Lääkäri istuu Jumalan vasemmalla puolella.

Kaikki kristinuskoon kastetut ja rippikoulun käyneet lampaat tietävät, että Jeesus istuu isä Jumalan oikealla puolella.

Kuinka moni tietää sen, että lääkäri istuu isä Jumalan vasemmalla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan  niin eläviä kuin kuolleita?

Minun isäni on keuhkoahtaumatautia sairastava 77 vuotias mies, joka on saanut lisänimen Nortti. Lisänimi johtuu siitä, että tupakka on kaverille ravintoakin tärkeämpi asia.

Isäni käy kaksi kertaa vuodessa viettämässä sairaalassa vuorokauden, jossa testataan hänen elintoimintojansa. Sydämessä ei mitään vikaa, kuten ei muissakaan elintoiminnoissa,  mutta keuhkot eivät toimi kuten pitäisi ja ilman konetta, joka ”imuroi” keuhkoista ja sitä kautta verestä pois tappavan hiilodioksiidin, tämä mies olisi jo hengetön.

Saatuani viimeisen raportin vanhan äijän kunnosta, minua hämmästytti suunnattomasti lääkärin lausunto, jonka mukaan pitäisi olla huolissaan isäni painon putoamisesta. Se näkyy raportin mukaan lihaksista ja näin ollen lääkäri suositteli muun muassa reisilihasten harjoituksia.

Ensinnäkin. Isäni syö enemmän kuin minä ja toiseksi lääkärillä ei näytä olevan mitään käsitystä siitä, miten raskasta tälläisen sairauden omaavalle on jopa sukkien jalkaan laittaminen, puhumattakaan kolmen metrin kävelymatkasta vessaan.

Ota siinä sitten reisilihasharjoituksia?

Jari-Petri Heino

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa