vaaleissa voiton, tällä kertaa murskaavan sellaisen.
Suomalainen on joka tapauksessa sen verran hölmö, ettei opi kerrasta eikä kahdesta, vaan sama laulu on jatkunut aina näihin päiviin asti. Maahanmuuttajat niputetaan puheissa ja kirjoituksissa samaan nippuun aivan kuten maahanmuuttokriittiset ja suvaitsevaisetkin. Näin ollen media mahdollistaa sen, että minkäänlaiset järkevät kannanotot eivät pääse esille. Jos ruotsissa humanitaarisen maahanmuuton tuomat ongelmat ovat eskaloituneet jo tasolle, missä lähiöt palavat ja näyttävät sotatantereelta, ollaan Suomessa vasta vaiheessa jossa toisen polven humanitaaristen maahanmuuttajien kulttuurien väliin putoaminen tulee esiin vielä sattuman varaisina väkivallan tekoina tekopyhää länsimaista kulttuuria edustavia kohtaan.
Jos nyt oletetaan, että maahanmuuttokritiikissä olisi kysymys pääosin muukalaispelosta ja siitä, miten täysin erilaisesta kulttuurista tulevat ihmiset sopeutuvat Eurooppaan, niin voi hyvällä syyllä kysyä, kumman osapuolen pelosta on tullut jossain osin täyttä todellisuutta? Kumman osapuolen uhkakuvat olivat ja ovat todellisempia?
Pelko ja viha ovat täysin luonnollisia tunnetiloja, mutta jos jompi kumpi suomalaista hallitsee, niin se on pelko siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Rationaalisuudella ei ole siinä tunnetilassa mitään sijaa.
Onko kukaan koskaan ajatellut, että ulkomaalaistaustaisten nuorten harrastama katuväkivalta ja ”jihadistiksi” värväytyminen ei johdu siitä, että nämä nuoret voivat pahoin. Voisiko se kenties johtua siitä, että nämä nuoret voivat liian hyvin? Liian hyvin siksi, ettei heiltä vaadita yhtään mitään. Miksi heiltä ei vaadita? Suurimmaksi osaksi siksi, koska tekevät he mitä tahansa, löytyy käsittämättömän suuri joukko ihmisiä, jotka julkisesti kertovat tämänlaisen käyttäytymisen johtuvan jostain muusta kuin heistä itsestään.
Syitä etsitään useimmiten vanhemmista, suomalaisen yhteiskunnan rakenteellisesta rasismista, liian pienistä määrärahoista ja vaikka yksittäisen ulkomaalaistaustaisen nuoren väkivaltaisesta kuolemasta.
Voisiko kysymyksessä olla kulttuurelliset eroavaisuudet? Voisiko erityisesti Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa joista nämä kadulle ja maailmalle rantautuneet ”jihadistit” pääasiallisesti tulevat, olla patriarkaalisempi ja suvaitsemattomampi kulttuuri kuin meillä toisen posken kääntäjillä länsimaissa?
Voisiko olla niin, että Abdullah lyö Jussia tai Leenaa sen takia, että se on Abdullahille joka tavalla sallittua, niin oman kulttuurellisen taustansa vuoksi kuin myös sen, että Abdullah tietää länsimaisen oikeuskäytännön olevan löysemmän kuin kotikurin omassa kulttuurissaan?
Varsinkin jos sattuu olemaan poikalapsi.
Voisiko olla niin, että näistä kulttuureista tulevat eivät arvosta toisen posken kääntäjiä, eivätkä niitä aitoja rasisteja, jotka ylimielisesti haluavat kotouttaa heitä meille sopiviin arvoihin ja kohtelevat näistä kulttuureista tulevia aikuisiakin kuin avuttomia lapsia?
Tässä yhteydessä on täysin turha mainita, että tästä on kyllä varoiteltu, mutta on joka tapauksessa pakko kysyä mikä siinä rahassa ja hyväksytyksi tulemisessa on arvokkaampaa kuin omassa turvallisuudessa?
Toisaalta, Helsinki on ihan turvallinen kaupunki. Ei tietenkään ole pakko lähteä kotoansa itseään ulos tyrkyttämään.
