Surullinen Vietnamin sota. Erkki Tuomioja 1965

Nuorena Erkki Tuomioja tunnettiin vasemmistolaisena opiskelijaradikaalina, jonka yhteiskunnallinen toiminta alkoi jo 1960-luvun Teiniliitossa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa.

Tuomioja sai vuonna 1969 Erik Schülleriin liittyvässä yllytysoikeudenkäynnissä 1 v 2 kk vankeustuomion, josta presidentti Urho Kekkonen hänet armahti. Seuraavassa hänen kirjoittamansa artikkeli Teinilehteen vuodelta 1965.

Surullinen Vietnamin sota.

Vietnamin viidakoissa käydään jatkuvasti sotaa, jonka muodot eivät suinkaan ole kauniita. Sota on oikeastaan sisällissota ja senkin vuoksi sodankäynti on raakaa. Kommunistisia Viet Cong-sissejä varusaa Pohjois-Vietnam ja näin ollen myös Kiina, hallituksen joukkoja on tukemassa mm. yli 20 000 amerikkalaista sotilasta. Lisäksi USA ylläpitää maan epävakaista taloutta ja aseistaa maan armeijan.

Huolimatta Yhdysvaltain avun valtavista mittasuhteista on Viet Cong menestynyt hyvin. Noin 70% maa pinta-alasta on sen hallussa ja liikkeen kapinahallitus – jonka johdossa on eräs entinen saigonilainen lakimies – mm. verottaa tämän alueen asukkaita. Hallituksella ei itse asiassa ole hallussaan muuta kuin suurimmat kaupungit. Loput maasta on öisin Viet Congin ja päivisin hallituksen hallussa. Suurin osa Viet Cong-sisseistä on nimittäin tavallisia talonpoikia, jotka öisin tarttuvat päivisin piilossa oleviin aseisiin.

Hyvän käsityksen sodan kulusta saa seuraavista luvuista:

Eräässä taistelussa hallituksen joukot surmasivat 87 Viet Cong-sissiä(1500:sta taisteluun osallistuneesta). Kun kahakka oli ohi voitiin laskea, että yhden sissin surmaamiseen oli tarvittu keskimäärin 3310 luotia, 46 kpl 20-mm tykin ammusta, 18 rakettia ja 900 kg pommeja.

Suurin syy heikkoon sotilaalliseen menestykseen on siinä, ettei hallitus nauti juuri minkäänlaista kansansuosiota. Miksi se nauttisikaan kun sitten presidentti Diemin kukistamisen marraskuussa 1963 maassa on tehty 3-5 vallankaappausta, joissa kaikissa on jotain osaa näytellyt maan huomattavin sotilasjohtaja kenraali Ngyen Khan. Saigonissa on ollut harva se päivä hallituksen tai Yhdysvaltain vastaisia mielenosoituksia, joita ovat järjestäneet milloin ylioppilaat ja milloin mikin uskonnollinen vähemmistö. Tilanne on ollut otollinen pakinoitsijoille (suosittelen Art Buchwaldin herkullisia pakinoita aiheesta), mutta muutoin tuskin kenenkään mieleen.

On ilmeistä, että valtaosa Vietnamin asukkaista haluaisi pysyvää rauhantilaa ja kaikkien ulkomaalaisten joukkojen, olivatpa ne sitten amerikkalaisia tai kiinalaisia, poistumista maasta. Tämän saavuttamiseksi he ilmeisesti alistuisivat kommunimiinkin, varsinkin kun näyttää siltä, ettei Aasian valtavia kehitysongelmia ole kyetty ns. oikeistomaissa ratkaisemaan niinkään tehokkaasti kuin esim. Pohjois-Vietnamissa.

Tuntuu siltä niin kuin Yhdysvallatkin olisivat vihdoinkin heränneet tajuamaan nykyisen tilanteen toivottomuuden ja mielettömyyden. Sodan jatkaminen tälläisenään ei enää ole mikään vaihtoehto. Yksi mahdollisuus olisi sodankäynnin laajentaminen Pohjois-Vietnamin alueelle, joko kaikin mahdollisin keinoin tai esim. vain Viet Cong-sissien huoltoteitä pommittamalla. Sodan osittaisessakin laajenemisessa piilee suuria vaaroja. On nimittäin erittäin todennäköistä, että sota laajentuisi Kiinan mukaantulon kautta kolmanneksi maailmansodaksi. Näin on Kiina uhannut ja tietäen ainakin aikaisemmin Kiinan johtajien piireissä vallinneen sotaa halveksivan asenteen, ei ole syytä epäillä uhkauksien toteutumista.

Toiseksi sota ei nytkään ole omiaan tuomaan Yhdysvalloille ylimääräistä good williä afro-aasialaisten maiden keskuudessa, saati sitten kun hyökkäysluontoisiin toimenpiteisiin olisi ryhdytty. Kolmas näkökohta on se mitä kansainvälisessä politiikassa yleensä kaikkein vähiten kunnioitetaan: humanitääriset syyt. USA:n on aivan järjetöntä puhua mistään jalosta aattellisesta sodasta, jonka tarkoituksena on pelastaa Aasia kommunismilta, tai ainakaan mennä selittämään tätä tässä tapauksessa todella ”rauhaarakastaville” talonpojille.

Toinen vaihtoehto on tietenkin vetäytyminen ja maan neutralisointi. Yhdysvalloiss ollaan kuitenkin taipuvaisia pitämään neutralisointia käytännöllisesti katsottuna man luovuttamisena kommunistien haltuun, mikä taas nk. domino-teorian mukaisesti johtaisi hyvin pian myös muiden kaakkois-aasialaisten maiden joutumiseen kommunistien käsiin. Eikä maan neutralisaatio kuitnkaan käy päinsä ennen kuin sotilaallinen tilanne olisi edes hieman edullisempi hallitukselle, väitetään.

Kysymys on kuitenkin loppujen lopuksi enää siitä, miten YHdysvallta voi vetäytyä pois ilman liian suurta arvovaltatappiota. Päättäväinen ja rohkea Amerikan presidentti saattaisi järjestää asian nopeasti ja taitavasti. Valitettavasti vain ei Johnson ole tunnettu päättäväisistä ja rohkeista toimenpiteistä, ainakaan silloin kun ne sattuisivat olemaan Yhdysvaltain yleisen mielipiteen vastaisia. Ja mielipiteen muutosta saa Yhdysvalloissa kauan odottaa. Yksi mahdollisuus ratkaisuun jouduttamiseksi olisi Englannin ja Ranskan ryhtyminen painostamaan Yhdysvaltoja. Seuraavia toimenpiteitä toivokaamme siis Wilsonilta ja de Gaullelta.

Viimeisten tietojen mukaan on Yhdysvallat ryhtynyt laajentamaan sotaa Pohjois-Vietnamin alueeelle ”silmä silmästä -hammas hampaasta” periaatteen mukaisesti so. ryhtynyt kostohyökkäyksiin pohjoiseen aina kun Viet Cong iskee etelässä. Tarkoitus on täten saada sissitoimitna lopetetuksi. Tässä piilee arvaamattomia vaaroja. Vaikka Pohjois-Vietnam siirtyisikin yllättäen Neuvostoliiton kannalle Kosyiginin kannalle vierailun yhteydesssä, on Kiina kuitenkin jatkuvasti varteenotettava tekijä. Viimeksi mainittu on nyt luvannut konkreettista apua Pohjois-Vietnamille, ja vaikka vielä ei tiedetä mitään mahdollisen avun laajuudesta tai muodosta on maailmansodan vaara entistä suurempi. 

Myöskään ei tiedetä jatkaako USA hyökkäyksiään. Toisaalta on – paradoksaalista kyllä – sovitteluratkaisun mahdollisuus parantunut. Yhdysvaltain toimenpiteet hajottavat länsivaltojen rintamaa pahasti. De Gaulle on jälleen vaatinut uuden Indokiinan konfrenssin koollekutsumista ja Englannissa on labour-puolueen suhteellisen voimakas vasemmistosiipi tehnyt samoin. Myös Neuvostoliitto lienee halukas aloittamaan neuvottelut, eikä Yhdysvalloissakaan olla yksimielisiä siitä mitä nyt pitäisi tehdä. Puolueettomat maat ovat kaikki konfrennsin kannalla. Sitä sopiikin kannattaa.

Artikkelissa huomioitavaa on Tuomiojan varovaisuus mainita mitään Neuvostoliiton aseellisesta avusta Viet Congille.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa