Kehityksen varjopuolia?

”Tietokoneen näytön tuijottamisesta tuntikausia on tullut osa modernia työpäivää. Väistämätön seuraus tästä on, että silmäsi joutuvat todella kovalle koetukselle.”

Näin kertoo tohtori.fi vuonna 2008.

Työn lisäksi myös sen ulkopuolella erilaisiin näyttöihin tuijottaminen lisääntyy vauhdilla. Sosiaalinen media vie nykyään jo monelta leijonanosan päivästä. Milloin ei olla tietokoneen äärellä, tarkastetaan facebookin päivityksiä huonoissa valaistus olosuhteissa älypuhelimista viiden minuutin välein. Sitä tapahtuu joukkoliikenteessä, sen pysäkeillä, erilaisissa tapahtumissa ja jopa kotona katsellessa elokuvaa 46 tuumaiselta plasma- tai LCD-näytöltä, korkeintaan parin metrin etäisyydeltä.

Olisikin mielenkiintoista nähdä tutkimus, miten viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikavälillä tämä kehitys on vaikuttanut ihmisten näkökykyyn. Onko usein jo neljäkymppisenä alkava näön heikkeneminen todellakin vain iästä johtuvaa, vai onko se seurausta kehityksestä, jossa päivästä käytetään tunteja valon tuijottamiseen.

Tutkimuksia tai yleensäkään tiedottamista tästä asiasta on suhteellisen vaikea löytää, mutta empiiriset havaintoni osoittavat, että moni ennen 70-lukua syntynyt joutui tai joutuu turvautumaan lukulaseihin vasta kuudenkymmenen ikävuoden hujakoilla.

Matkapuhelimien ja tietotekniikan yleistyttyä 90-luvulla ovat ihmiset ja varsinkin nuoret siirtyneet manuaalisesta käsin kirjoittamisesta lähes pysyvästi erilaisten näppäimistöjen kanssa kirjoittamiseen.

Asiasta ollaan oltu tietoisia jo vuonna 2000, mutta miten paljon tätä nykyä käsin kirjoittamista harjoitetaan kouluelämässä? Entä sen jälkeen? Hiipuuko käsin kirjoittamisen taito pikkuhiljaa tietotekniikan yleistymisen myötä?

 

 

 

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa