Holhousvaltio ahdistaa ja syrjäyttää

On käsittämätöntä, miten paljon tässä maassa pistetään rahaa aikuisten ihmisten holhoamiseen kun ei olisi tarvetta muulle kuin vastuun kantamiselle omista töpeistään.

Aivan kuin kansa olisi joku lapsikatras jota pitää holhota ja taputtaa päähän ja sitten kun asiat eivät mene kuten Strömsössä, masennutaan ja syrjäydytään, kuten nykymuottiin kuuluu.

Vastuun kantaminen ei tarkoita sitä, ettei olisi varaa erehtyä ja ettei väärälle polulle eksynyttä autettaisi. Ehdottomasti pitää auttaa, mutta kun ihminen ei ota virheistään opiksi ja jatkaa samalla polulla, niin ei ole yhteiskunnalle mitenkään järkevää, eikä edullista tälläiseen kannustaa.

Vapaaehtoisjärjestöjä ja auttamisen haluisia ihmisiä löytyy ympäri maailman maista, joissa ei ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Silti niissäkin maissa hyvin harvoin ihmisiä jätetään heitteille. Ja nyt en tarkoita mitään sotatilassa olevaa, tai afrikkalaista diktatuuria.

Suomessa esimerkiksi ”leipäjonoissa” käyvät ihmiset ovat pienellä eläkkeellä toimeen tulevia, sekä venäläisiä turisteja, omasta kuormasta syöviä ahneita paskiaisia ja muutama juoppo. Sosiaali- ja työttömyysavustuksista, jotka ovat tarkoitettu väliaikaisiksi, on tullut joillekin ansiotoimi. Osa syynsä tähän on toki hallitusten idioottimainen politiikka, joka on tuonut maahamme massatyöttömyyden.

Aikuisten ihmisten pitäisi pystyä ottaman vastuu omista tekemisistään ja joka ei tähän pysty on syyntakeeton.

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa