Brysselin sätkynuket

Suomen ulkopolitiikka on annettu Euroopan Unionille ja Suomen hallituksen tehtävänä on toimia lähinnä Brysselin juoksupoikana.

Ensimmäiset iskut otettiin vastaan vuonna 1994 kun Suomi myytiin poliittisten lehmänkauppojen ja propagandamaisen tiedotuksen jälkeen neuvoa antavan kansanäänestyksen siunauksella Euroopan Unionin osavaltioksi. Viimeinen naula Suomi-neidon arkkuun iskettiin, kun perustuslakiin kirjattiin Suomen kuuluvan Euroopan Unioniin.

Vajaat 20 vuotta Brysselistä ohjattua sisä-, ulko ja talouspolitiikkaa on jo nyt tehnyt tehtävänsä. Suomi on henkisesti sekä taloudellisesti lamautettu ja kansa jakautunut poteroihinsa joista moni ei enää halua nostaa edes päätään, pelätessään joutuvansa mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Olisiko aika pyytää Paavo Lipposta pyyhkimään möröt pois Eduskuntatalon seinältä ja katsoa totuutta silmiin, kun Suomi on nyt joutumassa tilanteeseen jossa geopoliittisen asemamme määrittelee eurooppalaiset mafiosot, joita ei ole vaaleilla valittu?

 

 

 

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.