Uusi Suomi ja sen puheenvuoro

On tullut tässä pidettyä hieman joulutaukoa kirjoittamisessa ja lähinnä seurattua muiden kannanottoja sosiaalisessa mediassa mm. Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Minulta on usein kyselty mielipidettäni Uuden Suomen Puheenvuorosta sekä sieltä bannaamisesta.

Olen aloittanut siellä kirjoittamisen jo vuonna 2008 ja iso osa siellä kirjottaneista kiinnostavista ja yleisen konsensuksen kyseenalaistavista persoonista on valitettavasti sieltä häipynyt. Yleisin syy lähtemiseen on sensurointi.

Alussa oli vain US-blogit ja Pekka Siikala. Siihen se olisi kai jäänytkin, jos ei olisi tullut Astrid Thorsia, uutta absurdia ulkomaalaislakia ja sitä kautta uusia tähtiä blogimaailman taivaalle.

Uuden Suomen Puheenvuoro ei ole mikä tahansa yhden asian keskustelupalsta, vaan oman ilmoituksensa mukaan maan vaikuttavin blogipalvelu.

Maan vaikuttavimmassa blogipalvelussa vallitsee samanlainen henki kuin Hitlerin bunkkerissa 1945.

Oma mielipiteeni palvelun nykytilasta  ja siihen vaikuttavista asioista tulee  esiin seuravaasta Hitler-pätkästä.

Uuden Suomen joulujuhlat

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

One Response to Uusi Suomi ja sen puheenvuoro

  1. Kooli sanoo:

    hehheh … loistava dokumenttifilmi illanistujaisista. Jatko-osaa odotellessa.

    Olenkin sitä mieltä, että jos perussuomalaiset olisivat tummaihoisia, nimiteltäisiin heitä estoitta neekereiksi juurikin näiden suvaitsevaisten blogistien taholta.

Vastaa