Sic Transit Gloria Mundi

Suvaitsevaisuus ja monikultturismi ovat kieltämättä täysin verrattavissa uskontoihin ja se aiheuttaa aika ajoin äärimmäisen absurdeja tilanteita.

Hyvänä esimerkkinä toimii Suomen Yleisradio, jonka tehtäviin kuuluu puolustaa monikulttuurista ideologiaa tappiin asti. 8.9 Yleisradio julkaisi uutisen, jossa oikeustoimittelija Päivi Happonen analysoi entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron ulostuloa vastaanottokeskusten tianteesta. Artikkeli alkaa ihmettelyllä eläkeläisukon horinoista ja loppuu toteamukseen jossa toivotaan eläkeläisukon olevan väärässä.

Eipä mennyt monta päivää kun pahin pelko toteutui Otanniemessä.

13.9 Yleisradio uutisoi maahanmuuttajien voivan nousta entistä suuremmiksi voimavaroiksi Suomi-futiksessa, koska he perustivat oman FC-Mylly nimisen joukkueen, joka aikoo mukaan Suomen sarjoihin.

Jo samana päivänä Ilta-Sanomat uutisoi turvapaikanhakijoiden alkaneen tapella kesken jalkapallo-ottelun ja samoin kävi pari päivää myöhemmin Nurmijärvellä kesken Rauhan puolesta-ottelun.

Ihan ei mene puikkoihin tämä monikulttuurinen toimittaminen maailman todellisten tapahtumien kanssa, mutta mitäs pienistä.

Ihan oikeasti. Miten te viranomaiset, politiikot, media ja niin kutsutut suvaitsevaiset pystytte katsomaan itseänne peilistä?

Te ette voi väittää, ettei teitä olisi varoitettu siitä mihin tämä tolkuton turvapaikkapolitiikka tulee johtamaan. Teille on kerrottu useita eri kertoja useilta eri tahoilta, miten täysin erilaisesta kulttuurista tulevien kotiutuminen ei tule toimimaan, koska se ei ole heidän prioriteettinsa. Teille on kerrottu myös, että rasismi ja väkivaltaisuudet sekä kantasuomalaisten, että maahantulijoiden taholta tulevat lisääntymään jos kansalaisia ei asiassa kuunnella. Ja kyllä. Vaikka tumma iho ei ole synonyymi muslimille, niin myös tummaihoinen voi olla rasisti, sanoi Jari Tervo mitä tahansa.

Ja miten te reagoitte kun turvapaikanhakijana tulleet nuoret miehet tappavat suomalaisen miehen ryöstäessään hänet? Te olette muka huolissanne siitä, että natsit rasvaavat köysiään koska te ette yksinkertaisesti pysty myöntämään virheitänne.

Hei. Kukaan ei ole täydellinen. Ette edes te ylimieliset paskiaiset, vaikka mitä ilmeisimmin niin luulette. Niin. Kielenkäyttöni on ehkä hieman vulgaaria mutta se taitaa olla pikkujuttu niiden suomalaisuhrien rinnalla, joita teidän itsekäs ylimielisyytenne ja ahneutenne on luonut. Sen lisäksi kärsijöitä ovat toki myös Suomeen jo kotiutuneet maahanmuuttajat ja ne oikeasti hädänalaiset jotka eivät sotien jaloista pois pääse.

On suoranaista idiotismia tehdä asiat aina samalla tavalla ja odottaa eri tulosta.

Joten. Opetelkaa olemaan väärässä, se vahvistaa luonnetta.

Mitä hyötä Suomelle on ollut Euroopan Unionin jäsenyydestä?

Argumentit jäsenyyden puolesta ovat katutasolla olleet lähinnä ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus ja poliittisella tasolla turvatakeet, sekä rauhan unioni.

Näiden argumenttien lähempi tarkastelu osoittaa ne älylliseksi epärehellisyydeksi. Pelkästään maksut jäsenyydestä ovat tehneet valtion budjettiin ison loven. Vuodesta 1995 vuoteen 2015, eli siis 20-vuoden aikana Suomi on maksanut jäsenyydestään 5500,3 miljonaa euroa, kun taas takaisin päin on tullut vain 378.6 miljoonaa euroa.

Euroopan unionin yhteisen valuutan euron kustannuksia tuskin kukaan on laskenut tarkkaan, mutta ihan esimerkkinä muista kustannuksista käy vaikka tukipaketit taloutensa totaalisesti sössineelle maille.

Vapaa liikkuvuus taas on todistetusti tuonut vain lisää kustannuksia ja turvallisuuden heikkenemistä. Sen lisäksi ulkopolitiikan päätöksenteon siirto Unionille on aiheuttanut jännitteitä Suomen ja sen suurimman kauppakumppanin Venäjän välille. Myös sen takia on menetetty paljon rahaa ja saatu yhtiöitä konkurssiin.

Henkilökohtaisesti en näe Suomen Euroopan Unionin jäsenyydessä mitää hyvää, näetkö sinä?

Ovatko Suomeen omin neuvoin ja rahoin turvapaikkaa hakemaan tulleet niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia? Jos otamme esimerkiksi irakilaiset joita Suomeen on tämän vuoden puolella saapunut pitkälti toistakymmentä tuhatta, niin sen perusteella voidaan päätellä ettei näin ole.

Suomeen on siis saapunut vuoden 2015 marraskuun loppuun mennessä 19 857 irakilaista turvapaikanhakijaa. Heistä median ja viranomaisten antamien tietojen mukaan n 78% on miehiä.  Eurostatin tilastot taas osoittavat että kaikista Eurooppaan tulleista n 70% on miehiä ja näistä miehistä valtaosa aikuisia. Toki myös aikuinen mies voi olla heikoimmassa asemassa oleva, mutta…

Irakissa on noin  40 miljoonaa asukasta, joista miljoonat ovat vuosien 2003-2015 välisenä aikana päätyneet pakolaisiksi joko maan sisälle, tai sen ulkopuolelle. Ulkoisia pakolaisia on toista miljoonaa ja heistä pääosa oleskelee edelleen Irakin rajanaapurimaissa, esimerkiksi Turkissa.

Irakilaisen keskiansio kuukaudessa nettona on noin 587 euroa/kk. Matka salakuljettajan kyydillä Turkista Suomeen maksaa taas tuhansia euroja.

Turvapaikkajärjestelmä joka perustuu toisen maailmansodan jälkeisiin sopimuksiin on auttamattoman vanha ja sen muututtua bisnekseksi  se mahdollistaa sen, että ne eniten hätää kärsivät jäävät edelleen eniten hätää kärsiviksi.

Minkälainen Muhammad siis oikeasti oli?

Kysymys tulee painavammaksi joka päivä, sillä jos hän oli tosiaan rauhan mies, voidaan kohtuullisesti toivoa, että hänen esimerkistään tulisi keskeinen tekijä uudistusyrityksissä islamilaisessa maailmassa, joiden seurauksina islamilaista pyhää sotaa käyvien terroristien vaikutusvalta lopulta kuivuisi kokoon. Jos hän todella puolusti, ja oli demokratian sekä sukupuolten tasa-arvon esitaistelija, hänen esimerkkiään voitaisiin käyttää hedelmällisesti muslimien keskuudessa, jotka kunnioittavat häntä syvästi esimerkkinä inhimmillisestä käytöksestä, niin että se edistäisi näitä ihanteita islamilaisessa maailmassa.

Mutta jos taas islamilaista pyhää sotaa käyvät terroristit ovat oikeassa käyttäessään hänen esimerkkiään oikeuttamaan tekonsa, silloin islamilaisten uudistajien pitää aloittaa kunnioittava, mutta avoimin mielin suoritettu uudelleen arviointi koskien Muhammadin asemaa islamissa, mikä on jo suunnattomasti vaikeampi tehtävä.

Länsimaisten ei-muslimien täytyy tietää vastaus, jotta me voimme suunnitella yhteiskuntapolitiikkamme sen mukaisesti. Yleinen, islamin ja islamismin välillä tehty erotus, jonka valtaenemmistö yhteiskuntapolitiikan asiantuntijoista, mielipidevaikuttajista, lainsäätäjistä, ja diplomaateista hyväksyy ilman muuta totena, perustuu ajatukselle, että on olemassa keskeinen ydin-, tai ehkäpä alkuperäinen islamin muoto, joka ei opeta sotaa ei-muslimeja vastaan. Islamismia taas pidetään laajalti fasismin, tai kommunismin ”muslimijäljitelmänä”, jolla on vähän, tai ei ollenkaan tekemistä islamin todellisten opetusten kanssa.

Lontoon vuoden 2005 islamilaisen pyhän sodan inspiroimien pommi-iskujen jälkeen Ison-Britannian pääministeri Tony Blair julisti.

”Me tiedämme, että nämä ihmiset toimivat islamin nimissä, mutta me tiedämme myös, että valtava ja ylivoimainen enemmistö muslimeista sekä täällä että ulkomailla ovat kunnollisia, lakia noudattavia ihmisiä, jotka kammoksuvat terrorismia aivan yhtä paljon kuin mekin.”  

Ison-Britannia, kuten Manner-Euroopankin valtiot, ovat panneet paljon peliin tämän olettamuksen varassa, kaikista näkyvimpänä esimerkkinä niiden maahanmuuttopolitiikan. Vaikka islamilaisen pyhän sodan kannattajat olisivatkin oikeassa Muhammadin suhteen, se ei tietenkään tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa muslimeista ei jatkossakin olisi lakia noudattavia ja terrorismin vastaisia. Islamissa, kuten jokaisessa uskonnollisessa traditiossa on kirjo uskoa, tietoa, ja intoa sekä hartautta. Sen perusteella, että joku identifioi itsensä muslimiksi ei voi olla varma, kuinka paljon hän tietää Koraanista ja Muhammadin elämästä. Tämä on aivan erityisen totta siksi, että islam on olennaisesti arabialainen uskonto. Muslimien tulee oppia päivittäiset rukoukset ja Koraani arabiaksi, joka on Allahin kieli. Hänen rukoilemisensa jollain toisella kielellä ei ole hyväksyttyä. Koska suurin osa nykypäivän muslimeista ei ole synnynnäisesti arabiankielisiä, ja Koraani on kirjoitettu vaikealla, klassisella kuudennen vuosisadan arabiankielellä, monilla muslimeilla, jopa niillä, jotka suhtautuvat hyvinkin vakavamielisesti uskoonsa, on vain hämärä ymmärrys siitä, mitä nämä tekstit todella sanovat.

Vaikeuksista huolimatta näitä tekstejä voi kuitenkin lukea sekä ymmärtää. Ja jos rauhanomaiset muslimit eivät ole varustautuneet niin, että he voisivat esittää iskevän vastauksen, kun pyhän sodan kannattajat viittaavat Muhammadin esimerkkiin oikeuttaakseen väkivallan, heidän joukkonsa tulee aina olemaan haavoittuvainen siinä mielessä, että pyhän sodan kannattajat, jotka esittävät itsensä ”puhtaan islamin” edustajina, jotka seuraavat uskollisesti Muhammadin esimerkkiä, pystyvät jatkuvasti värväämään uusia ihmisiä heidän joukostaan. Koraanin sekä islamilaisen tradition mukaan on selvää, että profeetta on ylin esimerkki käytöksestä, jota muslimin tulee seurata.

Muhammadin tärkeys sadoille miljoonille muslimeille ympäri maailman perustuu Koraaniin, muslimien pyhään kirjaan, johon se on juurtunut tiukasti. Lyhyesti sanottuna, ihmiset ovat saaneet hänestä ”ihanan esikuvan”. (Koraani 33:21) Hänellä on esimerkillisen ”jalo luonne”68:4) ja, todellakin, ”joka tottelee lähettilästä(Muhammad), tottelee Allahia”(4:82) Koraanin kehottaa säännöllisin välein tottelemaan Allahia sekä Muhammadia. Samalla kun tämä muslimien pyhä kirja pitää itsestään selvyytenä sitä, että Muhammad on erehtyväinen(erityisesti 48:2; 80:1-12), se myös toistuvasti opettaa muslimeja tottelemaan Muhammadia. (3:32; 3:132; 4:13; 4:59; 4:69; 5:92; 8:1; 8:20; 8:46; 9:71; 24:47; 24:51; 24:52; 24:54; 24:56; 33:33; 47:33; 49:14; 58:13; 64:12).

Jokainen muslimi suhtautuu tähän vakavasti. Muqtedar Khan, Center for study of islam and democracystä selittää:

”Yhdelläkään uskonnollisella johtajalla ei ole niin paljon vaikutusvaltaa seuraajiinsa kuin Muhammadilla(rauhan olkoon hänen päällään), islamin viimeisellä profeetalla. Ja Jumalan viimeisenä sanansaattajana Muhammad on ylivoimainen mitä tulee ilmoitukseen – Koraaniin – sekä traditioihin. Tämä on totta siinä määrin, että Muhammadin sanoista, teoista, sekä niistä kerroista, jolloin hän oli hiljaa(eli siitä, minkä hän näki, eikä kieltänyt) tuli islamilaisen lain mistään muusta riippumaton lähde. Muslimit, osana uskonnonharjoittamista, eivät ainoastaan tottele, vaan yrittävät myös jäljitellä sekäm imitoida heidän profeettaansa jokaiselle elämän osa-alueella. Näin ollen Muhammad on sekä jumalallisen lain välittäjä, että sen lähde.”  

Koska sekä uudistusmieliset muslimit että verenhimoiset, islamilaista pyhää sotaa kannattavat muslimit kummatkin turvautuvat Muhammadin esimerkkiin oikeuttaakseen tekonsa, kysymyksen siitä, kumpi ryhmä pääsee todennäköisesti voitolle tulevaisuudessa, ja kumpi tulee ohjaamaan uskonnollisen herätyksen otteessa olevaa, ja yhä kasvavissa määrin länsimaita kohtaan vihamielistä islamilaista maailmaa, ratkaisee suuressa määrin Muhammad – se, minkälainen hän oikeasti oli islamilaisten tekstien mukaan.

Tutkimalla islamilaisia kirjoituksia sekä sitä, mitä ne kertovat uskonnon perustaneesta profeetasta, voimme oppia jotakin Muhammadista – vaikkakaan hänen kohdallaan ei ole ollut sellaista tieteellistä ”yritystä löytää historiallinen Muhammad” kuin on ollut, ja yhä edelleen on, mitä tulee suureen yritykseen löytää historiallinen Jeesus.

Islamin profeetan todellinen identiteetti, sanat, ja teot ovat aiheita, joita tiedemiehet ovatb tutkineet vain vähän ja pintapuolisesti, johtuen suuressa määrin varhaisten, luotettavien lähteiden niukkuudesta, sekä syvään juurtuneesta islamilaisesta vastustuksesta sen hyväksymien uskomusten minkäänlaiselle kyseenalaistamiselle, vaikka tuo kyseenalaistaminen perustuisikin ei-poleemisille, tieteellisille periaatteille. Kun historialliskriittiset raamatuntutkijat ovat toimineet vapaasti ja käyttäneet valtavan suurta vaikutusvaltaa kristityssä sekä jälkikristillisessä lännessä, islamilaisessa maailmassa sellaista tutkimusta ei käytännössä ole olemassa. Ne harvat tiedemiehet jotka tekevät tutkimusta tällä alalla, kuten Cristoph Luxenberg, saavat tappouhkkauksia ja julkaisevat salanimillä.

Mutta loppujen lopuksi yritys löytää historiallinen Muhammad, vaikka se onkin enemmän kuin kiinnostavaa sekä tärkeää, ei päätä sitä, mihin suuntaan islamilainen maailma kehittyy tulevina vuosikymmeninä. On nimittäin erittäin epätodennäköistä, että mikään sellainen tutkimus saisi mitään millään tavalla merkittävän kokoista yleisöä islamilaisessa maailmassa. Millä kuitenkin tulee varmasti olemaan vaikutusta, on Muhammadin hahmo sellaisena kuin se esiintyy Koraanissa sekä muissa muslimien hyväksymissä islamilaisissa lähteissä – etenkin hadithissa, perinnekokoelmassa profeetasta, joka on suurilta osin määrittänyt islamilaisen käytännön ja hurskkauden perustat.

Tämä taistelu raivoaa jo. Islamilaista pyhää sotaa kannattavien ryhmien jäsenet väittävät jo Koraanin sekä hadithien olevan heidän liittolaisiaan pyrkimyksissään voittaa puolelleen ne muslimit, jotka ovat muslimeja enemmän kulttuurellisista syistä. Kovan linjan muslimit ovat tehneet syviä lovia rauhanomaisten muslimien yhteisöihin saarnaamalla väkivaltaisen islamin olevan ”puhdasta islamia”, sekä kutsumalla muslimeja takaisin siihen, jonka he esittävät olevan heidän uskontonsa täydellistä noudattamista. Ja tuohon täydelliseen noudattamiseen kuuluu sota ei-muslimeja vastaan islamilaisen sosiaalisen järjestyksen hegemonian aikaan saamiseksi. Tämä värvääminen ei keskity ainoastaan Koraanin tai muiden avainasemassa olevien islamilaisten tekstien pohjalle, vaan myös Muhammadin hahmoon.

Maailma on ikävä paikka. Vielä ikävämmäksi se muuttuu kun oman valtion päämiehet ja päättäjät ovat huolissaan kaikesta muusta paitsi niistä, joista niiden kuuluisi olla, eli oman maan kansalaisista jotka viime kädessä heidät edustajikseen valitsee ja heidän palkkionsa maksaa.

Jatkuvasti saa lukea siitä, kuinka pienen viisimiljoonaisen kansan tulee olla globaalissa maailmassa solidaarinen, koska sillä menee hyvin ja se on rikas maa.

Entäs me suomalaiset? Kuka olisi meistä ja meidän hyvinvoinnistamme huolissaan? Mekin olemme olemassa, emmekä ole ajatelleet mihinkään kadota.

Kuka on voittaja humanitaarisessa maahanmuutossa?

Äkkiseltään ajateltuna ne ihmiset, jotka saavat turvapaikan tai oleskeluluvan, mutta kun asiaa alkaa tarkemmin ajattelemaan ja kaivelemaan, niin se ei olekaan niin yksinkertainen mitä media ja päättäjät antavat ymmärtää.

Voittajat.

Follow the money, eli seuraa rahaa on hyvä lähtökohta lähteä tarkastelemaan tätäkin asiaa.

Voittajia tässä bisneksessä ovat lobbarien duuneissa pyörivät päättäjät, joille on tarkoituksen mukaista saada maahan halpaa työvoimaa sekoittamaan järjestäytyneitä työmarkkinoita, matkalla kohti eurooppalaista liittovaltiota, jossa tulee olemaan kolmet päällekkäiset työmarkkinat ja jossa normiduunarin pitää tehdä kolmea duunia, saadakseen elämisensä maksettua.

Ihmiskauppiaiksi taas voi laskea joka ainoan humanitaarisen maahanmuuton seurauksena verovaroista palkkansa saavan ihmisen, joka tällä toiminnallaan tukee ihmisillä tehtävää kauppaa.

Häviäjät.

Häviäjiä tässä ihmiskaupassa ovat taas kaikki muut, jopa ne hyödylliset idiootit, jotka omasta mielestään tekevät oikein, tukiessaan tätä ihmiskauppaa ja esiintyessään humaaniuden airueina. He eivät mitä ilmeisimmin pysty ajattelemaan niin pitkälle asioita, että huomaisivat humanitaarisen maahanmuuton olevan vahingollista kaikille muille, paitsi niille, joilla on varaa vaihtaa maisemaa paskan lentäessä tuulettimeen.

Periaatteessa humanitaarisesta maahanmuutosta ei loppujen lopuksi hyödy kukaan. Mikään raha ei korvaa lähtömaassa menetettyä potentiaalia, eikä tulomaassa heikentyvää turvallisuutta, kaikkia maahanmuuttajaryhmiä vastaan kasvavaa rasismia ja moraalittomia vihapuhelakeja. Ei mikään.

Tiedän, että kaltaisiani on pilvin pimein, mutta jostain syystä meitä ei huomioida.

Millä tavalla sitten olen kummajainen? Jos lähdetään lapsuudesta, niin en ole esimerkiksi koskaan päässyt ”nauttimaan” yhteiskunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta, koska ollessani lapsi, sellaista järjestelmää ei ollut. Vaikka olin pienituloisen duunariperheen kakara, oli vanhemmillani jostain ihmeellisestä syystä varaa palkata lastenhoitaja kotiimme.

Koulutaipaleeni aloitin kulkemalla yksin, tai luokkakavereiden kanssa noin kolmen kilometrin matkan kävellen, tai polkupyörällä. Koulun jälkeen ei ollut iltapäiväkerhoja, mutta lapset tulivat aivan hyvin toimeen yksin tai keskenään, kunnes vanhemmat tulivat kotiin duunistaan. Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan opittiin useasti jo ennen koulua omien vanhempien toimiessa opettajina.

Nykypäivänä ovat asiat toisin.

Lapset laitetaan jo lähes suoraan kapaloistaan päiväkoteihin,  joita ainakin joskus kutsuttiin seimeksi. Vaikka jompi kumpi vanhemmista olisi kotona, voidaan lapsi silti kiikuttaa päivähoitoon, koska siihen on jostain käsittämättömästä syystä oikeus ja harva kysyy, missä ovat vanhempien velvollisuudet huolehtia itse hankimastaan jälkikasvusta? Välillä tuntuu siltä, että lapset on tehty vain sen takia, että niitä kuuluu tehdä, tai sitten hetken mielijohteesta, kun ne ovat pienenä niin ihania. Lapsia tunnutaan monesti pidettävän kuin lemmikkieläimiä, ja sen huomaa ehkä parhaiten siitä, että heille annetaan useasti toinen toistaan ihmeellisempiä nimiä. Ilmeisesti on vain ajan kysymys, koska saamme lukea facebookista ilmoituksia, jossa annetaan lapsi pois avioeron, sairauden tms takia.

Työelämän aloitin jo 12 vuotiaana, jolloin olin maalarina isäni pienessä yrityksessä. Siitä työputki jatkui keskeyttämättä aina armeijaan asti, jossa tuli vietettyä 8 kuukautta. Eihän armeijaan meno kovin mukavalta tuntunut, kun oli juuri päässyt aikuisiän kynnykselle, mutta mukavaa aikaahan se loppujen lopuksi oli. Tottakai meitä simputettiin ja juoksutettiin, mutta eikö se ole armeijan tarkoitus? Oppia siis elämään vittumaisissa olosuhteissa ja täyttämään silti käskyt? Mitä varusmiespalvelus on oikeaan sotaan verrattuna ja eikö siellä siihen valmisteta, siis sotaan?

Armeijan jälkeen alkoi taas työelämä, joka sitten katkesi 1991 laman iskiessä täydellä voimalla Suomeen. Kaikki meni ja velat jäi, sekä velkojen lisäksi paskan jätkän maine, aivan kuin lama olisi ollut meikäläisen järjestämä. Siitä lähtien ei ole luottotietoja ollut ja työn tekokin on ollut enemmän pätkätöiden siivittämää, jos ei oteta mukaan vuodesta 2006 vuoteen 2014 loppuun kestänyttä omaishoitajuutta.

Olenko katkera? En ole katkera, koska uskon siihen, että meillä on vain yksi elämä, joten minulla ei ole tarmoa tai aikaa jäädä märehtimään jo tapahtuneita asioita, varsinkin kun niiden kulku ei ole ollut minun käsissäni.

Useasti näkee kirjoitettavan ja puhuttavan siitä, kuinka köyhiä kyykytetään ja miten vaikeaa on köyhän elämä. Minä olen viimeiset kahdeksan vuotta elänyt pääasiassa sovelletulla työttömyyspäivärahalla ja 300 euron nettokorvauksella omaishoitajana. Suurin ongelmahan omaishoitajilla on se, että töiden tekeminen hoitamisen ohella voi olla suhteellisen haasteellista, riippuen toki hoidettavan kunnosta, mutta 24/7 ollaan joka tapauksessa valmiustilassa.

Olenko tuntenut oloni köyhäksi? No en. Syykin siihen on yksinkertainen. Minulla on prioriteetit kohdallaan. Minulle riittää se, että on katto pään päällä ja päivittäin saa jotain syödäkseen. Suomessa asiat ovat kuitenkin paljon paremmin. Täällä pääsee lääkäriin ilman rahaa ja ketään ei jätetä kadulle kuolemaan. Täällä kolahtaa mitään tekemättä joka kuukausi yli 500 euroa tilille. Täällä tuetaan asumista ja elämistä monenlaisilla sosiaalisilla järjestelmillä.

Olen saanut Suomelta paljon ja silloin kun Suomi tarvitsee minulta jotain, olen siihen valmis. Tällä hetkellä Suomi tarvitsee ihmisiä, jotka eivät ole itsekkäitä, vaan ovat valmiina tekemään uhrauksia jälkeläistemme yhteisen tulevaisuuden turvaamiseksi. Meitä ei pyydetä antamaan sitä kaikkein kalleinta, eli henkeämme, minkä joutuivat tekemään ne kymmenet tuhannet nuoret ihmiset, kun asiat oli viimeksi päästetty siihen pisteeseen.

Nyt meillä on vielä mahdollisuus selvitä ilman isompaa kriisiä, jos meistä jokainen on valmis tinkimään itsekkyydestään ja minäminä-asenteestaan, ja ymmärtää sen, että ilman Suomea meitä, eli suomalaisia ei olisi.

Mitä kuuluu thaimaalaisille marjanpoimijoille, jotka vasemmistonuoret ja pääasiassa heidän johtajansa Li Andersson yllyttivät kapinaan Suomessa? Entäpä thaimaalais-suomalaisille pariskunnille, jotka näitä marjanpoimintamatkoja järjestivät?

Vuonna 2013 tapahtuneen episodin jälkeen, ei julkisessa mediassa ole asiasta paljoa hiiskuttu, joten allekirjoittanut kävi paikan päällä Thaimaassa selvittämässä asioita.

On ymmärrettävää, ettei Li Anderssonin kaltaisella nuorella ideologistilla ole kovasti käsitystä, miten erilaisia kulttuureita maailmassa on, ja juuri sen takia olisi järkevää, ettei puuttuisi sellaisiin asioihin, mistä ei mitään ymmärrä, sillä se voi pahimmillaan johtaa viattomien toimeentulon ja jopa ihmishenkien menetykseen.

Thaimaalaiset, pääasiassa maanviljelijät, ovat jo vuosia lähteneet Eurooppaan hankkimaan lisätienestejä satokauden ulkopuolella, joilla on ostettu omalle tilalle infraa, kuten autoja, tai motorisoituja kyntövälineitä. Matkarahat on joko säästetty, tai sitten lainattu matkoja järjestäviltä tahoilta. Thaimaalaisen riisinviljelijän palkka ei ole päätä huimaava, joten marjamatkat ovat olleet tärkeä osa elämänlaadun ja oman viljelytoiminnan kannalta.

Sen lisäksi suomalais-thaimaalaiset perheet, ovat olleet tärkeässä osassa siinä miten asiat hoituvat Suomessa. Thaimaalaisille on järjestetty thaimaalaisen mittapuun mukaan erinomaiset asumisolosuhteet omine ”työmaaruokaloineen” ja kokkeineen. Thaimaalaisille on myös hankittu kulkuneuvot, tai kuljetus ”työmaalle”, mikä on jopa Suomen mittapuussa erikoista, sekä tietysti suhteellisen kallista kun pitää hommata parhaimmillaan kymmenkunta rekisteröityä, katsastettua ja vakuutettua autoa. Thaimaalaisilla on toki omia lääkkeitä omiin vaivoihinsa, mutta vetoaminen työterveydenhuoltoon tilanteessa, jossa thaimaalainen toimii turistiviisumilla yrittäjän asemassa Suomessa on surkuhupaisaa. Varsinkin, kun thaimaalainen ei saa viisumia Suomeen, jos ei ole matkavakuutusta.

Mutta sitten asiaan.

Anderssonin ja vasemmistonuorten tempauksen aiheuttamat jälkiseuraukset ovat kaikessa raadollisuudessaan ikäviä. Thaimaalaisia ihmisiä on päästetty päiviltä, koska he eivät ole pystyneet maksamaan matkaa varten ottamiaan lainoja. Tästä allekirjoittanut varoitti jo episodin aikana todeten, ettei Thaimaassa ole Lindorffeja perimässä, vaan systeemi toimii ihan muilla tavoilla. Sen lisäksi thaimaalaisia viljelijöitä on pudonnut täysin tyhjän päälle velkojen kertaantuessa ja kasvaessa korkoa maassa, jossa ei ole Suomen kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää. Kirsikkana kakussa ovat suomalais-thaimaalaiset yrittäjäperheet, joille jäivät tuhansien eurojen laskut marjamatkojen järjestämisestä, sekä siihen tarvittavien asioiden kuten autojen ostamisesta.

On ymmärrettävää, että Suomessa tulisi toimia suomalaisen työlainsäädännön puitteissa, mutta. Maassa, jossa romanialaiset, bulgarialaiset, puolalaiset ja monet entisen itäblokin maan asukkaat työskentelevät edelleen käsittämättömän pienillä palkoilla käsittämättömissä olosuhteissa, heitä työllistävien ulkomaisten firmojen viedessä verorahat ulos Suomesta. Ja maassa, jossa kaikenkarvaiset ulkomaalaistaustaiset ravintolayrittäjät pitävät orjia jotka asuvat kellareissa ja tekevät 15 tuntisia työpäiviä, vasemmistonuoret puuttuvat bisnekseen, jossa kaikki ovat olleet voittajia ja suomalaisfirmat maksaneet veroja Suomeen.

Tuloksena on siis ollut henkilökohtaisia tragedioita, konkursseja ja jopa ihmishengen menetyksiä ja vain sen takia, että nuori Li Andersson ei ymmärtänyt mihin soppaan hän lusikkansa tunki. Asiat kun olisi vointu hoitaa politiikassa vaikuttamalla, ei yllyttämällä thaimaalaisia kapinaan asiassa, josta thaimaalaisilla ei ollut mitään ymmärrystä.

Nyt kahden vuoden jälkeen voi hyvällä syyllä kysyä, onko Li Andersson ja vasemmistonuoret vastuussa näiden muutamien thaimaalaisten ihmisten kuolemista ja paljon useamman tyhjän päälle putoamisesta?

Vaalit ovat tulossa ja Suomen kansa elättelee muutoksen alkamista kahdeksan vuoden toivotalkoiden jälkeen. Vaan turha on toivonsa. Suomen kansalla menee pääasiallisesti niin hyvin, ettei mitään isompaa muutosta ole tälläkään kertaa tulossa. Pikkupuolueet elävät ideologioidensa orjana, jonka tuloksena yksikään heidän ehdokkaistaan ei pääse eduskuntaan. Olisi ehkä kannattanut sopia teknisiä vaaliliittoja.

Keskustaa on veikattu vaalien voittajaksi ja koska Suomessa on edelleen suuri määrä kuormasta syöviä bisneksen tekijöitä niin tuulimylly- ja paskakaivoteollisuudessa, tulee mitä ilmeisimmin näin myös käymään.

Eurooppalainen lobbauspolitiikka jolla imetään Suomi tyhjäksi seuraavan vaalikauden aikana näyttää olevan suomalaiselle kategoriassa, ihan sama.

Juha Sipilää on veikkailtu pääministeriksi, mutta tarkkaavaiset politiikkaa seuraavat ovat ymmärtäneet, ettei Olli Rehn jättänyt paikkaansa Euroopan Unionin sisäpiirissä perhesuhteiden takia, vaan sen takia, että Suomi tarvitsee hyvin Eurooppamyönteisen pääministerin. Juha Sipilä tyytyy varmasti hyvin mielellään elinkeinoministerin salkkuun, jatkaakseen bisneksiään suomalaisten verovaroilla.

Perussuomalaisten Timo Soini sanoi viimeksi eilen, että Kreikalle ei myönnetä lisäpaketteja jos, siis JOS perussuomalaiset ovat vaalien jälkeen isoin puolue. Soini ilmaisi myös, että heidän linjansa on lähellä Keskustaa ja siinä onkin sitten jo enemmistö. Vaikka Soini onkin politiikan konkari, niin ilman isoimman puolueen statusta, on hänelle tarjolla sisäministerin paikka, jonka hintana on Kreikan kolmas apupaketti. Myös äänestäjien joukosta on tullut hyväksyntää joustaa Kreikan kohdalla, kunhan hallitukseen mennään ja vaikutetaan muihin asioihin.

Asioihin vaikuttaminen Suomen sisäpolitiikassa, kun muu politiikka päätetään eurooppalaisissa kabineteissa, tulee olemaan joka tapauksessa äärimmäisen vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Seuraavassa hallituksessa istuu suurella todennäköisyydellä äärimmäisen eurooppalainen kokoonpano johon kuuluvat ainakin. Pääministeri Olli Rehn. Valtionvarainministeri Juhana Vartiainen, sekä ulkoministeri Alexander Stubb ja puolustusministeri Carl Haglund.

Seuraavalla hallituskaudella tuleekin sitten kylmää kyytiä. Suomi laitetaan Kreikan tapaan kovalle kulukuurille yksityistämisen, halpatyövoiman ja julkisen sektorin leikkausten saattelemana. Euroopan Unionin liittovaltiosta ja NATO-jäsenyyden hakemisesta ei enää tingitä. Sen merkkinä on kaikkien tulevien eduskuntapuolueiden yksimielisyys Venäjän uhasta.