Olen seurannut politiikkaa aktiivisesti vuodesta 2007. Olen myös osallistunut poliittiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja ollut ehdokkaana Muutos 2011 riveistä eduskuntavaaleissa 2011. Kannatin Sveitsin kaltaista suoraa demokratiaa, mutta nyt myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, ettei se Suomessa toimi.
Suomalaiset näyttävät olevan elementissään mediassa kuin mediassa kun on kyse muiden solvaamisesta ja leimaamisesta. Missään muualla en ole samanlaiseen keskusteluun törmännyt, jossa omien leimaamisesta ja kuormasta syömisestä on tullut hyväksyttävä maan tapa. Muiden leimaamisesta taas pääsee raastupaan.
Suomalaisilla on asiat aivan liian hyvin. Rahaa tulee tilille joka kuukausi tekemättä yhtään mitään sen eteen ja sosiaalisesta väliaikaisesta avusta on tullut monelle pääasiallinen ansiotoimi.
Jos taas on työelämässä ja tienaa bruttona pari donaa, on mahdollisuus hakea ”harrastuksiinsa” edullisen koron käyttöluottoa, tai alkaa leikkimään velkarahaeliittiä ottamalla parisataa tuhatta euroa lainaa, koska korko on niin halpa. Sillä, että halvan koron aikana asuntojen hinnat ovat kolminkertaistuneet, ei ole niin suurta väliä. Meno on kuin 80-luvun lopussa sillä erotuksella, ettei ole omaa valuuttaa jota devalvoida ja siksi näemmekin tämän tästä ulostuloja 100 000 halpatyöläisen tarpeesta, palkkojen jäädyttämisestä, julkisen sektorin supistamisesta ja jopa sosiaalitukien saamisen uusista ehdoista, eli sisäisestä devalvaatiosta.
Suomalaiset toimittajat, politiikot ja muuten vain kirjaviisaat kylpevät omassa ylhäisyydessään avautumalla aina silloin tällöin kansaa sykähdyttävistä asioista, kuten nyt vaikka kettutarhoista tai homoliitoista.
Kansalaiset keräävät addresseja pääasiallisesti hiiren klikkauksella, kun on kysymys asioista kuten tekijänoikeuslait tai pakkoruotsin lakkauttaminen.
Kansalaiset keräävät ja uskovat vakaasti aloitteilla olevan ainakin sen vaikutuksen, että nyt herrat tietävät mitä kansa ajattelee. Niin tietävät, mutta niitä ei kiinnosta ja miksi kiinnostaisi, kun virkamiehillä ole Suomessa vastuuta, vain oikeuksia.
Suomi on vähemmistöjen paratiisi, jossa vähemmistöjen avulla tahkotaan roppakaupalla rahaa ja hyvää omatuntoa.
On kuitenkin olemassa muitakin vähemmistöjä, joiden asiat eivät kiinnosta ketään.
Yksi heistä ovat lapset ja varsinkin sairastavat lapset. On jokseenkin käsittämätöntä, että valtio joka jakaa veroeuroja miljardikaupalla eurooppalaisten pankkien tukemiseen, ei tue uuden lastensairaalan rakentamista kuin muutamalla miljoonalla.
Toinen unohdettu vähemmistö on omaishoitajat.
Heistä puhutaan kyllä yhtä kaunista ja kahta hyvää, mutta heidän asemansa parantamiseen ei juuri muuta tehdä kuin perusteta työryhmiä, jotka eivät saa mitään varteenotettavaa aikaiseksi.
En ole koskaan uskonut kansalaisaloitteiden voimaan Suomen kaltaisessa edustuksellisessa diktatuurissa, mutta päätin tehdä aloitteen omaishoitotuen siirtämiseksi KELAlle, jotta se olisi kaikille joille se lakien mukaan kuuluu, tasapuolisesti saatavissa. Tähän päivään mennessä se on kerännyt 459 allekirjoitusta. Olen monesti levittänyt sitä esimerkiksi facebook-profiilini kautta, mutta ”kavereiden” mielestä aloite ei ole mitä ilmeisimmin hyvä, tai sitten se on väärän hepun tekemä, koska sitä ani harva jakaa tiedoksi omille kavereilleen, mikä on hyvin hyvin valitettavaa ja kertoo ihmisten arvomaailmasta hyvin hyvin paljon.
Muistuttaisin, että meistä voi tulla haluamattamme omaishoitaja, tai hoidettava riippumatta siitä, olemmeko mustia, valkoisia, homoja, maahanmuuttajia, rasisteja tai vaikkapa natseja. Meistä jokainen myös vanhenee ja suurin osa tulee tarvitsemaan apua yhteiskunnalta.
Itse saan jo omaishoitotukea, joten minulla ei siihen ole tarvetta. En ole myöskään katkera tekemäni aloitteen pienestä allekirjoitusmäärästä. Olen vain hyvin hyvin pettynyt.
Sitten on toki myös vanhukset, jotka ovat tämän pellossa elämisen meille kiittämättömille paskiasille rakentaneet.
Tämä on viimeinen politiikkaa sivuava kirjoitukseni sosiaalisessa mediassa ja olosuhteista johtuen toivotan kaikille ikuista elämää.
