Helvetin neekeri, sano mummo metrossa

Pakkoverolla ylläpidettävä Yleisradio jatkaa kansan sivistämistä. Uutisissa raportoidaan rasimitutkimuksista ja studion ajankohtaisohjelmiin tuodaan keskustelemaan humanitaarisesta maahanmuutosta, tai sen synnyttämistä ilmiöistä palkkansa saavia ihmisiä siitä, miten ja kuinka rasistisia suomalaiset ovat.

30 vuotta Suomessa verorahoilla suojatöissä olleen ja sittemmin rasismia Hollantiin karkuun lähteneen Umayya Abu-Hannan kirjoitus Helsingin Sanomissa, nosti rasismikeskustelun jälleen valtakunnalliseksi ilmiöksi.

Helsingin metrot jotka ovat täynnä neekeritteleviä mielenvikaisia junan alle työnnettäviä tavallisia mummoja, sekä tietysti raitiovaunut, ovat Suomen ylivoimaisesti rasistisimpia paikkoja. Ainakin lähes kaikkien niiden argumenttien perusteluina, joissa väitetään Suomea rasistiseksi maaksi.

Tumma iho on myös mitä ilmeisimmin äärimmäisen herkkä hipiä. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Peter Kariukin mukaan rasismin määrittelee sen kohteen subjektiivinen kokemus ja perusteluksi riittää oletus huonosti käyttäytyvien ihmisten motiiveista. Kariuki ei kuitenkaan hyväksy ajatusta, että Suomi olisi kokonaan rasistinen yhteiskunta ja perusteluna argumentilleen hän esittää, ettei muualta tulevat ole rasisteja.

Miriam Attiasin mielestä taas suomalaisten tulisi ottaa Ruotsista mallia ja huutaa neekerittelevä rasisti yhteistuumin ulos julkisista kulkuneuvoista, eikä kääntää katsettaan ulos ikkunasta kuten suomalaiset kuuleman mukaan tekevät. Vaikka Attiasin kaksi tarinaa pohjoismaisesta joukkoliikenteessä tapahtuvasta rasismista olivatkin liikuttavia, niin Attias ei mitä ilmeisemmin ole lukenut Saurin sankaritarinaa siitä, kuinka hän poisti rasistin ratikasta voimakeinoin. Attias ei ilmeisesti ole perillä myöskään siitä, mitä Suomessa voi pahimmillaan seurata hätävarjelun liioittelusta. Päästään sairaan, juuri vankilasta vapautuneen kantasuomalaisen kaverinsa jäällä kirveellä pilkkoneen Oulun pizzeria-ampujan vetäminen mukaan oletetun rasistisen motiivin takia, oli myös ala-arvoinen veto, joka olisi toimittajan pitänyt korjata, mutta ei, eihän meillä Yleisradiossa.

Jos nyt ajatellaan hetki sitä, mitä tiedetoimittaja Marko Hamilokin sivusi. Jos yksittäisen ihmisen subjektiivinen kokemus antaa oikeuden yleistää Suomi rasistiseksi maaksi ja kertoa siitä mielipiteensä Helsingin Sanomissa, niin onko ihme, että osa suomalaisista ottaa hernen nekkuun ja kysyy väitteelle perusteluja? Kaikkihan tietävät mitä seuraa, jos väittää esimerkiksi somaleja verorahoilla loisiviksi pummeiksi.

Koko keskustelu oli jälleen kerran täysin turha, sillä kukaan ei ole kieltänyt, ettei Suomessa esiintyisi rasismia. Moni on kuitenkin kyseenalaistanut sen, miten se tulee esiin, mikä on rasismia ja miten se tulkitaan.

Rasismi, jota varmasti myös Suomessa esiintyy ei ole poistettavissa kieltämällä se, tai vielä vähemmän syyttämällä perusteettomasti niitä, jotka tämän syyttämisen valtakunnallisilla kanavilla maksavat. Päinvastoin.

Väitän, että suurin osa rasismiksi tulkittavasta häviää kuin itsestään, jos ja kun sen käyttäminen lyömäaseena lopetetaan ja aloitetaan keskustelu musta tuntuu huutamisen sijaan asioista.

Sitä odotellessa.

 

 

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 Responses to Helvetin neekeri, sano mummo metrossa

  1. -jii- sanoo:

    ”rasismi” on monesti sekuntin kymmenyksen kysymys.. jos normaalia suurempi kansalainen uhkaa istua reppusi päälle julkisessa, hätäinen ehtii huutaa ”senkin suuri ihminen, äläpä istu reppuni päälle” (s.o. v***n läski), tai jos kyseessä on uussuomalainen afrikan sarvesta ”senkin tummaihoinen, äläpä istu reppuni päälle”, (s.o. v***n neekeri) kun harkitsevaisempi miettii kymmenyksen ennenkuin avaa suutaan. viesti joka lähtee ennenkuin aivot ehtivät reagoida on se ensimmäinen määrittävä tekijä joka ihmisestä vilkaisulla tulee mieleen. tätä Hamilon pointtia että huono käytös on vain huonoa käytöstä ei puolet keskustelijoista -eikä toimittaja- suostunut ymmärtämään.

    niinpä monet ”rasistisen hyökkäyksen” uhrit ja niitä kauhistelevat voisivat myös miettiä onko vaikkapa kauppajonossa (tai lentokentän tavarahihnalla, niinkuin abu-hannan väkevässä todistuksessa) tiuskaisija todella provosoitunut kohteensa väristä vai olisiko syynä käyttäytyminen? tekeekö tämä sitten neekerikakaraksi haukkumisesta hyväksyttävää? ei tietenkään. se vain voi selittää haukkumisen syyn.

  2. susku sanoo:

    Minua häiritsee Jari-Petrin ja aika monen muunkin pakkomielteinen taipumus käyttää neekeri-sanaa tässä keskustelussa ja samalla vähätellä loukkaavan käytöksen ikävyyttä.

    Solmu aukeaa, kun osapuolet kuuntelevat toisiaan. Suviksille on tärkeää, että kolmevuotiaan (?) Reeman nimittelijät tuomitaan. En voisi olla enempää samaa mieltä.

    Silti Umayya ei ole ihan… puolueeton tarkkailija, vaan hänellä on omatkin intressinsä.

    Rasismi sanana kuvaa huonosti paskamaista käytöstä. Ehkä sen voisi kuitenkin ymmärtää juuri niin. Umayya muutti Hollantiin paskamaisten ihmisten takia ja kirjoitti kirjan paskamaisuudesta. Suomessakin on paskamaisuutta. Kaikki me tiedämme sen. Ei sitä tarvitse kutsua rasismiksi, jos ei halua.

    Tosiasiaksi jää silti, että jotkut ihmiset kohtaavat enemmän tietyn tyyppistä paskamaisuutta kuin toiset.

  3. Jari-Petri Heino sanoo:

    Minua taas häiritsee se, että joitakin sanoja ja lauseita ei ymmärretä kontekstissa. Otsikon neekri ja mummo ovat vahvasti sitä, mitä Abu-Hanna antoi ymmärtää, ei ylenpalttista neekeri sanan viljelyä. Olet varmasti kuullut sanonnan, eteenpäin, sano mummo hangessa.

Vastaa