Saatanan salkkumiehet ja jakkupukunaiset!

Henkeä kohti suhteutettuna julkiset menot ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Suomessa esimerkiksi julkisen sektorin sosiaali- ja terveyskulut vievät leijonanosan valtion budjetista, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta hyvä asia ei ole se, että niistä menoista syytetään ihmisten palveluntarpeita, kun oikeat syylliset löytyvät hyvävelijärjestelmästä.

Kansalaisille syötetään propagandaa  monella eri tavalla. Yksi tapa on antaa julkisuuteen suuria lukuja ja kertoa, että nämä ovat vaikeita asioita tavallisen ihmisen ymmärrettäviksi. Matematiikka ei kuitenkaan muutu erilaiseksi jos lukuihin tulee lisää nollia, vaan se toimii ihan samalla logiikalla.

Erinomainen esimerkki on aina silloin tällöin esiin nouseva keskustelu alkoholin haitoista johtuvista kuluista. Kansalaisille kerrotaan, että laskentatavasta riippuen kulut ovat  3,5-6 miljardia euroa. Se, että haitari pyörii isommissa summissa kuin Kreikalle annetut takuut kertoo jo paljon, mutta ei kiinnosta ketään.

Jos sosialiterroristit eivät olisi vaatimassa solidaarisuutta säilyttäkseen oman statuksensa, olisi alkoholista johtuvat haitat suurimmaksi osaksi helposti laitettavissa yksilön omalle vastuulle, vaikka vakuutusten kautta.

Turun keskusta on jäämässä ilman röntgenpalveluita ja se tulee vaikeuttamaan keskustan terveysaseman piirissä olevien 60 000 turkulaisen pääsyä röntgeniin. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tarve säästää 182 000 euroa halutaan jälleen repiä niiden selkänahasta, jotka maksavat näistä päätöksistä vastaavien ihmisten palkan. Vaikka Turun kaupunki ei varsinaisesti ole vastuussa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin asioista, niin tämäkin säästö olisi helposti otettavissa vaikka sillä, että laitettaisiin Turun kaupungin apulaiskaupunginjohtaja jonka palkka on vuodessa 150 000 euroa joko kilometritehtaalle, tai koulutettaisiin röntgenhoitajaksi muutaman muun virkamiehen kanssa.

Tavallisesta ihmisestä voi tuntua käsittämättömältä, että viiden miljoonan ihmisen maata tarvitaan pyörittämään lähemmäs miljoonan ihmisen virkamieskoneisto, kun maailmassa on paljon väkirikkaampia kaupunkejakin, joissa virkamieskoneisto ei ole edes murto-osaa Suomen Valtion virkamiesten määrästä.

Pääministeri, joka lykkää takuita ja vastuita miljardien edestä Euroopan kriisimaihin, ehdottaa, että nuorten palkkoja voisi leikata alle minimin. Se, että loput siitä summasta mitä nuori tarvitsee tullakseen toimeen suomalaisessa ”paremminvointiyhteiskunnassa” maksaa loppujen lopuksi jälleen valtio+kunnat=veronmaksaja, ei tunnu kiinnostavan.

Jos allekirjoittanut olisi ministeri, niin ensi töikseni siivoaisin oman ministeriöni turhista paperinpyörittelijöistä ja ylpeilisin ennemmin sillä kuinka kustannustehokkuus paranee kuin sillä, että meillä on  sentään tänä vuonna näin iso budjetti.

Ehkä olisi syytä aloittaa säästöt eduskunnasta ja pudottaa sen laitoksen miehitys kolmasosaan nykyisestä ja jatkaa sieltä puhdistusta muihin virastoihin ja laittaa nämä tuottamattomat tyypit työhön joka tuottaa maallista pääomaa, tai edes henkistä, esimerkiksi hoitamaan vanhuksia. Päivi Räsäsestä olisi hyvä aloittaa, hän on jo valmiiksi lääkäri.

Jari-Petri Heino

Tietoja Jari-Petri Heino

Paljon kokenut ja vielä enemmän nähnyt.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

One Response to Saatanan salkkumiehet ja jakkupukunaiset!

  1. Erik Gallen-Kallela sanoo:

    Hieno kirjoitus, hyvä uus blogi, veit jalat suusta. Tulee mieleen reumasairaala tapaus, johon n. parin miljoonan euron satsaus olisi pelastanut monen elämänlaadulle tärkeän hoitopaikan. Tämä kaikki samaan aikaan kun puhuttiin kreikan ensimmäisestä tukipaketista tunnetuin seurauksin. hävytöntä.

Vastaa