Kasvisruoalla takaisin puuhun

PerusSuomalaisten nuorten esitys Helsingin koulujen pakollisen kasvisruokapäivän poistamisesta, on saanut taas aikaan keskustelun kasvisruoan terveellisyydestä.

Joka kerta kun joku esittää jostain pakosta luopumista, hyökkää paikalle joukko mitä ilmeisimmin kasvissyöjiä kertomaan, miksi mistäkin pakosta ei kannata luopua.

Miksi juuri kasvissyöjiä?

Lihansyönti on todistetusti auttanut ihmislajia kehittymään sellaiseksi kuin se on. Ihmistä lähimpänä olevat imettäväiset jotka syövät edelleen pääasiallisesti kasveja, asuvat myös pääasiallisesti edelleen puissa.

Metsästyksen oppiminen oli ratkaiseva käänne ihmiskunnan historiassa. Metsästyksen onnistuminen vaati varhaisilta ihmisiltä hyvää viestintää, päättelykykyä ja työkalujen käyttöä. Kaikkien näiden aivojen kapasiteettia lisäävien tekijöiden lisäksi lihansyönti myös mahdollisti aivojen koon kasvun.

Lihansyönti on mahdollistanut ihmislajin aivojen kehittymisen tasolle, jolla ollaan sekä valloitettu tellus, että rakennettu sukkuloita ja sateliitteja, joilla päästään myös sen ulkopuolelle.

Onko siis kasvisruokaan takaisin pakottaminen hyvä vai huono asia?

Se riippuu tavoitteesta.

 

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa