Islamin radikalisoitumisen ja politisoitumisen voi laskea alkaneeksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ottomaanien valtakunnan hajoamisesta. Islamilaisessa maailmassa moni kokee tulleensa nöyryytetyksi ja kantaa siitä kaunaa. Moni hakee lohtua moskeijoista, mutta joskus niissä kytee pelko ja viha. Kyseessä on sukupolvesta toiselle periytynyt katkeruus. Islamin kohdalla pitää muistaa, että muslimit olivat ensin alistajia,kunnes heistä tuli alistettuja. Kairossa oli vielä 1900-luvun alussa valkoisia orjia. Moni islamilainen maa elää tällä hetkellä köyhyydessä ja siksi muslimit hakevat lohtua katsomalla menneisyyteen, jossa islamilainen maailma oli mahtava ja ulottui aina Atlantilta Intian valtamerelle.
Ensimmäinen maailmansota käynnisti islamilaisissa maissa järistyksen, jonka jäljet tuntuvat yhä. Vuonna 1917 länsimaat olivat kolonisoineet islamilaisen maailman ja hallitsivat sitä joko suoraan tai välillisesti. 1917 herätti katkeruutta kaikkialla muslimimaailmassa. He olivat kärsineet sotilaallisen tappion ja lisäksi oli tullut selväksi, että islam yhteiskunnan tukipilarina ja sääntönä ei toiminut, vaan se oli rapauttanut yhteisön ja näin osmanien valtakunta ja itsenäiset muslimivaltiot hajosivat. Sodan voittajavaltiot Englanti ja Ranska jakoivat osmanien valtakunnan omien etujensa mukaisesti ja Lähi-Itään syntyi monia pieniä valtioita, joita hallitsivat nukkehallitukset.
Turkissa Kenraali Mustafa Kemal(Atatürk) aloitti laajat uudistustoimet, joihin liittyi maan maallistaminen ja uudenaikaistaminen. Kalifaatti lopetettiin maaliskuussa 1924 ja paššan arvonimet lakkautettiin, joten Pašša Kemalista tuli jälleen Mustafa Kemal. Uskonnolliset koulut lakkautettiin ja yleinen oppivelvollisuus otettiin käyttöön. Islamilainen šaria-laki korvattiin Sveitsin lakiin perustuvalla lailla.
Muslimiveljet
Islamin ideologisointiin vaikuttivat keskeisesti Muslimiveljien teoreetikko Said Qutb (1906-1966) sekä pakistanilaisen Jamaat-i-Islamin perustaja Abu al-Ala Maududi (1903-1979). Muslimiveljet nousivat 1920-luvulla Egyptissä vastustamaan länsimaiden vaikutusta ja toivottivat vuonna 1952 Nasserin vallankaappauksen tervetulleeksi, vaikka pettyivät siihenkin myöhemmin.
Vuonna 1953 Said Qutb liittyi Muslimiveljiin ja pidätyksensä jälkeen kirjoitti vankilassa useita teoksia, joista tuli islamisteille keskeisiä ideologisia kulmakiviä. Hänestä tuli suosittu marttyyri ulkomaillakin, kun Egypti tuomitsi hänet kuolemaan vuonna 1966 terroritekojen suunnittelusta. Said Qutbin mukaan maailmassa oli meneillään länsimaiden johtama islaminvastainen salaliitto, joka oli tuottanut niin nationalismin, sekularismin, sosialismin, kommunismin, demokratian kuin kapitalisminkin, puhumattakaan Israelin valtion perustamisesta ja siionismista. Maududi puolestaan loi pohjan islamismin internationalismille, sillä hänen mukaansa ”nationalistisen” muslimin lojaalisuus ei saanut kohdistua alueeseen, rotuun tai kieleen, vaan hengellis-poliittiseen yhteisöön (Umma).
Jihadistien mielessä maailma jakautuu geopoliittisesti kahtia: islamilaiseen ja ei-islamilaiseen. Ei-islamilaiset, kafiirit tai dhimmit, jakautuvat ”uskottomiin” muslimeihin, ”kirjan kansoihin” (kristityt ja juutalaiset) sekä pakanoihin. Islamin maailma (Dar al-Islam) on samalla myös ”rauhan maailma” (Dar as-Salam). Se maailma, jossa islam ei ole voimassa, on sen sijaan ”sodan maailma” (Dar al-Harb). Useimmille muslimeille džihad, kamppailu tai taistelu, ei merkitse niinkään sodankäyntiä kuin islamin ja sen arvojen puolustamista. Erityisesti suufit puhuvat ”suuresta džihadista” ja ”pienestä džihadista”, joista ensimmäinen tarkoittaa kamppailua omia heikkouksia ja omaa pahuutta vastaan, kun taas ”pieni džihad” merkitsee taistelua ulkoisia vihollisia, erityisesti uskottomia, vastaan.
On kuitenkin visusti varottava yleistämästä, koska islamin tulkinnat vaihtelevat suuresti ja radikaali islam edustaa marginaalisen pientä vähemmistöä. Suurimmalle osalle muslimeja uskonto on osa, mutta vain osa heidän kollektiivista identiteettiään. Uskonto vahvistaa etnistä ja kansallista identiteettiä. Islamilainen internationalismi onkin esiintynyt voimakkaimmin siellä, missä muslimit on temmattu pois juuriltaan ja alkuperäisiltä asuinsijoiltaan. Niinpä radikaali islam onkin tyypillisesti kaupunkilainen ilmiö, ja erityisesti läntisissä suurkaupungeissa elävien ensimmäisen tai toisen polven muslimisiirtolaisten sekä suhteellisen länsisuuntautuneiden arabimaiden koulutetun nuoren kaupunkilaiseliitin (usein ulkomailla opiskelleen) keskuudessa. Radikaali islam on poliittinen enemmän kuin uskonnollinen ilmiö, ja verrattavissa pikemminkin taistolaisuuteen kuin islamilaisten kansojen itsenäisyysliikkeisiin.
Poliittinen islam Suomessa.
Usein kuulee väitettävän, että Suomessa ei ole nähtävissä radikaaleja islamin kannattajia. Kuitenkin on syytä muistaa, että esimerkiksi Suomen islamilaisen neuvoston puhenjohtaja Anas Hajjar ilmoittaa olevansa fundamentalisti. Myös Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan nyt jo edesmennyt imaami Chodr Chehab on todennut, että islamia ja politiikkaa ei voida koskaan erottaa toisistaan.
